5.4.2017

Villi ja raikas PILVI











Olin reilu viikko sitten yhdistetyillä vaate- ja korukutsuilla. Silloin hankkimani lehtikorvikset esittelinkin tuoreeltaan täällä. Nyt on tämän NOSH-ihastukseni vuoro.

Ensinnäkään en mitään ollut vailla kutsuille mennessä. AALTO-collegehametta ja JOUTSEN-paitaa olin etukäteen ajatellut sovittavani. Ja toki sovittelin sitten melkein kaikkia muitakin mekkoja. Olin oikeastaan tyytyväinen, kun mikään ei tuntunut pakollisen ihanalta. Ihania olivat, toki, mutta ei pakollisen ihania. Sellaisia "ehkä sitten alesta" -vaatteita.

Kunnes sitten, kun luulin jo jättäneeni rekin rauhaan, sieltä hyökkäsikin ihan viattomalla ohikulkumatkalla silmille PILVI-mekko, jota en ollut aikaisemmin noteerannut lainkaan. (Miksi en löydä sitä NOSHin nettisivuilta?) Se, miltä tuo hauska mekko sai oloni tuntumaan, oli ehdottomasti hintansa väärti. Tuli jotenkin villi ja raikas olo. Ostin siis mekon lisäksi olon. Ja kyllä, olo oli tallella tässä kotiinkin tulleessa mekossa. Vaikkei vaakaraita varsinaisesti kavenna, sopii mun mielestä tuo yläosan runsaus ja höpsöys mun kaltaisen pötkelön ylle kivasti. Eikös tämä mene hyvin sekä arkeen, että juhlaan, vaikka onkin ihan supermukava collegemekko?

Mutta senkin Myyjä, kun puhuit niistä valkoisista tennareista tämän kaveriksi! Nyt mulla on uusi hankintahinku kesää varten!

(Postaus ei muuten sisällä minkäänlaista maksettua mainontaa.)







6 kommenttia:

  1. On hieno! Ei se mulle sopisi ollenkaan, mutta näyttää niin hyvältä sun päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 Joskus käy tuuri, ja löytyy oman näköinen ja mallinen! 😊 tuolla noshilla on kyllä kaiken mallisille sopivia mekkoja. 😉

      Poista
    2. Lähetysmaksut vois olla vähän korkeita tänne asti!

      Poista
    3. Hah, voisi kyllä olla. Ja sovittamatta on kyllä muutenkin niin tylsää ostaa. :)

      Poista
  2. Toi mekko on niin ihana ja sopii sinulle todella hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään myös! 😊 Tosin jännittää, jos yhtään kutistuu pesussa, että tuleeko liian mini tai tiukka. 🙈

      Poista