12.8.2014

Pakkomielle sänkyjuttuihin



Haha, eikös hieno otsikko?

Mutta siltä tuntuu. Etsin kuumeisesti Täydellistä Kerrossänkyä. Selaan Tori.fin monta kertaa päivässä. Huuto.netin myös. Selaan varmuuden vuoksi pelkät sängytkin, jos sattuisi yksittäisinä löytymään kaksi niitä Juuri Täydellistä.

Silloin tällöin lemppareita tulee myyntiin. Helsingissä, Espoossa, Laukaalla... "Ei onnistuis kuljetus?" Ja taas sama homma alusta, kun ei tietenkään onnistu.

Eikä tällä oikeasti olisi edes kiire. Tiedättekö sen tunteen, kun pieni ajatus muuttuu suunnitelmaksi ja sitten pakkomielteeksi, jonka syitä ja tarpeellisuutta ei meinaa enää hahmottaa? Tosi ärsyttävää. Tuntuu, etten saa tätä mielestäni ennen, kuin sängyt on hommattu. Ja vasta sitten kykenen järkevästi arvioimaan, oliko hankinnassa mitään tolkkua ja mitkä kriteerit olisivat oikeasti olleet kaikkein tärkeimmät.

Pinnalaitaiset (tai ainakin korkealaitaiset) PIENET sängyt siis haluaisin. Esim. sellaiset, jotka meilläkin oli pienenä. Sellaiset, jotka voi laittaa päällekäin tai vierekkäin. Halvalla, läheltä.

Saa ehdottaa.



Seuraava pakkomielle liittyykin ideaan päiväpeitoista. Rasittavaa, kun sitä ei voi toteuttaa vielä kunnolla edes suunnitelman tasolla, kun pitäisi olla mitat ensin... Enkä tiedä, onko siinäkään visiossa oikeasti mitään järkeä...

(...Jaetun näytön toisella puolella Ninni muuttui juuri näkyväksi. Oih...)


6 kommenttia:

  1. Se kamala olo kun ratkaisun avaimet /taidot on jonkun muun kädessä. Vähän niin kuin ittekki vois asian eteen tehdä mutta ei kuitenkaan oikein mitää. Ja sitten kun joskus se ratkaisun avain ja itte osuu samaan paikkaan todennäköisintä on ettei "puhuta samaa kieltä" ja kaikki menee tuskastuttavasti pieleen. Samaa, vähän samaa ja ihan eriä kuin sulla, mutta että nyökyttelen.
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kaivaa rivien välistä, mitä on meneillään, mutten tavoita muuta, kuin fiiliksen. Mutta riittäähän sekin siihen, että voi toivottaa tsemppiä ratkaisun löytymiseen ja tilanteen selviämiseen parhain päin!

      Poista
    2. Ei siis mitään erityistä tai suurta :). Yleisesti elämässä kaikkea, sähköjä pihan poikki, puiden paikkoja, terassin kokoa, huoneen järjestystä, seinätauluja, kattohärpäkkeitä, valintoja, voimia ja taitoa vaativia töitä, ratkaisuja. Siis ihan vaan se fiilis, jonka tavoititki :)

      Poista
    3. Iuuh, kuulosta isoilta, hankalilta asioilta. Tai siis juuri tuollaisilta, miten selostitkin. Lykkyä niihiin!

      Poista
  2. Voi meillä on juuri täydelliset, mutta käytössä! Erillään ja kerroksissa. Nyt erillään, kohta taas kerroksissa. Toivottavasti löydätte ne omat. Ne on tärkeät. Ja Ninni. Sekin on niin huippu juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, epis... eikun siis siistiä! ;D Minä jatkan metsästystä, ja toisaalta koitan vähän relata etsimisen suhteen. Löytyvät sitten kun löytyvät. :)

      Poista