6.5.2015

Hedelmähoukutuksia



Ruokailutottumukset ovat sairaslomani aikana muuttuneet laiskoiksi. Nautin siitä, että ei ole pakko syödä mitään "oikeaa" ennen iltapäivää. Nälkä kuitenkin vaivaa välillä, ja koitan taltuttaa sitä energiaa säästävin keinoin (eli kipeinä päivinä välttelen ylimääräistä jalkeilla oloa ja muina päivinä välttelen tiskin tekemistä ja närästystä).

Neuvolakäynti näytti, että paino on lomaviikkojen aikana tippunut. Paitsi että syön vähän, syön myös huonosti. Sokerinapostelusta ja leivästä tuntuu tulevan väsähtänyt olo. Eilen sitten päätin, että lisää hedelmiä taloon, ja heti aamusta helposti naposteltavaan muotoon tarjolle. Ja vesikannu muistutukseksi pöydälle.



Kyllä vain onkin reipas olo, kun aloittaa vapaapäivän kahdeksalta niska-hartiajumpalla ja hedelmäsalaatilla. Eikä edes närästä niin paljoa, kuin etukäteen kuvittelin.




(Nojailen kuvassa ikkunaan mun lintujenkyyläyspaikalla. Seppo vielä eilen kävi katsomassa mua, tänään on tuijotellut enää kauempaa omenapuusta. Sillä on pyörinyt joku Misu siinä, mutta tuntuu, että niillä on keskenään jotain selvitettävää vielä. Nimittäin se Misu on syöksynyt kaksi kertaa päin ikkunaa mun istuessani olohuoneessa...)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti