Erään mielikuvitus laukkaa. Kummitukset häiritsevät öisin, kurkkivat metsästä. Mäyrätkin ovat kummituksia kuulemma. Poroja ja hirviöitä pitää pelätä. Möröistä puhumattakaan.
Aikani jankutin kärsivällisesti, ettei niitä ole olemassakaan, päivästä toiseen. Kunnes lopulta ehdotin, että askarrellaan Kummituskarkotetta. Tää on sitten tämmönen leikki vaan, eikö? No, ei se ihan leikiltä tunnu, kun Murunen ihan tosissaan ripottelee karkotetta koko perheen tyynyjen päälle ja ovensuille. Liikuttavaa ja suloista, mutta vähän tuntuu äidistä pahaltakin. Oiskohan näin saanut tehdä ja sanoa? Teinkö juuri kummitukset todellisiksi? Mutta kun karkote kuitenkin näyttää toimivan...
Millaista kummituskasvatusta teillä sovelletaan?
Kummituskarkote:
pieniä kultaisia lasihelmiä (koska kummitukset pelkäävät valoa)
kiiltäviä paljetteja (että pelästyvät omaa peilikuvaansa)
punaisia puuhelmiä (koska rakkaushan on niiden mielestä ällöttävää)
kukkahelmi (koska ne inhoavat kaikkea kaunista)
paljon puuhelmiä (rohkeuden helmiä)
pari valkoista helmeä (suojeluksen helmiä)
Tästä kuuluu oikeasti tosi kaunis ääni.
Sitä paitsi mäkin pelkään kummituksia...
En tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta on tuo aivan liikuttavan suloista. t. Verna
VastaaPoista:) Niin, sitä nimenomaan. Viikonloppureissussa ei ehtinyt moisia miettimään, mutta nyt on taas ripoteltu menemään ja silti vähän hirvittää..
PoistaKivat perustelut ainakin on aineksissa! Meillä pelättiin rosvoja. Niitä mietti kovasti ja piti varmistella että ovi on lukossa. Ja päivällä vaklasi ja teki ansoja. Myöskin kyseli ja pohti paljon.
VastaaPoistaLapsi miettii ja varsinkin käsittää asioita niin erilailla kuin aikuinen. Porot ja kummitukset on kevyesti samalla viivalla, niin kuin rosvolla oli mörön ominaisuudet. Lapselle ne on totta, ainakin jollakin tasolla. Karkote varmaan auttaa työstämään pelkoa ja tukee turvallisuuden tunnetta. Minusta olet ratkaissut asian kekseliäästi! Voithan silti kertoa ettei kummitukset ole totta. Kyllä pelko aikanaan hellittää.
Se on kyllä oikeasti tosi kurjaa, kun näkee, miten pieni pelkää tosissaan. Tosi vaikea siihen on mitään semmoista sanoa, mikä veisi kertaheitolla tunteen pois. Ja ehkä se tunteen käsitteleminen perusteellisemman kaavan mukaan onkin Se Pointti, tärkeä juttu. Kasvua.
PoistaNyt kun rosvoista puhuit, niin muistan itse pelänneeni lapsena samaa (ja tulipaloa). Suunnittelin aina, mihin pakenen niitä. Ahdistavaa (varsinkin kun niitä ihan oikeasti on olemassa).