24.1.2013

Uusi murrosikä

Aloitan hyvän mielen jutuilla, koska pelkään näyttäväni pelkästäänkamalalta taas seuraavan purkauksen jälkeen. Vaikka ei mun pitänyt miettiä semmoisia. Mietin silti.

Meillä on ollut mukava aamu. Miten mielettömän ihanaa onkaan, että puoli yhdeksältä on valoisaa! Takka syttyi tällä kertaa ykkösellä, sain taannoin pari oppituntia mieheltä. Lapset nukkuivat pitkään ja aamupäivä leikittiin pojan uusilla pikkuautoilla. Ihania ilmeitä ja ihastelua, kun muutin ääntääni eri autoja varten. Ja sitten kesken kaiken se huokaisi, että "minun mielestä iskä on ihana". Hih! Meidän viisikuinen (ja hyvä jos viisikiloinen) kirppuliinu pääsee lattialla liikkeelle! Ei vielä eteenpäin, vaikka yritystä on, mutta hyörii ympäriinsä ja peruuttelee. Se on niin hullun pienen näköinenkin, että tuntuu ihan järjenvastaiselta. Isoveli on tytön idoli, ihan selvästi! Ne katseet, joita veli saa, täytyisi kyllä saada ikuistettua. "Iiihana somelaismuija", niin kuin muijaamme höpsöttelimme aamulla. Uh.

Ja sitten tähän otsikon asiaan:

Mulla taitaa olla uusi (vai ehkä peräti ensimmäinen) murrosikä. Kun oikein turhauttaa ja kiukuttaa, eikä osaa täyttää itsensä kokoista aukkoa tässä arjessa, alkaa kapina. Kapina odotuksia vastaan. En kyllä pese hampaita tänä iltana. Syön kyllä aamupalaksi kokista ja karkkia. Ja nyt tunnustan jotain, mitä ei olisi ollenkaan tarpeen tunnustaa, se on aika noloakin. Mutta tuon tuosta lentelee vittuperkeleitä kavereineen, ainakin pään sisällä, joskus lasten ulottumattomissa ääneenkin. Tosi teiniä ja tarpeetonta. No niin, tunnustettu. Jospa saisin sen loppumaan ja alkaisin pyöritellä päässäni hyveellisempiä hokemia. Niilläkin -voisin kuvitella, on itseään toteuttava vaikutus...

Mutta kun mä en vain oikein tiedä, miten sitä voisi reagoida järkevästi silloin, kun tekee yhtä aikaa kuutta asiaa, joista neljä menee mönkään. Toisinaan harkitsen itkemistä, mutta jotenkin noi rumat sanat on helpompi valjastaa. Kiukulla päin vastoinkäymisiä.

Yhtenä iltapäivänä tuossa viime syksynä olin raivottarena huhkinut ja epäonnistunut koko päivän, ja kun lapset sitten päivänukahtivat, vedin meikkipussista mustimmat meikit esiin. Ja ilmaisin itseäni niillä. Sillä hetkellä taisin viimeistään tajuta käytökseni teiniyden. Mutta ai että oli hauskaa ja vapauttavaa! Perheen miesväki pelästyi, kukin vuorollaan.


Ei sentään punainen?
Tietenkin nämä ovat vain yksittäisiä hetkiä arjessa, ihanassakin arjessa. (Hih, nyt jostain syystä koen tarvetta korostaa sitä. Ettei siis koko elämäni ole kirosanojen ja mustan silmämeikin tarpeessa.) Mutta sen verran murkuttaa, että haluaisin repäistä jotenkin. Oikeaa teini-ikäänsä tarpova pikkusisko laitatti kolmannen korviksen, melkein harmittaa etten hetken mielijohteesta tehnyt samaa. Tatuointia ei kai imetysaikana voi ottaa ja nenäkoru ei taitaisi sopia mulle. Sininen tukka? Ripsipidennykset? Muita ehdotuksia?

Jotenkin haluan yhdistää tällaisen vaiheen äitiyden oheisoireiksi ja olen ollut havaitsevinani samanlaista muutamalla muullakin mutsilla. Mutta kieltämättä olen joskus kuullut puhuttavan myös kolmenkympinkriisistä...

Ja tässä nyt olisi sopiva aasinsilta tarjolla toiseen mielessä olleeseen aiheeseen. Kiivetään nyt sitten sillekin sillalle: tämä blogi on ollut aika valivalipainotteinen. Ja olen joutunut miettimään sitä, millaisen kuvan annan itsestäni mahdollisille uusille tuttavuuksille (tai kurkistelijoille) tämän kautta. Alkuun ajattelin, että ihmiset, jotka mut tuntevat, tietävät olevan poikkeuksellista, jos puhun suoraan ja sanon tiukasti (perhettä lukuunottamatta). Ajattelin, että opettelen sanomaan, miltä oikeasti tuntuu. Tästä blogista tulikin aivan yllättäen itsetutkiskelujuttu. Oon tosi paljon miettinyt, millaisen kuvan annan itsestäni, täällä ja livenä. Ja minkälaisen taas haluaisin antaa. Ja että onko ylipäätään pakko antaa mitään kuvaa, eikö voisi olla vaan. Jotenkin mulle on aina ollut tärkeää, että musta tykätään, ja sen takia oonkin venynyt aika monenlaisiin muotoihin ja ollut olematta oikeastaan mitään mieltä ja hetkahtamatta mistään. Nyt tuntuu, että olisi aika opetella olemaan oma itsensä. Olemaan vähän rohkeampi. Luottaa siihen, että tärkeiden ihmisten mielestä oon kiva sellaisena, ja olla välittämättä siitä, että kaikki eivät välttämättä tykkää.

Ja nyt on kauhean paljas olo, kun näin taas totta puhuin. Ja vielä tuo naama tuossa vierellä muistuttelee mua, että se olen minä, joka puhuu, omalla nimellään.

Ohhoh, joku onkin keittänyt mulle muutama tunti sitten kahvia, heippa! (=Livistän pois paikalta, ennen kuin nössöyttäni poistan koko tekstin.)

23 kommenttia:

  1. Minä, joka tunnen sinua, olen ollut hirmuisen iloinen tästä blogistasi. Juuri siitä, että sanot. Kerrot, miltä tuntuu. Että rohkeasti vaan! Se on terveellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä, tuntuukin ihan terveelliseltä. Hyvältä kiukutteluvaihtoehdolta. :) Ja tunteilutavalta muutenkin.

      Poista
  2. Et arvaa kuinka pelästyin tuota sun kuvaas... Ei toi punanenkaa oikiastaan pahalta näyttäis, näytät vähä joltaki laulajatyypiltä! http://images2.fanpop.com/image/photos/9700000/Hayley-at-People-s-Choice-Awards-hayley-williams-9764334-800-1079.jpg <--- Ehkä jollain kierolla tavalla tuolta.

    T:( Meinasin kirjottaa tähän että kolmireikäinen siskosi, mutta se saattoi kuulostaa hiukan... no, oudolta, joten laitan vain että: ) Pienempi sisko :)

    VastaaPoista
  3. Paljon oli asiaa... Mitä jäi päällimmäisenä mieleen: sivusta seuraajana tuntuu, että oot kyllä täyttänyt paikkasi hyvin. Tai ainakin jos vertaan itseeni. Tällä hetkellä mun paikka on ainakin niin hukassa ja vajaa, että täytettä tarttis aika paljon, ettei mene pois paikaltaan kokonaan...

    Ja eihän sulle oo mitenkään erikoista syödä aamupalaksi kokista ja karkkia. Vai mites se oli, aamupalalla pepsit nenän kautta pihalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilistele nyt siitä, ettei just tällä hetkellä tarvi sopia minkäänkokoiseen koloon, kohta taas pitää. ;) Ja ehkä toi aamuruokavalio tuntuu kapinoinnilta vain siksi, että se täytyy tehdä salaa silmiltä, joille yritän vakuutella, että aamupalan pitäisi olla jotenkin järkevä. ;)

      Poista
  4. Aivan selvästi kolmenkympin pysähdyspaikka,olenko jo aikuinen vai haluaisinko sittenkin olla teini. Ooo justiin sen ikäinen miltä tuntuu. "oot sentään kaunis ihminen" laulaa juuri sopivasti mun lempparimiäs radiossa.Ei paha tuo punainen peruukki.Mulle se 30-kriisi toi aikoinaan vimman laihduttaa ja voi sitä onnea kun sai ostaa vaatteita lastenosastolta. No ilo oli vain lyhytkestoinen,kun ne rentut kutistui pesus tai jotain..... :) Ja kyllä se Heli sullekin paikka löytyy !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, surkeita vaatteita siis... Musta ei olis kyllä laihduttamaankaan, eli täytyy vielä keksiä joku uusi hömpötys.

      Poista
  5. No jo nyt on! Oon nyt laittanut tän saman kommentin tänne kolme kertaa eikä vieläkään näy mutta siis näissä viesteissä on lukenut että:
    Sain melkein sydänkohtauksen kun näin tuon kuvan (ei millää pahalla), mutta ei toi oikeesti näyttäisi edes pahalta! ( Ei tarvi silti värjätä :DD ) Näyttäisit jollain kierolla tavalla tältä: http://www.wallsave.com/wallpapers/1920x1080/heather-graham/315511/heather-graham-hayley-williams-315511.jpg
    T: ( Tähän meinasin laittaa että t: kolmireikäinen siskosi, mutta kuulosti lievästi sanottuna oudolta... Joten laitoin sitten vain että: ) Pienin siskosi (hehe)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mäkin tähän oon jo kerran kommentoinut, ettei kyllä taida olla pienin kuin ikänsä puolesta, hoohoohoo...

      Poista
    2. Hohoo, taitaa tosiaan olla jo pisin. Takapenkillä se kyllä mahtuu istumaan sellaiseen koloon, johon mä en mahdu. ;)

      Mun tiedot täällä näyttävät, että pienin sisko on kommentoinut, ja että muka keskikokoinen olisi poistanut sen kommentin. En kyllä tiedä, miten olisi mahdollista muka. Tuota hooohooohooo-kommenttia en näe missään.

      Mut ehkä mä en kuitenkaan punaiseksi värjää.. Hmm... Pitää vielä miettiä repäisytapaa.

      Poista
  6. "Sinä riität, ja jää vielä ylikin." Jostain luin tällaisen lauseen. Toivottavasti se rohkaisee suakin! Ja uskalla luottaa siihen, että läheiset (ja miksei muutkin) tykkäävät susta ihan omana itsenäsi. On aika vapauttavaa, kun ei tarvi muuntautua seuran mukaan tai miettiä koko aikaa, mitä muut ajattelevat itsestä. Pääasia on, että tykkäät itse itsestäsi ja annat muidenkin tykätä. <3 (RK)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, kaikki. :) Mulla on koko päivän ollut sulle keskeneräinen viesti tuloillaan, liittyen eiliseen. Ehkä käyn kirjottelemassa sen loppuun.

      Poista
  7. Mä oon niin kovasti tykännyt tästä sun blogista. <3 Tykkään siitä, että sanot suoraan. Tuntuu jopa hyvältä. Tuntuu tutulta. Oon hyvin moneen sun postaukseen meinannut kirjoittaa ja aloittanutkin. Mä en ole äiti, mutta silti niin monet näistä sun ajatuksista on kuulostanut tutulta, miltei omilta. Itse en oo missään mitään avautunut, vaikka välillä on melkein meinannut tehdä mieli. Silti on tuntunut hyvältä kun joku toinen on avautunut asioista, joita itse vain miettii päänsä sisällä ja ajattelee, että mun ajatukset on vääriä. Nyt alkaa tuntua, etten ajattelekaan väärin, en tunnekaan väärin. Nää on ihan normaaleja pohdintoja. Mun vahva veikkaus on, että nää mietelmät ja käytös ja kaikki kuuluu tähän ikään, uuteen murkkuikään. Hui! Kolmenkympin kriisi, nytkö se sitten on menossa?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, oon ollut niin tyytyväinen kirjoitteluni terapeuttiseen vaikutukseen, mutta kuinka tyytyväinen oonkaan, kun huomaan tästä olevan iloa ja ehkä jopa apua muillekin! :) Ehkä tämä on tosiaan se kolmenkympinkriisi. Ja normaalia. Ja vähän ärsyttävää. ;) Mutta suosittelen avautumista, se tuntuu kivan jännältä ja helpottavalta. :)

      Poista
  8. Noniin unien selittäjä ja uutta ilmettä miettivä:Viimeyön uni selittää ongelmat ? Menitte kaikki kolme siskosta armeijaan,vähän kyllä ihmettelin valintaa ja sitä miten kenenkin pää tai jalat kestää. Oltiin jopa teidän valatilaisuudes,sitte uni loppui :) Mutta toivottavasti ei ny sitte oikeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unien selityksissä puuttuisin aina eniten siihen tunnetilaan, mikä siitä jää. Kun tuolta poimii tunnepainotteisen lauseen, niin voidaan päätellä, että sinä murehdit meidän puolesta, kuinka me pärjätään isojen äijien kovassa maailmassa. Helppo.

      Poista
    2. Niin varmasti murehdinki ja äijien maailmas varsinki tai sitte vain maailmas : Mitä isoommat lapset sen suuremmat murehet emoilla,näin snoi jo äitikin akoinaan.

      Poista
  9. Mä oo tosi huono sanomaan omaa mielipidettäni. Jännitän mitä sanomista siitä tulee, pelkään etten osaa perustella mielipidettäni tarpeeksi hyvin ja murehdin että se mielipide on jotenkin "väärin". (kotona tätä ongelmaa ei taida kyllä olla, täällä uskallan olla oma itseni). Joskus se on helpompaa, tai ainakin tosi tutussa seurassa ja kun aihepiiri on sellainen, josta ei helposti tule "riitaa".
    Mutta sua lainatakseni: "Jotenkin mulle on aina ollut tärkeää, että musta tykätään, ja sen takia oonkin venynyt aika monenlaisiin muotoihin ja ollut olematta oikeastaan mitään mieltä ja hetkahtamatta mistään. Nyt tuntuu, että olisi aika opetella olemaan oma itsensä. Olemaan vähän rohkeampi. Luottaa siihen, että tärkeiden ihmisten mielestä oon kiva sellaisena, ja olla välittämättä siitä, että kaikki eivät välttämättä tykkää." Näin, juuri näin. Miten sitä oppisiki tähän? Olen jo vähän harjoitellut, mutta vielä ollaan kaukana siitä, missä haluaisin olla.
    Tästä blogista tosiaan on apua muillekin, mullekin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on apua, sullekin! <3 Sitä aina aattelee, että on muka helpompaa olla sanomatta jotain, tai sanoa jotenkin erilailla, kuin oikeasti aattelee. Mutta siitäkin menee sitten pää ihan solmuun. Harjoitellaan. Sitten jos menee mönkään (jos joku suuttuu), niin sitten korjataan. Ei siinä kai sen kummempaa oo. :)

      Poista
  10. Ihan samanmoisia murkkuoireita on minussakin alkanut esiintyä, erityisesti nuo v*ttupäät hävettää ja hämmästyttää. Jotenkin kummasti tuon taaperon muutettua kotiini.....Täytynee oppia hillitsemään itsensä ennen kuin tuo samainen taapero oppii enempää puhumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika tylsää, että Maailmanihanimpien myötä tulee elämään näitä hyvintympeitäkin piirteitä. No, kaikki maksaa, ja useammin onneksi antaa kuin ottaa. Nyt ei oo esim moneen päivään ollut yhtään rumienpuhumisolo. ;) Meidän poikanen on just siinä matkimisiässä, että täytyy oikeasti miettiä, mitä sanoo. Monet jutut, jotka kuulostaa omasta suusta ihan neutraalilta, kuulostaakin pienen suusta karulta. Tai ainakin huvittavalta. ;)

      Poista
  11. Kuuostaa niin tutulta tuo myöhäisteini-ikä :) ja kyllä tatuoinnin saa ottaa imettäessä, määkin otin! ihana blogi ja ihana bloggaaja <3 toivoo "Hoocee" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en kyllä keksisi kuvaa: kaikki, mitä oon aikoinaan ajatellut, tuntuu nykyään tyhmiltä. Eli ehkä joku vähemmän pysyvä ja harkitsemattomampi sopisi nyt paremmin. Pitää repäistä jotenkin seuraavan uhmakohtauksen aikana. ;)

      Ja hei, kiva nähdä sua täällä! :)

      Poista