17.10.2015

Ajatuksia merimaisemasta





Jäin vessapostauksen jälkeen miettimään, että mikäköhän tässä majakkataulussa vetosi muhun. Mieleen alkoi tipahdella kuvataiteen sivuaineopintojen kuva-analyyseista tuttuja sanahelinöitä. Kirjaanpa ne teillekin ylös, vaikka analyysinä tämä tuleekin olemaan opiskeluaikojen tehtävänantoja paljon vapaamuotoisempi.

Meillä on keskusteltu viimeaikoina taidehankinnoista. Olen hinkunut maalauksia, mutta tiedän, ettei meillä mr Piin kanssa aina kolahda makumieltymykset yksiin. Hän tykkää tyrskyävistä merimaisemista ja laivoista, jotka taas itseäni pelottaa. Vaikka meri on hieno elementti ja ymmärrän sen kiehtovuuden hyvin, niin itselleni se edustaa suurta, syvää ja ennen kaikkea jotenkin uhkaavaa asiaa. En haluaisi joutua meren armoille. (Te, joille meri on positiivisten mielikuvien vertauskuva, niin kertokaahan, liittyykö se seikkailunhaluun, suuruuteen ja tuntemattomuuteen, vai mihin.)

Mr Piin mielenkiinnonkohteiden takia ja kompromissin toivossa olenkin alkanut kiinnittää huomioni meriaiheisiin tauluihin, jotka eivät ole vaarallisia ja uhkaavia. Siksipä tämä J. Varsimäen (2013) taulu tuntui meille sopivalta. Vaikka maalaus on selvästi meriaiheinen, saan katsojana ihailla sitä tukevasti rannalta. Ja mikä muu merellä toisi meripelkoiselle enemmän turvaa, kuin majakka? Toimeton majakka aamuauringossa (tulkitsen aamuksi) tyynen meren äärellä kuvastaa äärimmäistä rauhallisuuden tunnetta. Vaikka majakka sinänsä muistuttaakin siitä, että toisinaan on pimeää ja myrskyää. Ja että se nyt vain kuuluu elämään. Itse asiassa kuvan kalliot näyttävätkin siltä, että öinen myrsky on vasta haihtumassa auringonsäteisiin. Mutta jykevä majakka on hienosti selvinnyt rajuilmasta. Niin kuin aina.

Muotokieleltään maalaus on myös miellyttävä. Akvarellityön keveys ja etualan tumman, märkänä kimaltelevan rantakivikon kontrasti tekevät kuvasta kiinnostavan katsella. Kuvan päähenkilö on tietenkin majakka. Jo siksikin, että se asettuu juuri sopivasti klassisen kultaisen leikkauksen paikkeille. Jos kuvassa on ihminen, joka katsoo oikealle, kertoo kuva tulevaisuudesta, ja jos taas vasemmalle, katsotaan menneeseen. Luulisin, että muutkin saattavat kokea näin, en vain minä. Liittyisiköhän länsimaiseen tapaan kirjoittaa vasemmalta oikealle? Se, että kuvan päähenkilö on kuvan vasemmalla laidalla ja siten jättää oikealle puolelle tilaa, antaa siis vaikutelman toiveikkaasta tulevaisuudesta. Lempeän keltaisesta auringonnousun värisestä huomisesta. Ja se, että majakka seisoo aika kaukana katsojasta antaa mahdollisuuden tarkastella kuvaa ja sen viestiä vielä korostetun ulkopuolisesti. Isossa mittakaavassa.

Horisontissa seilaa kolme purjevenettä ja taivaalle on piirretty kaksi lintua. Jostain syystä en koe niitä merkityksellisinä osina kuvaa, mutta kuitenkin niiden pois kuvitteleminen tekisi kuvasta vähän tylsemmän. Veneet ehkä korostavat aamun tuntua ja matkaan lähtemistä. Tai sitten vain rentoa fiilistelyä. Eipä tuollaisilla paateilla minnekään maailmanympärysmatkoille olla lähtemässä.

Väreiltään maalaus on heleä ja raikas ja kuitenkin hyvin neutraali. Itse asiassa se taitaa sopia värimaailmaltaan paremmin tähän meidän lämminsävyiseen vessaan, kuin hyvin vaaleaan ja harmaaseen olohuoneeseemme. Samoin kooltaan tämä passaa hyvin pieneen tilaan. Pienessä ja lämpimässä tilassa maalauksen lempeys ja pehmeys korostuvat paremmin, kuin suuressa ja kuulaassa olohuoneessa. Täytyy ainakin tarkkaan miettiä se naulan kohta. (Eli hyvinkin saan sen miettimiseen kulumaan puolitoista vuotta.)

Joskus tuntuu, että yksinkertaiset asiat puhuttelevat kummallisen paljon. Opiskeluaikoina oli mahtavaa suoltaa sivukaupalla syvällistä pohdintaa kuvasta, jossa saattoi olla pari viivaa ja punainen neliö. Olisi kiva tietää, mitä itse taiteilija on maalatessaan ajatellut.



5 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa kuulla, että meri on sulle pelottava elementti. En oo koskaan ite aatellu niin, enkä oo osannu aatella, että se voisi sitä olla - kuvien muodossa siis. Mutta nyt kun kerroit, miksi, ymmärrän vähän paremmin! Minusta meri on aina ollut jotenkin kiehtova ja ennen kaikkea älyttömän kaunis. Se näyttää eri säällä aina erilaiselta, mutta aina kauniilta. Kiehtovaa on myös se, että se on niin suuri, ja jatkuu jonnekin kauas tuntemattomaan maahan saakka. Usein näkee myös ihania auringonlaskuja mereen. Myös aallot ja niiden pauhina rauhoittaa - ja näyttää kauniilta sekin.

    Mulle merenrannalla istuminen on jotenkin rauhoittavaa ja virkistävää. Tuntuu, että sitä saa ajatuksensa kasaan ja pystyy keskittymään vain siihen hetkeen, kun tuijottaa kaukaisuuteen. Tuntuu, et myös Jumala on lähellä sillon.

    Mun näkökulma ehkä keskittyy enemmän just siihen rannalla olemiseen, vaikka tykkään kyllä olla myös siellä veden päällä. Mutta olen samaa mieltä, meren armoille ja myrskyyn en haluaisi joutua! (Mutta toki voisin mielellään katsella sellaistakin rannalta ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, hyvin avattu tuota näkökulmaa, ymmärrän yhtäkkiä ihan täysin! :) Vaikken silti samaistukaan. Mulla muuten pyöri pitkään mielessä sun yhden tekstin otsikko "Rakastan merta ja sen rantoja", mutten saanut koottua ajatuksia kommentiksi asti. Mutta jotenkin se puhutteli mua. Joku matkalla olemisen ja satamiin/rantoihin tulemisen romantiikka, joka kuulosti NIIN sulta. (Eikä yhtään multa. :D) Sä oot sellainen, jolla onni on aina mukana, eikä vain jossain määränpäässä odottamassa. Sellainen, joka osaa nähdä matkan yhtä tärkeänä, kuin päämäärän. Koska kaikki on tärkeää, niin tavallaan tuot sen päämäärän joka hetkeen. Konkreettisesti (esim. asuinpaikkojen suhteen), henkisesti ja hengellisesti. Sussa niin on pala taivasta. :)

      En tiedä, saitko ajatuksesta kiinni. Siksi en sitä aiemmin kirjoittanutkaan, kun en saa siitä kunnon otetta, enkä vieläkään osannut muotoilla lauseita järkeväksi kokonaisuudeksi. Ja jos nyt edes sattuisit huomaamaan tämän vastauksen täällä. :D

      Poista
    2. (No niin, nyt vihdoin vastaamisen aika.) Hauska kuulla! Kai se on myönnettävä, että olen vähän romantikko siinä mielessä. Tai ainakin oon huomannut, että oon niin vahvasti esteetikko ja arvostan kauneutta joka suhteessa ja saan siitä myös voimaa jollain tavalla. Ja jotenkin haluan myös heijastaa sitä muille. Koska meillä ON kaunis maailma, ja koska ihmiset ON kauniita. Heh, nyt oon kyllä viljellyt tuota kaunis-sanaa jo liiallisuuksiin. ;)

      Ja kiitos vain tuosta hienosta analyysista. Ite on aina välillä vaikea nähdä, että olisin niin tyytyväinen vain elämään tässä hetkessä, mutta siihen kyllä yritän aina pyrkiä. Mun lempimietelause oli jostain kirjasta otettu, mun yhen fb-kansion nimi: "Ei voi olla menossa minnekään, koska on jo siellä missä pitääkin olla." Jotenkin tuo on musta niin tärkeää. On niin helppo aina haaveilla, että sitten joskus asiat on paremmin tai että on onnellinen. Kun elämä on kuitenkin just nyt, eikä se siitä kauheasti kummemmaksi muutu. Hmm. Nyt, kun tarkemmin mietin, niin oon mä tainnu tuota mielenlaatua jo oppiakin aika hyvin. Koska tuntuu, että parasta on olla just tässä hetkessä. Istua sohvalla jalat Johnin sylissä, kun se kattelee, minkä kitaran ostais. Eikä oo kiire mihinkään, kun huomenna ei tarvi töihinkään. Kyllä kai onni on sitä. :-)

      Poista
    3. Sä oot kyllä hyvä tuossa kauneuden heijastamisessa. Sekä valokuvien, että oman olemuksenkin kautta. :) Sulla on molemmissa sellainen oma tyyli, romanttinen ja tunteellinen.

      Mutta totta, tein tulkinnan sen perusteella, miltä näytät ulospäin, eikä se tietysti aina tunnu itsestä samalta. Mutta toisaalta voi silti välittää sellaista sanomaa. Äh, nyt loppuu ajatus kesken, kun pienin heräsi itkemään. No, palataan. :)

      Poista
    4. Kiitos! Ja joo, niin se taitaa olla - välillä sitä voi ulospäin näyttää hyvin erilaiselta kuin miltä sisällä tuntuu. Kiitos pohdinnoista, palataan taas :-)

      Poista