18.4.2017

Salaiset jätskikeksit




En nyt sano, että olisi viisasta keksiä mahdollisimman paljon salaisia tapoja toteuttaa sokerihimoa, mutta esittelen nyt silti yhden (ja ohimennen mainitsen, että alle kaksivuotiaan trullittelukarkkien karsiminen on hyvän äidin suoranainen velvollisuus).

Ben & Jerry's jätskikeksit on ihan huippu päiväkahviseuralainen kaltaiselleni äidille, joka haluaa syödä herkkunsa salassa ja yksin. Tässäkin, katsokaa nyt: ihan siellä selkäni takana se tyhjää lompakkoani, eikä huomaa mitään. Ja kerran olin juuri saanut kuoret auki, kun ovesta loikkasi eskarilainen. Keksi kokonaisena suuhun ja seuraaviin kysymyksiin vain ympäripyöreät "mmm"-vastaukset. En jäänyt kiinni.

Sitä kyllä ihmettelen, että oliko tuossa ostamassani pakkauksessa muka kahdeksan keksiä? Vaikka perheen pienet kertoivatkin sukulaisille "silloin kun me salaa käydään metsässä" tai "aina kun mä syön salaa jonkun muun karkkeja" -juttuja, niin luulen kyllä itse huomaamattani tyhjänneeni tämän boxin... Huoh.




PS Ben tai Jerry eivät toistaiseksi ole huomanneet blogini markkina-arvoa, vaan mainostan heitä ihan omaan piikkiini ja omasta halustani. Toki, jos osaavat yhdistää tulevat myyntipiikit blogiini, niin mielelläni vastaanotan jatkossa herkkuja esiteltäväksi muillekin herkkubefoille ja salapäiväkahvittelijoille. Ja hei, tulipa tässä mieleeni, että lapsetkin varmaan tyk... njääh, ei mitään sittenkään.

PPS Lankakerho 26.4. klo 18. Paikka Seinäjoelta tarkentuu myöhempänä. Ties vaikka olisi vauvanuuhkuttelua tarjolla...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti