15.1.2013

MUSTA MIES!


Olen ilokseni (?) saanut huomata, että lapseni on siinä iässä, että näkee kaiken ja kuulee kaiken. Kyselee ja ihmettelee kaikkea estoitta. Mm. kaupungilla vastaantulevia ihmisiä.

Sähkömenopelillä kulkeva nuori nainen on varmaan tottunut (pikkupoikien ihasteleviin) katseisiin, mutta mietin kovasti, miten minun pitäisi suhtautua lapseni osoitellessa ja ihmetellessä asiaa. Nainen vaikutti huvittuneelta, joten ihastelin sitten pojan kanssa yhdessä "autoa", jolla voi huristella kaupan sisällä.

Ei kukaan aikuinen varmasti pahastu pikkulapsen kommenteista, mutta vanhempien reaktiot taatusti huomioidaan tarkkaan.

Ja sitten oli se "MUSTA MIES"! Siitä meninkin enemmän hämilleni, ja hymähtelin vain, että et olekaan aiemmin tainnut nähdä. (Silleen tosi juntisti, että "kato nyt sitten kunnolla, eikös ookin ihme juttu"...) (ja poika vastasi muuten takaisin, että "oo-oon, elokuvassa".) Ensi kerralla vastaan, että "joo, eikös ookin komea".



Miksi ei saa tuijottaa? 
Miksi ei saa kysyä? 
Miksi pitää esittää, että ollaan kaikki samanlaisia,
ja ettei erilaisuus kiinnostaisi?



Koitan miettiä näitä ennen seuraavaa vastaavaa tilannetta.


Vauva nukahti 22:45. En uskalla odottaa sen perusteella mitään. Totean vain, että NYT tuntuu mainiolta.

2 kommenttia:

  1. No miten kävi, vauvan nukkumisen kans? :)

    Hih, meillä vielä odotellaan tuollaista keskustelua. Tuskin osaan vastata mitää fiksua ja filmaattista kun sen aika tulee. :D

    VastaaPoista
  2. Nyt on pari yötä nukahtanut 22:45! Oo! Tosin on sitten heräillyt melkein tunnin välein. Tässä on niin paljon kaikkea muutosta (kiinteät, liikkuminen, rokotukset ja siitä tulleet kipeilyt jne), joten vaikea sanoa, mitä on tehty "oikein", mutta toivotaan, että tämä alkaisi tulla tavaksi! :)

    VastaaPoista