4.2.2013

Kivisilta pellolla






Sain viikonloppuna villapaidan (kurkkaa tänne). Hihhei! Lunastin myös samanväriset villasukat, hiphiphei! Ja mieheni ostaman kukkakimpun lisäksi hain sen tarjousorkidean. Hihhurraa! Ihania valoistavia asioita maanantaissani! Mutta sunnuntai-ilta on aina pahin: jotenkin ei pääse yli tunteesta, että tästä ei nyt taas tule mitään. Väsy lamaannuttaa, vaikka miten koittaa ajatella, että maanantait on (jokasunnuntaisista fiiliksistä huolimatta) olleet toistaiseksi yksiä viikon onnistuneimmista päivistä. Niin tänäänkin.

Kivaa tänään oli siksikin, että meillä piipahti vieraita, autolastillinen työnhakijoita, oman paikkansa etsijöitä. Tuli mieleen oma viime kevät, kun tärkeät asiat olivat taas ihan auki ja tuntui, että kaikki menee ihan hullusti, toisin, kuin oli suunnitellut. Ja siitä tuli mieleen yksi tilanne, samaiselta keväältä.

Ajeltiin peltojen poikki, ja silmiin osui hassu näky. Keskelle peltoa oli rakennettu sillan näköinen korotettu tie. Hienon näköinen, kivireunusteinen. Muistan kummastelleeni, älytön juttu. Kunnes sitten ajettiin myöhemmin keväällä uudelleen paikan ohi. Pelloille nousseet kevättulvat lainehtivat kivisillan molemmin puolin. Ja tajusin, että muutkin tällä hetkellä järjettömiltä tuntuvat tilanteet saattavat jonain päivänä näyttää ihan yhtä tarpeellisilta ja järkeviltä.

Oppisipa tasapainottamaan tyytymisen ja tavoittelun. Osata ajatella, että tämä hetki on Sitä Elämää, eikä Vain Välivaihe. Ja toisaalta osata nähdä sekin, ettei päätöksiä ja sen näkökulmia tarvitse tai voi ajatella ikuisuusnäkökulmasta. Että tässäkö nyt asun loppuelämäni, tässäkö firmassa teen elämäntyöni. Ja että ne kummalliselta tuntuvat takaiskut ja suunnitelmanmuutokset voivatkin olla niitä hyvin tarpeellisia siltoja tulvapäivien varalle.

Joidenkin (joskus jopa niiden isojen ja kurjien) siltojen merkitys saattaa jäädä mysteeriksi, mutta oppisipa hyväksymään senkin.

5 kommenttia: