29.1.2013

iPad koeajossa

iPad tuli päivähoitoon, koekäyttöön. Ja kylläpäs onkin näppärää näpytellä vasemmalla etusormella nukutusimetysväsytyspuuhien keskeltä.

Hetken oli hauskaa, sitten alkoi ahdistaa, ärsyttävä aikasyöppö. Hetkinä, jolloin voisi olla läsnä edes 25-prosenttisesti tuo laite viekin kaiken huomion. Ja yöllä, kun alkuperäinen ajatus oli saada pidettyä itseni edes välttävästi hereillä istumaimetyksen ajan, jäänkin vielä surffailemaan, kun vauva jo tuhisee takaisin omassa sängyssään. Toivottavasti en sentään ala bloggailla puoliunissani. Oikeaa päiväkirjaa olen joskus sillälailla kirjoittanut ja siispä tiedän, ettei niitä öisiä "hyviä ajatuksia" kyllä ihan oikeasti ole tarvetta ikuistaa minnekään. Saati että julkaista. Ja sitten, kun yritän syötön jälkeen nukkua, pyörii päässä. Aivotoiminta käy aivan ylikierroksilla vielä pitkään peiton alle möngittyäni. Mikä sitten saa mut miettimään tietokoneen (ja tietysti yhtälailla television) vaikutusta lapsen mieleen. Sudokujen, lukemisen ja muun yöimetyksen oheistoiminnan jälkeen kuitenkin nukahdan aina välittömästi (jollen jo niiden aikana)...

Mikä muuten se ratkaiseva aivoja kuormittava syy on? Siis ruudun tuijottamisella verrattuna vaikka lukemiseen? Onko se siinä, että ruudun kanssa aivot pelkästään vastaanottavat, lukiessa ja leikkiessä niiden on pakko vähän itsekin työskennellä kokonaisen mielikuvan muodostamiseksi? Oon ollut huomaavinani, että lastenohjelmia "juutuupista" tai "nehvlissistä" katsoessa lapsesta tulee herkästi kiukkuinen. Tai ainakin, kun ohjelma loppuu. Hän taitaa jo ymmärtää, että "loppuminen" on äidin päätöksestä kiinni, eikä niin kuin Pikku Kakkosen kanssa, että se nyt vain loppui ja sillä selvä, ja sitten leikkimään. Muualta katsoessa voi aina koittaa vielä vinkua yhtä postipatea tai rekkamiestä. Ja miksi suotta pyytää ensin nätisti, kun tietää itsekin, että oli puhe katsoa "vain yksi". (...tai kaksi...)

Mutta ei tule meille tämmöistä pädiä omaksi, eihän, Mies? Eikä mulla enää ole puhelinkuumettakaan. Tuo köppäänen soitto- ja tekstailutyökalu riittääkin mulle varsin hyvin.

Toki jos joku, niin tämä korvaamattoman tärkeä Hassut Kuvat -ominaisuus saattaisi pakottaa meidät hankkimaan tällaisen laitteen omaksikin:








Ja nyt sitten tein tänne blogiin vähän muutoksia, yhdistelin sivupalkin välilehdet yhdeksi esittelysivuksi ja tämmöistä pientä. Näyttää riittävän samalta, mutta omaan silmään (tänään) paremmalta.


2 kommenttia:

  1. Kyllä se täppäri olis niiiin kätevä töissä :)
    >Miehesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minä tällä niiiiin kätevällä täppärillä vahingossa poistin sun toisen kommentin toisaalta. Hirveenhirveen kätevä. ;) (itepäs en oo kätevä...?)

      Poista