15.2.2014

Päiväkahvit








Vapaapäivän päiväkahvi tuoksuu aina niin hyvältä.

Mr Pii on alkanut harrastaa creme bruleeita.
Poika ei halua päästää itseään helpolla, ja tarjoamani paahtovanukas-sanan sijaan käyttää milloin miksikin vääntämäänsä muotoa, kuten gleööömblyleee. Muunmuassa veteläksi heittäytynyt maha johtui kuulemma siitä glyöömbyöölöööööstä.

Mun päiväkahvimukista saattaisi joku tarjota muutaman euron. Vähän aina jännittää, että iskeytyykö se palasiksi kivilattiaan. Vaikken sitä varmaankaan rahaksi aio jatkossakaan muuttaa (eli on siis ihan yhtä arvokas/arvoton, kuin muutkin mukiystävänsä), niin silti olen vähän varovaisempi otteissani. Toki fiilistelykahvit juodaan muutenkin aina kaksin käsin.

Ystävänpäivähypeä en saanut aikaiseksi tänne laittaa, ja olisi tuntunut vähän liioitellulta, kun oma päiväni oli ihan tavallinen. Vaikka oppilaita kyllä pääsin halailemaan koulun käytävillä, keräsivät innoissaan halikisaa varten nimmareita. Hih, söpöt naperot.

Kuvat taisivat olla kolmelta eri päiväkahvikattaukselta lähipäiviltä. Aloitettuani blogien lukemisen kännykällä oon vähän kyllästynyt kuvapainotteisisiin blogipäivityksiin, jotka ei tahdo avautua. (Vähän rankempaa huumoria, höh-höh.) (Tai kännykkä siinä nyt enemmän kyllästyttää, kuin itse blogi, jota luen.) Luovutan yleensä parin ekan kuvan jälkeen pääsemättä teksiin ollenkaan. Millä laitteella te käytte Päikkäreissä? Ärsyttikö tänkertaiset kuvat? Jotakuta saattoi myös ärsyttää se, ettei tässä nyt oikein ollut mitään sanottavaa saati järkevää loogista rakennetta. No, "tämmöistä se elämä joskus on", sanoi Poikakin tyytyväisenä, kun eilen kovalla ähinällä sai möngittyä saunan oven alta pesuhuoneen puolelle.


8 kommenttia:

  1. Oikeesti, sulla ei oo paljon kuvia.

    Liityn nyt tähän päiväkahviseuraan myöhäisen lounaani kanssa. Soppakulhona on vanhaa arabiaa, ruokana pakastepinaattikeitto ala rainbow. Mutta moliilinetistä piti turisemani.

    Luin blogeja vuoden verran mobiilina, lähinnä ipadilla. Ne isot kuvat ja kilometrin pituiset rimpsut niitä kuvia on tuskaa kännykkänetillä. Jos tiesin, että teksti on odottelun arvoista, niin odottelin. Sitten rullailin lukemaan sen tekstin ja skippasin ne kuvat, jotka ei ehtineet latautua. Mutta moni "kuvablogi" jäi lukulistalta kuluneen vuoden aikana. Nykyään mulla on ipadissa wifi, joten kuvarimpsut ei haittaa.

    Vähän vielä kadehdin tuota tohotinta. Otin koti-kotoa sellaisen matkaani, mutta se ei toimikaan. Olisin sillä takkatulta sytytellyt, mutta ei siitä olekaan siihen.

    Ja ihana muki! Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun liityit kaffiseuraksi, sunkin kattaus kuulostaa hyvältä! :) Itellä on pinaattikeitot jääneet syömättä, kun muu väki ei oikein innostu täällä siitä...

      Toi kännykällä rullailu on kyllä tuskastuttavaa, kun takkuaa ja tökkii, eikä edes tiedä, löytyykö lopusta kiinnostavaa tekstiä. Jätän yleensä suosiolla semmoiset blogit odottamaan, kunnes pääsen oikealle koneelle. :) Enkä toisaalta tiedä, miksi edes kännykällä pitäisi päästä blogeilemaan, haluaisin räplätä puhelintani nykyistä vähemmän (vaikka mielestäni en ihan kauhean addiktoitunut vielä ookaan).

      Eikä muuta, ku tohotinkaupoille siis! :)

      Poista
  2. Blogger toimii hyvin puhelimeni selaimessa mobiilisivulla. Kuvat on kivoja eli kannattaa lisätä. Teksti myös, olen kaikkiruokainen erityisesti tässä blogissa :)

    T. Verna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa muuten taitaakin olla niin, että bloggerin kuvat näkyvätkin määrästä riippumatta kohtuullisen sujuvasti, mutta toisaalla sijaitsevien blogien kanssa tökkii enemmän. Hih, kiva, että kaikki maistuu, aikamoista sekametelisoppaa täällä usein onkin tarjolla. ;)

      Poista
  3. Oijoi, gleöööm blylee on hyvää! Minullakin on teemukina muumimuki, josta joku pulitti Huuto.netissä melkein viisi sataa. Omassani on hiushalkeamia laskemassa arvoa, mutta kohtelen sitä samalla tavoin kuin sinä omaasi: yhtä arvokkaan arvottomana kuin aiemminkin, mutta vähän helläkätisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti iteki käydä katsomassa huuto.netin hintatilanne, ja pikavilkaisulla näytti hinnat pyörivän 110-170 euron paikkeilla. Oho. :D No, jatkan edelleen mukinpohjan tummentamista kahvilla, mutta kuten sanottua, vähän tavallista varovaisemmin käsitellen. ;)

      Poista
  4. Mä luen ihan vaan tietokoneella, koska mulla ei vielä oo muuta vaihtoehtoa. En oo niin teknologiapainotteinen, etteikö mulle riittäisi nämä olemassaolevat laitteet.

    Tykkään sun kuvista, ne on aina niin iloisia, ihan kuin sinäkin ;)

    Muumimukit on jännä juttu. Meillä on kans yksi harvinaisempi, joka on tällä hetkellä vitriinissä tallessa. Se oli aiemmin ihan käytössä, mutta kun huomattiin hinnan hipovan kahtasataa, maistui teet ja kahvit ihan hyviltä muistakin mukeista. Ei tosin sillä, että sitä oltaisiin myymässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista ja kyllä, tietokoneen pitäisi riittää tämmöisiin ihan hyvin. Melkein ärsyttää välillä, että netti on aina käden ulottuvilla kännykän muodossa.

      Jaa-a, pitäisiköhän tuo muki kuitenkin nostaa kaapin perälle odottelemaan rahapulaa ja kasvattelemaan hintaa? ;D ...hmmm... Toisaalta se on kyllä niin ihanan värinen, että sitä tarvitaan. Valkkaan aina kahvimukin päivän fiiliksen ja paidan värin mukaan. ;D

      Poista