Viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin...

Ilmeisesti tänään annoin itselleni luvan taas pitkästä aikaa oikein väsähtää. On ollut hirmuisen reipas olo pitkään. Tänään sitten taas pienokaiset narisivat ja ulisivat, toinen nukkui helteen takia pieniä pätkiä vain ja oli tietenkin sitten koko ajan väsynyt. Muutenkaan hermot ei saaneet sekunnin rauhaa. Ja mietityttää typerät Kela- ja työkkärikuviotkin, joita en oo jaksanut ajoissa hoitaa ja saan siksi vähemmän rahaa, kuulemma. Mieskin otti hermoon. Hyttysistä ja niiden puremista puhumattakaan. Riepoo vähän kaikki nyt. Paitsi säät, sentään. Niin kuin aina, lysähdän heti, kun mahdollista. Oikeastaanhan se olisi vasta huomenna klo 12, mutta otin varaslähdön.

Mutta kaipaa mr Piikin lomaa. Tiskasi tänään puhdasta, kaapista ottamaansa paistinpannua. On tainnut jäädä päälle oletus, että ruoanlaitto pitää aloittaa tiskaamalla. Kotikin repsottaa meidän muiden ohella. Ja minä toivotin Tyttärelle iltalaulun jälkeen "kauniita munia".

Että kyllä kiitos, ottaisimme tähän väliin yhden loman. Pitkän.

Sitä ennen: Kauniita munia.
(Toivottavasti ei semmoisia viimeöisenlaisia, jossa olin menossa tuhkattavaksi, elävänä. Ja sanoivat, että se on nopee juttu, yleensä se sattuu vain about puoli tuntia tai tunnin.)