5.5.2013

Uskallan sanoa jotain.



Nyt multa putkahtaa semmoinen mielipidekirjoitus. Se on paljon se, koska en uskalla olla ikinä mitään mieltä. Tästä asiasta kuitenkin oon - niin kuin näinä aikoina kaikki. Kuka mitäkin mieltä, mutta mieltä kuitenkin.

Homous on ok.

Tähän voisi nyt tulla "piste" (.), mutta jatkan kuitenkin. Ja nyt jo on semmoinen tutina, että tulee epäjäsennelty, harkitsematon, rönsyilevä ja puikkelehtiva maratoni. Pahoittelen.

Kaveripiirissäni on molempia mielipiteitä: niitä, joiden mielestä on älytöntä, että suvaitaan. Ja niitä, joiden mielestä on älytöntä, että tuomitaan. Joten laitan nyt itseluottamukseni peliin, kun joudun seisomaan mielipiteeni takana, vaikka joku olisi tosi paljon eri mieltä. Se on mulle vaikeaa. Ja saatte olla eri mieltä. Tiedänkin, että moni on, eikä se mitään. Haluan vain tuoda oman mielipiteeni julki, ties vaikka jollekin tulisi tästä hyvä mieli. Jollekin ehkä paha, mutta koitan kestää sen. Tekin kestätte kyllä.

Ajatus, joka kantaa mielipidettäni on se, että ei saa tuomita. En silti jaksaisi puhua hyväksymisestäkään, se on vähän rasittava sana. Ikäänkuin nyt olisin jotenkin ihmisten yläpuolella ja sieltä minä sitten niin jalosti hyväksyn sinut. Tarvitseeko siitä ensinkään tehdä numeroa? Todeta vaan, että "vai että tommonen seurustelukaveri, onnea!" Rakastuneen onnellisuus on ihanaa katsottavaa.

Melkeinpä jokainen julkisesti homoliittoja vastustava on uskovainen, mikä harmittaa  mua. Minäkin olen uskovainen (Hei vaan, olen Heidi, Uskovainen.), mutta en voi kenellekään todeta "tervemenoa helvettiin" vain sen perusteella, kenestä tykkää. Ensinnäkään se ei (onneksi) ole mun tehtävä siitä asiasta päättää. Ja toiseksi kyllä ihan muut asiat vaikuttaa siihen, ja ne asiat ei välttämättä näy mitenkään päällepäin. Ja sittenhän on vielä se Armo. Se, mihin jokaisen kuitenkin pitää lopulta turvautua, jos haluaa yläkertaan.

On epäreilua miespareja ja naispareja kohtaan, että he joutuvat pysymään niin kovina. Seisomaan tavallista tiukemmin valintansa takana, kuulemaan ja kokemaan ennakkoluuloja ja puolustamaan itseään ventovieraidenkin hyökkääviltä asenteilta. Maailma on hurja paikka muutenkin, eikä kaikilla ole voimia, rohkeutta ja itsevarmuutta kohdata jatkuvaa arvostelua. Hmmm, ehkäpä siksi osa naisista tykkäävistä naisista on rajuja? Pakko olla. Ja sitten on kiva muiden kauhistella, millaisia koviksia kaikki lesbot on. Ei pääse taivaaseen, ei.

Avioliitto- ja lapsiasioista vaahtoan myös vähäsen, vaikka olenkin molempiin liittyvistä tämänhetkisistä lakipykälistä vähän pihalla. Mutta sanoisin, että kukin menköön naimisiin valitsemansa ihmisen kanssa. Ja saakoon samat oikeudet, kuin muillakin aviopareilla. Kirkollinen avioliitto sen sijaan täytyisi ehkä kirkonkin uskottavuuden kannalta säilyttää miehen ja naisen välisenä. Se on kuitenkin sanasta sanaan niin kuvailtu Raamatussa. Mutta se on kuitenkin vain yksi tapa avioitua. Miksei voitaisi niitä "rekisteröityjä parisuhteita" muuttaa avioliitoiksi samoin oikeuksin, mitkä muillakin maistraattivihityillä on? Kuka siinä häviäisi?

Uskon myös, että kaksi miestä tai kaksi naista pystyvät kasvattamaan lapsen järkeväksi ja tasapainoiseksi siinä, missä mies-nais -parikin. Tai yksinhuoltaja. Siinä, missä kuka tahansa tavallinen, persoonallinen ja inhimillinen ihminen. Jokaisessa perheessä on ne omat haasteensa, eikä mahdollista isänroolin tai äidinmallin puutetta voi pitää ratkaisevana perusteena kieltää parilta lapsen saaminen. On muitakin syitä, miksi joissain perheissä esim. isänmallia ei ole. (Tai sitten se on huono.) Kaksi äitiä tai kaksi isää ei ehkä ole "luonnollista", mutta se on mahdollista, joten miksi erilaisia lapsensaantimahdollisuuksia saisi hyödyntää vain muista syistä lapsettomat?

Eikä sillä, kyllä tämä on monimutkainen asia mietittäväksi, jos haluaa ottaa kaikki näkökulmat huomioon. Varmasti minäkin olen lopulta jossain määrin ennakkoluuloinen (niin näiden, kuin monien muidenkin "erilaisuuksien" suhteen). Mutta omista oivalluksistani itselleni tärkein on ollut, etten usko kahden tasavertaisen ihmisen molemminpuolisen rakastamisen olevan (kristillisessäkään mielessä) väärin. Puhumattakaan siitä lähimmäisenrakkaudesta, jota muut voivat osoittaa näkemällä ihmisessä muutakin, kuin vain yhden yksityiskohdan, jonka perusteella voi muka päätellä ihmisestä (ja pelastumisestaan) kaiken.

No, eihän tämä nyt niin raflaavalta mielipiteeltä kuulosta, ainakaan lehdissä kirjoitettuihin verrattuna. (Ja aika paljon ehkä-sanoja, ollakseen mielipidekirjoitus.) Mutta siinä ympäristössä, jossa minä avaan suuni, tämä on pelottavaa. Tai mistäs tiedän, ehkä olenkin ennakkoluuloinen ympäristöni suhteen? Ja hei, erityisterveiset eräälle lehdessä nähdylle naisparille. Vielä en ole saanut juttua käsiini, mutta yleisönosaston palautteita oon lukenut. Juu... Siistiä, että esittäydyitte ja ootte rohkeita.

Kukin kukkikoon.


Sinä, joka ajattelet toisin: tunnetko ketään suuntautumiseltaan "erilaista"? Jos kohdistaisit kaikki mielipiteesi itsellesi läheiseen ihmiseen, pehmenisikö näkökulmasi yhtään?




19 kommenttia:

  1. mietin tässä, että kommentoisko jotain vai eikö. Hyvä teksti sinänsä. Osasta asioista oon samaa mieltä, osasta en, kuten tiedät. Tuota oon monesti miettinyt, että jos mulla olisi joku läheinen suuntautumiseltaan erilainen, suhtautuisinko erilailla. Tiedän ihmisiä, jotka pitää kiinni omista periaatteistaan, jotka kokevat oikeiksi, vaikka hyvinkin läheinen ihminen eläisi erilailla. Musta tuntuu, että mulla kävisi ehkä kuitenkin samoin. Todella iso työstäminen asiassa olisi, mutta luulen, että loppujen lopuksi pitäisin kuitenkin periaatteistani kiinni. Ymmärrän kuitenkin, että se vaikeuttaisi asiaa huomattavasti ja olis tietyllä tavalla itsellekin helpompaa hyväksyä asia, mutta silloin toimisin kuitenkin vastoin omaatuntoani. Jotenkin sen asian kanssa pitäisi sitten vain oppia elämään.
    Sitä asiaa en voi ymmärtää, että miksi kirkon pitäisi vihkiä parit? Miksei voida suvaita sitä, että kirkolla on oma kantansa asiaan? Onhan sekin suvaitsemattomuutta, ettei suvaita kirkon erilaisuutta. Mutta sen kannallahan säkin taisit asiassa olla...muuten en ota kantaa oikeuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirkkoasiasta ajattelen tämänhetkisten pohdintojen perusteella noin. Sen mukaan mennään, mitä "ohjekirjassa" sanotaan. Mutta silti ajattelisin, että kirkon -tai paremminkin seurakunnan ja sen yhteisön olisi hyvä olla avoin kaikenlaisille ihmisille. "Ohjekirjassa" sanotaan myös, että "kaikki saavat tulla", eikä lause jatku millään "paitsi"-jutuilla. Kyllä siellä kirkonpenkissä on tilaa, valitettavan paljonkin.

      Sun kanssa mä oonkin jo uskaltanut olla eri mieltä livenäkin. ;) Ja luotan aina, että meidän "suhde" kestää sen. Sekin on arvokasta.

      (Mua jännittää vastata mahdollisiin kommentteihin, kun en tiedä, tuleeko tänne jotain, mihin en sitten osaakaan/uskallakaan sanoa mitään. :D)

      Poista
    2. siis joo, ihan samaa mieltä olen, että kirkonpenkkiin pitäisi todellakin mahtua kaikki. Mehän ei sitä päätöstä tehdä kuka pääsee sinne yläkertaan ja kuka ei. Ja siihen kait sitä pyritäänkin, että oikeasti kaikki ihmiset pitäisi hyväksyä sellaisena kuin on. Aina se vain ei ole niin helppoa, ihmisiä kun tässä kaikki vaan ollaan.

      Poista
  2. Kommentoin, ettet luule kaikkien olevan eri mieltä tai aiheen jotenkin ei-vastattava tai jopa tabu :)
    Eli oon sun kans niin samoilla linjoilla (en tiä oltaisko joskus puhuttukin..) Enkä kans ymmärrä tätä nykyistä suvaitsevaisuuspuhetta, ihan kuin tosiaan mulla pitäis olla oikeus suvaita tai olla suvaitsematta.
    Töissä oon jatkuvasti keskellä homo-huutelua ja se on ihan yleinen haukkumasana. Luulen, että monen asenne tulee kotoa. Ja entä sitten jos soku onkin homo? Kuinka mahdottomaksi, ahdistavaksi ja hävettäväksi tulee sen elämä jo lapsesta asti, koska oon siis ymmärtänyt,että toiset tiedostavat suuntautumisensa tosi varhain. Ja siis tottakai tiedostavat, aika pienenä sitä itsekin jostain pojasta tykkäsi.
    Jos joskus omia lapsia kasvatan, niin pyrin opettamaan, että jokainen on tilivelvollinen ylöspäin vain itsestään. Ja jokainen on myös Luojan luoma ja arvokas.
    Ja kirkko voisi mun puolesta erota valtiosta. Keisarille se mikä keisarille kuuluu, ja Kuninkaalle se mikä Kuninkaalle kuuluu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa, sanoisin. Oikein osuvia pointteja, kaikki!

      Oon täällä itekseni myhäillyt (ja välillä harmitellut), kun tätä tekstiä on luettu moninkertaisesti enemmän, ku suurinta osaa jutuista koko aikana, mutta silti kommentteja ei oo monikaan uskaltanut tai halunnut jättää. Ja koittanut arvuutella syytä kävijämäärän ja kommenttimäärän poikkeukselliseen epäbalanssiin. ;)

      Oon joskus miettinyt samaa tuosta kirkko-valtio -yhdistelmästä, ja oon aikalailla samoilla linjoilla. Vaikken tiedäkään, olisiko sillä joitain sellaisia käytännön seurauksia, joita sitten harmittelisin. Mutta samaa vertausta oon siteerannut asiaan liittyen.

      Poista
    2. Ja niin joo, piti sanoo, et ihana nimi sulla! ;D

      Poista
  3. Tässä on vain yksi ongelma. Olet unohtanut Sanan isolla S:llä. Tässä asiassa Sana on hyvin johdonmukainen sekä Uuden Testamentin että Vanhan Testamentin puolella. Olet menossa ihmisjärjen ja yleisen mielipiteen matkaan.

    Vaikka sanonkin näin minkäänlaiseen tuomitsemiseen ei minullakaan ole varaa. Jos joku läheisistäni eläisi tällä tavalla niin hyväksyisin läheiseni ihmisenä mutta en tietenkään voisi sydämestäni hyväksyä hänen Raamatun vastaista elämäänsä. Sanoisin sen rehellisesti mutta en silti millään tavalla katkaisisi välejä tietenkään. Kyllä läheisillä ihmisillä voi olla erilaisia mielipiteitä.

    Uskon, että vaikka monenlaisissa perheissä kasvaa onnellisia ihmisiä, mutta jos Jumala tai evoluutio (jos joku niin haluaa) olisi pitänyt merkityksettömänä isän ja äidin erilaista roolia niin sukupuolta ei olisi vaan samanlaiset ihmiset lisääntyisivät keskenään. Ei pidä keinotekoisesti luoda perheitä, joista jompikumpi roolimalli puuttuu.

    Satunnainen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, näen pointin. Oon pyöritellyt tätä mielessäni moninpäin ja lopputulos onkin syntynyt enemmän inhimillisestä näkökulmasta, kuin teologisesta, eli kieltämättä tässä asiassa menen ihmisjärjen mukaan... Mun teologinen tietämys ei oo riittävä, jotta voisin kaikista niistä kulmista asiaa puntaroida. Enkä ehkä koe tarpeelliseksikaan, kun lähimmäisenrakkauskin riittää. On monta asiaa, joita en ymmärrä, mut ei onneksi tarvikaan.

      Tuosta syntinäkökulmasta katsoen mietityttää eniten se, että oon ymmärtänyt homouden olevan omasta valinnasta riippumaton asia. Samoin, kuin ihonväri, sukupuoli tai vaikkapa sairaudet ja kehitysvammat. En pysty uskomaan, että Jumala sallisi jonkun syntyä valmiiksi "vääränlaisena" ja "kelpaamattomana". Ja mun päätä kiristää, kun mä mietin, mitä sellaisen kuuleminen tekee identiteettiään muodostavalle lapselle.

      Mutta kiitos kommentista. Näihin on tosi vaikea vastata, kun haluaisi toisaalta pysyä lyhytsanaisena ja toisaalta selostaa kaiken mieleen tulevan. :)

      Poista
  4. Ihminen kelpaa Jumalalle juuri sellaisena kuin on mutta vain Jeesuksen tähden. Mutta meissä kaikissa on paljon sellaista mitä emme siitä huolimatta saisi tehdä. Jokainen syntyy jollain tavalla rikkinäisenä. Tai sairaana Jollain on suurempi houkutus esimepärehellisyyteen kuin toisella. Silti epärehellisyyttä ei voi perustella silla, että saan tehdä tätä, koska olen syntynyt tällaisena.

    Kieltämättä ongelma on vaikea ja lankeemuksia tapahtuu juuri seksuaalisuuden alueella tosi paljon. Mutta kun palaa Jeesuksen luo se on kaikki pois pyyhittyä.

    Unohdat mielestäni syntiinlankeemuyksen jonka vuoksi me kaikki olemme niin rikkinäisiä ja Jumalan tahdon vastaisia.

    Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen eläköön tavallaan oli sitten kristitty tai ei. Haluan kuitenkin, että minunkin mieleipiteeni on oikeutettu ilman, että minua sanotaan ennakkoluulopiseksi tai syrjijäksi. Tämä mielipide kuuluu minun uskonnonvapauteeni. Sinä et ole kyllä ketään blogissasi arvostellutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat olla tuota mieltä, uskonnonvapaus itse kullakin. Mäkin yllättävän hyvin kestän, että joidenkin mielestä oon väärässä. :)

      Mutta en oo kyllä syntiä unohtanut. Keskityn vain enemmän armoon.

      Poista
  5. Vihoviimeinen kommentti tähän asiaan. En ole päätäsi kääntämässä, mutta sanon nyt kuitenkin tämän veran vielä. Jumalalla oli kaksi vaihtoehtoa syntiinlankeemuksen jälkeen. Joko kumota laki, jolloin armoa ei olisi ollenkaan tarvittu. Tai pitää lain jokainen piirto voimassa niinkuin UT opettaa ja pelastaa ihmiset armosta. (Tosin pakanoiden ei tarvinnut erilaisia juutalaisten seremonialakeja noudattaa mutta esim haureus mainitaan apostolien teoissa erikseen että se on niitä harvoja juttuja, joista ehdottomasti pitää pakanoidenkin pysyä erossa.

    Ei voi olla siis molempia lain hylkäämistä ja armoa, koska armoa ei tarvita jos ei ole lakia mitä vastaan rikkoa.

    Sanoit jossain aikaisemmassa kommentissa, että teologinen tietämyksesi ei ole riittävä. Tässä asiassa riittävä taito on sisälukutaito. Jeesus sanoi, että te eksytte kun ette tunne kirjoituksia ja sisälukutaito on ainoa tapa millä niitä oppii tuntemaan.

    Armoon jokaisen pitää keskittyä, siinä olet oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tähän aloittanut monta lausetta, mutta jotenkin ne aina menevät metsään, mitä pidemmälle kirjoitan. Varmaankin tyydyn sanomaan, että seison mielipiteeni takana. En teologina, vaan ihan vaan minuna itsenäni. Ja mielestäni ihan riittävän uskovaisena ja kristinuskon perusasioita ymmärtävänä.

      Peace. (and luuv.)

      :)

      Poista
    2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

      Nyt en lisää tähän muuta...

      Poista
  6. Minä olen myös samaa mieltä kanssasi tästä, olen miettinyt mitä kommentoisin ja rohkenen nyt jotain.. Minäkään en yleensä koskaan uskalla sanoa mitään.

    Minusta homous on aika eri juttu kuin vaikkapa epärehellisyys. Seksuaalisuus on kuitenkin iso osa ihmistä, aika armotonta on minusta tuomita heitä tai hyväksyä sillä ehdolla jos hylkäisi seksuaalisuutensa. Jos ajattelee omalle kohdalle, niin enpä tiedä kuinka sellaisesta kyseenalaistamisesta, hylkimisestä ja muusta selviäisi. Tai koko elämän selibaatista ja yksin elämisestä. Ja että saisi kokea olevansa lapsesta saakka väärä ja viallinen.

    Marja-Sisko Aallosta oli hiljattain hyvä haastattelu Kotimaassa, juurikin siitä kipuilusta ja sopuun pääsemisestä Jumalan ja itsensä kanssa. Se puhutteli minua. Olen varma, että Jumala on voimallinen vaikuttamaan tahtoa ja tekemistä itse kussakin ja puhuttelemaan ihmisiä henkilökohtaisesti, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Paheksumista ja tuomitsemista oleellisempaa minustakin olisi olla rakkaudellinen ja armollinen toisiamme kohtaan.

    Olit rohkea kun uskalsit sanoa jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinäkin olit rohkea! Sanot mielestäni oikein hyvin.

      Tuo pointti, että homous on eri juttu, kuin epärehellisyys, kuvaa hyvin munkin ajatusta siitä, mitä voi määritellä synniksi.

      Tänään osui lehden sivulta myös tämmöinen lause silmiin: "synti ei vahingoita sen vuoksi, että se on kiellettyä, vaan se on kiellettyä sen vuoksi, että se vahingoittaa". (Benjamin Franklin) Tämä asia mielessäni koitin keksiä, että miksi homous vahingoittaisi/olisi syntiä, enkä keksinyt.

      Poista
    2. Mäkin tätä asiaa mietin ja aattelin sitä, että useimmat asiat, jotka Raamatussa sanotaan synneiksi, on oikeasti sellaisia, jotka jollain tapaa rikkoo lähimmäisen rakkautta: varastaminen, tappaminen, valehteleminen ja muut kymmenen käskyn asiat.

      Mutta entäs sitten homous? Miten se rikkoo kultaista käskyä ja lähimmäisen rakastamista? Tai onko se vastoin kymmentä käskyä? Homoudessa on kuitenkin kyse vain henkilökohtaisista ominaisuuksista, jotka vaikuttavat vain omaan itseensä.

      Ja syntihän on usein myös sitä, mikä tulee ihmiseen ulkoapäin ja vahingoittaa sisintä, kuten ajatellaan ylenmääräisestä alkoholinkäytöstä tai muista riettaista asioista. Mutta ymmärrän näidenkin kieltojen olemassa vain siksi, ettei ne ole hyväksi ihmiselle ja läheisille. En kuitenkaan näe, että homous olisi haitaksi muille ihmisille tai homon läheisille.

      Poista
    3. Jep, allekirjoitan tämänkin. Hyvin sanottu, näin juuri.

      Poista