16.2.2013

Hääpukutulkintoja

Myönnän tässä nyt nolon jutun: tykkään ihan hirveästi hääpukuohjelmista. Tällä viikolla katselin taas "Hulluna häämekkoihin" -hömppää ja naureskelin morsiantyypeille:

- Joku oli sovittanut tolkuttoman määrän pukuja, mutta mikään ei kolahtanut, vaikka olivatkin nättejä. 

- Joku muukin sovitteli kymmeniä pukuja, tykkäsi kaikista hirveästi, ja tykkäsi sovittelusta niin hirveästi, ettei vain halunnut päättää ja lopettaa. 

- Joku taas itki entisen pukunsa perään: oli löytänyt täydellisen, mutta jotain olikin mennyt mönkään, eikä se sitten uskaltanutkaan valita enää uutta, vaikka löysikin kivan. 

- Joku taas halusi ostaa monta pukua, ihan vain, koska on prinsessa eikä osaa päättää.

Aloin olettaa, että kukin morsiamista on varmaankin valinnut sulhasensa samalla kaavalla, kuin pukunsa. Ja vasta sitten mietin, että kuinkas itse valitsinkaan ja kertooko prosessi musta muutakin, kuin hääpukuni valitsemistarinan.



Löysin pukuni toisesta liikkeestä, jossa kävin (ensimmäisessä kävin vain päästäkseni fiilikseen). Muistaakseni mulla oli rivissä 3 pukua. Olin ajatellut romanttista pitsiä ja hörhelöä, runsasta ja prinsessaista. Mutta saatuani yksinkertaisen kiiltävän puvun päälleni, muistan onnellisena päättäneeni hyvinkin pian, että se on pukuni, ja lopetin sovittelun. Vaikkei se yhtään ollutkaan sellainen, kuin olin suunnitellut. Siksi sitten myöhemmin mietinkin välillä, että miksihän valitsin juuri sen, kaikkien joukosta. Että miksi en etsinyt hörhelöä, kun kerrankin olisi ollut mahdollisuus. Mutta toisaalta voin pukeutua hörhelöön muutenkin, kuin morsiamena. Sitä paitsi makutuomaritkin vakuuttivat juuri tuon puvun olevan sopivin mulle. Se on tyylikäs ja ajaton, eikä varmaankaan näytä vuosienkaan päästä (esim. lapsieni silmissä) nololta. (Niin varmaan...)



Voisi kai tästä jonkin tulkinnan vetää mun miesvalintaankin, jos oikein soveltaa ja säveltää: en ottanutkaan romanttista, vaan yksinkertaisen. Noo, vitsivitsi. Vakavasti ajatellen oon ollut yhtä vakuuttunut molemmista valinnoistani, pienistä epäröinnin hetkistä huolimatta. Eikä tarvinnut kaikkia liikkeen pukuja testata vakuuttuakseen siitä. Makutuomarit komppaavat tässäkin. Enkä myöskään ole haikaillut minkään muun puvun perään ikinä, muut sovitukset ei jääneet millään tapaa mieleen. (Paitsi yhden muistan, joka oli hieno, mutta jonka kanssa en olisi ollut oma itseni. Siis puvun, mutta ehkä sellaisia ihastuksiakin oli joskus.) Ja tuo mies saa mut tuntemaan oloni hyväksi, niin kuin sai hääpukunikin. Sen kanssa oon vähän parempi kuin ilman sitä.



Nyt mua kiinnostaa oikeastikin ihan tosi paljon teidän hääpukujenne tarinat!

Ainakin yhtä hääpukua oon ollut makutuomarin tehtävissä mukana ostamassa: morsian etsi rekeistä kaikenlaista toiveidensa mukaista. Myyjä sanoi heti ovella, että tuo toiveista huolimatta yhden erilaisen, "se sopisi sulle". Ja niin sopi. Ja niin se taisi käydä sulhasenkin suhteen.

32 kommenttia:

  1. tämä oli aika hauska pohdinta. Mitähän mun pukuostokset kertoo musta? Mä kiersin sun kanssa liikkeet (ehkä kaksi tai yksi?), sovitin varmaan useamman puvun, mutta en kerta kaikkiaan viihtynyt niissä. Kaikki tuntui oikeastaan liian isoilta mulle, niitä olisi pitänyt muokata. Ja sitten yhden muistan olleen oikean kokoinen, mutta voi kuinka se ahdisti. Tuntui ettei siinä voi hengittää. Lopulta päädyttiin tekemään puku itse. Tai äiti teki, mutta minä valitsin mallin ja kankaat. Ja olen edelleen tyytyväinen tähän valintaan. Miestäkin taidettiin etsiä enemmän ja vähemmän, osa tuntui tukahduttavan mut ja osa vain ei sopinut kuvioihin. Lopulta löytyi oma. Ei sellainen kuin olin itsekseni ajatellut, mutta sopivasti romanttinen, sopivasti jalat maassa=tavallinen, sopivasti omanlaisensa, kuten pukuni itse tehtynä. Ei tarvitse yrittää päästä kaikkien yläpuolelle, kunhan on itsekseen hyvä olla. Niin oli munkin puvussani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mitä itse tiedän ja muistan, niin tuo hääpuvun etsintä kuvaa mun mielestä kans aika hyvin sitä. Heidin kanssa humputtelitte jossain Seinäjoella ja oli haku päällä, mutta ei vain löytynyt. Ei ollu tarkoitettu sulle kaupan pukua, vaan semmoinen kunnollinen, hyvässä mielessä kotikutoinen puku, erityinen, jota ei muilla ole, eikä tule!

      Poista
    2. Haha, kieltämättä löytyy yhtäläisyyksiä! ;D

      Poista
    3. se ainut kaupan puku joka olis ollu pienentämättä sopiva, sen kans olis pitänyt olla jotenkin ylväästi ja aina kun ryhti vähän petti, puvussa olevat tukiluut pisti kylkiin Ajattelin, että en jaksa olla aina niin ylväs ja ryhdikäs. Se on kans aika sopiva kuvaus. ;) Mutta joo, kyllä näissä näköjään yhtäläisyyksiä löytyy :)

      Poista
  2. OOtte hauskoja kun kaikkea mietitte. Pitääpä miettiä omia valintoja ja jos keksin jotain yhtä loistavaa kun nuoret voin kertoa.

    VastaaPoista
  3. Tosiaan, kerroit ne molemmat tarinat, jotka olisin tiennyt. Sanoipa se myyjä silloin myös, että tuo puku on väriltään semmoinen, ettei se kovin monelle edes sovi. Pitihän sitä kuitenkin muitakin pukuja vähän etsiä, mutta ei ne silti ollut yhtä hyviä kuin se eka, myyjän ehdottama.

    VastaaPoista
  4. Mä oon oikein miettiny,mulla ei koskaa ollu mitää suunnitelmia häämekosta. Sitten kun se tuli ajankohtaiseksi tiesin heti mitä haluan. Sen piti olla yksinkertainen,tavallinen,mutta vähän romanttinenkin.Kangaskaupas valinta ei ollu vaikea,vaann marssin suoraa oikealle osastolle,valkoista "kreppiä" ja pientä pitsiä.Siskoni kans siitä tehtiin mun näköinen luomus. Niinku se mieskin,joka oli valittu jo vuosia aikaisemmin ja on vieläki sopiva.
    Täs kohtaa enenmmän mietinki sitä kun se mies joutui ostamaan sen kaupan ainoan puvun mikä sopi ylle.Kävikö sille ittelle samoin että oli pakko ottaa se ainut mikä jäi,kun kaikki muut kaupat oli menny mönkään.Ei vaiskaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, loistava tulkinta tämäkin! ;D

      Mutta ei miesten pukuhankintoja kannata miettiä tätä kautta: suurimmalla osalla nykysulhoista se menee niin, että ne seisoo tumput suorina vuokraamossa ja sanoo myyjälle, että kaikki käy. ;D

      Poista
  5. Mulle ei sopivaa pukua meinannut löytyä ollenkaa. Mikää ei tuntunu omalta. Myyjä sanoi että "sitten vaan täytyy päättää että tämä se on" mikä ei musta tuntunu ollenkaa oikealta ajatukselta. Ehdolle jäi puku joka oli myyjästä TOSI HYVÄ! mutta itseä ahdisti ja puku oli liian pieni. Liikkeessä, johon ei pitänyt edes mennä, löytyi heti monta ehdokasta mutta yksi, joka vastasi myös ennakko mielikuvaa, oli ehdottomasti ylitse muiden. Kotona kuvavertailuissa makutuomarit olivat kauhuissaan myyjän TOSI HYVÄSTÄ! puvusta. Morsiamelle haettiin siis ennakkomielikuvan mukainen mutta normaalisti omaan makuuni aivan liian romanttinen puku. Valitsisin edelleen samoin ja saman puvun!
    Nyt kun luen tekstiäni, ja mietin taaksepäin, miesvalinta muistuttaa pelottavan paljon pukuvalintaa :)
    -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, teoria vahvistuu. ;D Osuva tulkinta tämäkin. ;)

      Poista
  6. Minä kävin ensin netissä selaamassa vaihtoehtoja ja päätin, että joku erikoinen, pellavainen ja simppeli sen olla pitää. Sitten kävin yhdessä liikkeessä Tampereella ja katselin sielläkin niitä pellavaisia. Ei löytynyt sopivaa kokoa. Sitten lähdin Raumalle tuttuun liikkeeseen ja ensimmäinen myyjän tuoma (tosin vanhaa mallistoa oleva) oli SE. Ihan erilainen kuin olin suunnitellut. Sopivan kokoinen (pienten muutosten jälkeen), sopivan näyttävä, sopivan yksinkertainen, mutta silti vähän romanttinen :) Tää on aika pelottavaa!!! Piti nimittäin tehdä vielä toinen reissu Raumalle hakemaan korjattua pukua...

    VastaaPoista
  7. Alunperin ajattelin hiukan hippityylistä, simppeliä pukua. Esikuvina Kill Bill -elokuvien häissä Uma Thurmanin päällä oleva tanttu, ja vähän myös Forrest Gumpin Robin Wright Pennin tyyli. Mahdollisimman rennolla meiningillä, ilman mitään pönötystä, mutta kuitenkin naisellista ja kaunista. Yhä vähän kaduttaa, etten toteuttanut tätä tyyliä... No, toinen erillinen ajatus oli lyhyt mekko. Ei nyt sentään mikään mini, mutta polvipituinen, vähän fiftarityyliin. Valmiina sellaisia ei Sjoen liikkeissä ollu juurikaan. Sopeva malli löytyi muistaakseni hääkenkiä esittelevästä mainoslehtisestä ja eiku teettämään. Kiva siitä tuli, sellaanen iloonen, mikä kuvastaa myös koko meidän suhdetta ja avioliittoa. Yhdes nauramista, iloa, rentoa meininkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sulla tosiaan olikin ihana, erilainen hääpuku! Rohkea veto, kuten olisi ollut toinenkin vaihtoehto. Onneksi omat häät ei oo ainoa tilaisuus pukeutua spesiaalisti. :)

      Poista
  8. Hauskoja pohdintoja! :D Toivottavasti tämä ei tarkota sitä, että mäkin ensin jahkailen jonkun puvun kanssa ikuisuuden. Vaikka ahdistaakin sieltä ja täältä - monta kertaa jo heitän pois, mutta aina kuitenkin otan takaisin. Lopulta kuitenkin hyväksyn, että se ei oo se oikea. Lopulta jonain kauniina päivänä se oikea puku sitten löytyykin yllättäen Halpa-Hallista, eikä enää oo epäilystäkään onko se se oikea ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt repesin toisen kerran ääneen. Halpa-Halliin hääpukuostoksille, ei taida nyt olla vaihtoehtoja sulla! ;D

      Poista
  9. Tormasin blogiin facebookin kautta ja naureskelin kommenteille - lahinna siksi, etta omalla kohdalla osuu kylla oikeaan puvun ja miehen "valinta" kaavat!

    Mina marssin kauppaan ihan vaan katoakseni, etta mita on tarjolla ja kokeilin kolmea ihan erilaista pukua. Se kolmas ei ollut yhtaan sellainen, mita olin ajatellut, mutta kun sen laittoi paalle, tuli sellainen olo, etta tassa se nyt on. Ajattelin, ettei sita nyt ihan talla lailla hetkessa voi paattaa ja lahdin ystavan kanssa lounaalle, vilkaisin viela toisenkin kaupan nayteikkunaa. Mutta ei, se puku oli se mun juttu. Vahan sita pitaa viela muokata, mutta eikohan se heinakuussa ole sitten ihan taysin mulle sopiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vähän vielä kokeeksi vilkaisit toista näyteikkunaa. ;D Silloinpa sen sitten tietää, että valinta on tehty, kun ei vilkuilutkaan enää kiinnosta. ;D

      Poista
  10. Hääpukuaiheet saa minutkin innostumaan aina!

    Minä olin katselemassa ihan muita pukuja tutussa morsiuspukuliikkeessä Raumalla. Tuttu siksi, että vanhojentanssipuku oli sieltä ja äiti oli teettänyt jotain myös hänellä. Tuli siinä sitten puheeksi, että olen menossa naimisiin ja millaista pukua haluaisin. Jonkun ajan päästä tuli soitto, että täällä olisi nyt sellainen puku. Ja sitten se olikin täydellinen, pienten muokkausten jälkeen.

    Miehen löysin täysin yllättäen kotikaupungista ja kerralla juuri sopivan, vaikken edes etsinyt. Eli samaa kavaa täälläkin havaittavissa. Sillä erolla, että joskus haikailen että olisin sovitellut vähän enemmän pukuja, miesten sovittamisia en haikaile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Onpas ainutlaatuinen tarina sunkin hääpuvulla! Sun puku olikin tosi kaunis. Mulla oli muistikuva, mutta piti oikein kurkkia sun fb-kuvista vielä. Ja tuon sun kimpun kyllä muistin kurkkimattakin, se on tosi säväyttävä, i-ha-na!

      Poista
  11. Joskos minäkin "kantaisin korteni kekoon": Silloin, kun minä pukuni ostin, häät eivät olleet sellainen "instituutio" kuin tänäpäivänä :) Puku löytyi ensimmäisestä liikkeestä, eikä niitä vaihtoehtojakaan muistaakseni ollut liiemmälti. Kaveri oli makutuomarina. Nyt naurattaa kun muistelen kuinka kauhuissani olin puvun hinnasta (870mk) kun isä lupasi maksaa. -Nythän tuolla hinnalla ei taitais edes huntua saada.
    Ja sitten siihen mieheen :) Sekä Hän että puku löytyivät nopeasti ja vielä tänäpäivänäkin voin vain todeta että molemmat olivat hyvä valinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait siis parhaan, hinnasta huolimatta...

      Poista
  12. Mä luin eilen nää kaikki sun blogitekstit muutaman viikon ajalta (hauskoja juttuja kyllä, ja niin erilaista elämää kuin itellä, mut kiinnostavaa juur siksi). Oon sen jälkeen miettiny, et vaikka ei miestä olekaan, voisko mullakin hääpuvun etsiminen kertoo jotain miehen etsimisestä..päädyin siihen, että ainakaan en tiiä kummastakaan yhtään mitään vielä, enkä halua suunnitellakaan liikaa. Jotkut taitaa suunnitella häänsä ja miehensä etukäteen ja listata, mitä niiltä haluaa. Mä ootan, et se täydellisesti mulle sopiva tulee vastaan sit, ku pitää. Nyt en yhtään tiiä, mikä ois paras, koska on niin paljon vaihtoehtoja. Toki on jotain haaveita olemassa. Mutta ehdottomasti sen pitää olla mun näkönen, ja mieluusti vähän erilainen. Sillai että vähän erottuis joukosta. Ei mitään liian mahtailevaa, vaan semmonen supermukava. Ja tää pätee nyt sekä mieheen että pukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan ihan hyvä, ettei liikaa suunnittele etukäteen. Voi mennä hyvä puku tai mies sivu suun, jos on vuosikaupalla miettinyt kriteereitä. Muoti muuttuu ja omat tarpeet muuttuu, pitää olla tilaa muuttaa niitä vaatimuksiaan niiden mukana. ;) Toivotaan, että supermukavat ilmaantuisivat juuri oikealla hetkellä tehden valinnoista helppoja. :)

      Poista
  13. Löysin omani Kaliforniasta. Miehen ja puvun.
    Tiesin mitä halusin. Selkeän, mutta linjakkaan. Sellaisen mitä ihan kaikilla ei ole, eikä Suomesta saa. Ja kun astuin siihen peri ameriikkalaiseen morsiuspukuliikkeeseen niin siinä se oli. Mallinuken päällä ja kohta minun. Eli ensimmäinen kokeilu ja puku oli löytynyt! Siinä ei pitänyt olla yhtään blingblinggiä, ja meinasin sen siitä edestä purata pois, mutta lopulta päätin, että se on mukava pikku lisä täydelliseen kokonaisuuteen.
    Päänvaivaa tuotti puvun lyhennys ja kaikki siihen liittyvä in english, homma meni vähän monimutkaiseksi ja puvulle nousi hintaa. Puvun tuominen ameriikasta oli mielenkiintoista, paljon ihastuneita katseita lentokentillä kun kainalossa kulki rullattu hääpuku!
    Mutta kaikki vaiva kannatti, ne oli just niin mun.
    Puku ja mies.

    p.s. Extrabonuksena kuskasin puvun takasin "synnyinseudulleen" kun juhlimme toiseen otteeseen siellä. Ja tietysti sama lento puvun kanssa takaisin kotoSuomeen pippaloiden jälkeen. Se puku on käytetty kahteen kertaan, mut saman miehen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpäs on osuvia yhtäläisyyksiä sunkin tarinoilla! ;D

      Poista
  14. :D Noh, kun kerran tänne ohjasit, niin kerrompa minäkin jatkoksi omani. Eli miehen ja puvun hankinta on samaa maata täälläkin. :D

    Kävin ensin yhdessä liikkeessä tutkailemassa pukuja.
    Ja kohtelu oli niin rumaa, että päätin pukeutua lakasta väännettyyn toogaan omissa häissäni, koska tuolta en ainakaan mitään hakisi.

    Sitten sain suosituksia vasta vihityiltä yhdestä "aivan ihanasta hääpukuliikkeestä", jonne marssin helteisenä heinäkuun päivänä aivan hikimärkänä. Eikä päässä mitään ideaa, mitä sitä päällensä haluais tai ei haluaisi. Kohtelu oli aivan täydellistä.

    Myyjä katseli minua tuumivana hetken päästä varpaisiin, käänsi ensimmäisen puvun rekistä näytille ja se oli kuin miehenkin kanssa: rakkautta ensi silmäyksellä. Sovitin ja se oli siinä.
    Kaikesta siitä kangasmäärästä jonkun piti kääntää yksilö kunnolla kohti, että huomasin. Sovivasti säihkettä, kauniita laskoksia, täydellinen istuvuus ja riittävän pieni laahus.
    No puvun kanssa sovitin sitten vielä muitakin varmistaakseni, että se on siinä, mutta miehen kanssa ei tarvinnut enää varmistella. :'D

    -akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvä tämäkin! Nämä on niiiin hauskoja! :D Sun hääpuku oli kyllä upea. Muistan kehuneeni sua onnittelujonossa kauniiksi, ja mua jännitti kauheasti sanoa niin, kun en tapaa sellaisia useinkaan päin naamaa sanoa. Mutta sä olit kyllä niin häikäisevä morsian, ja hehkuit niin silminnähtävää onnea, että oli pakko uskaltautua sanomaan se. ;) (Nytkin jännitti tähän kirjoittaa näin, meinasin jo poistaa, kun aattelin, että tyhmää sanoa näin. Miksi?!! :D)

      Poista