22.10.2016

Tyttöjen ja poikien juttuja







Syysloman loppu meni pienessä flunssassa ja jäi pelko, että lapset pitävät lomaa tylsänä. Niinpä lähdettiin käymään isossa kaupassa. Saivat ostaa omilla rahoillaan, mitä halusivat. Ostoksensa eivät olleet nykypäivän teeman mukaisesti kovin sukupuolisensitiivisiä. Vähän nauratti pojan moottorisaha ja tytön balleriinanukke.

Olin muutenkin miettinyt, että haluaisin omassa blogissa avata tyttöpoikakeskustelua, johon jo muutamassa muussakin blogissa oon osallistunut. Kuitenkin tuntuu, että jos kirjoittaisin tästä aiheesta kauhean painokkaan tekstin, saattaisin hävetä sitä kymmenen vuoden kuluttua. En osaa tarkalleen hahmottaa, mihin suuntaan tilanne on menossa, enkä kyllä osaa tarkkaan muotoilla omiakaan ajatuksia. Ne omat ajatukset aiheesta ovat tällä hetkellä sellaisia yksittäisiä palasia vasta, ja varmaan osa kyseisen palapelin paloista on vielä hankkimattakin, enkä siis edes voisi vielä kasata sitä valmiiksi.

Kuitenkin nyt tuntuu niin kauhean vieraalta ajatus, että sukupuolierottelusta olisi tarpeen luopua. Mutta enkö vain vielä ymmärrä asiaa riittävän hyvin? Itse toivoisin, että tyttöydellä ja poikuudella jatkossakin olisi merkitystä. Minkäänlaista rajoittavaa merkitystä en sillä tietenkään toivo tulevaisuudessakaan olevan. Mutta pidän silti tärkeänä tietää, että meitä on fyysisesti kahdenlaisia, ja tiettyyn sukupuoleen liittyy tietynlaiset asiat. Yleensä. Sukupuolen perusteella on mun mielestä ihan inhimillistä ja kivaakin tehdä tietynlaisia ennakko-odotuksia. Joista jokainen sitten voi hauskasti todistaa muutamia kohdallaan vääriksi. Sellaistahan se elämä on. Lokeroita, ja niistä pois poukkoilemista. Eikä siitä tarvitse loukkaantua, jos joku luulee sinusta jotain väärää. Aina voi oikaista ja opettaa. Ja mielellään vielä ylpeänä siitä erilaisuudestaan!

Ai, sä haluatkin joulupukilta kuorma-auton, vaikka oot tyttö?
Ai, sun lempiväri on vaaleankeltainen, vaikka oot poika?
Ai, sä oletkin poika, vaikka sulla on saparot ja meikkiä? 
Ai, sä osaatkin puhua tunteista, vaikka olet mies? 
Ai, sä oletkin sisältä nainen, vaikka sulla on pippeli? 
Ai, sä tykkäät leipoa ja virkata, vaikka oot mies? 
Ai, sä et tykkää Frozenista, vaikka oot pikkutyttö? 
Ai, teillä vaihtaakin vaimo talvirenkaat ja öljyt autoon?
Ai sä tykkäätkin pojista, vaikka oot itsekin poika? 

Ja iloisesti niin edelleen. Vähän lapsellisia esimerkkejä... En nyt tarkoita, että tuollaisista asioista pitäisi yllättyä. Tai edes että meidän muiden aina pitäisi voida tietää, onko joku mies vai nainen. Mutta ehkä tajusitte pointin. Ja jos ette, niin älkää nyt kuitenkaan loukkaantuko, siihen en pyrkinyt. Itsestäni en keksi mitään yllättävää "Ai, sä ootkin tollanen, vaikka oot nainen" -juttua. Tylsää. Entäs sinä?








8 kommenttia:

  1. Tännekin rantautui syyslomaksi flunssa. Onneksi ei nostanut kenellekkään kuumetta niin päästiin mummulaan muutaman päivän reissuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivottavasti pääsette vähällä! Mä täällä suren pienimmäistä, jolla meni taas yöunet kivun takia. Just, kun on toivuttu enterosta..... :/

      Poista
  2. Ensinnäkin mahtavaa että kirjoitit aiheesta näin neutraalin postauksen. Mä olen aika väsynyt niihin kouhkauksen sävyisiin postauksiin, ei niihin huvita edes kommentoida.

    Mun mielestä tuo sun loppupostauksen hämmästely juurikin summaa sen, miksi on hyvä juttu että sukupuolesta ei tehdä niin isoa numeroa. Koska juurikin nuo sun kirjoittamat hämmästelyt on niitä sukupuolesta syntyviä juttuja. Kun sitä sukupuolta ei alleviivata samalla tavalla, ei kenenkään tarvitse taipua sinne odotusten alle. Se ei ehkä itsestä tunnu isolta asialta että hämmästeltäisiin, mutta jos viikosta ja päivästä toiseen saat jatkuvasti korjata asioita, jotka on luotu nimenomaan odotuksista sukupuolen suhteen, ne voi alkaa tuntumaankin aika isoilta. Kyse ei musta ole siitä että loukkaantuisi, vaan siitä että miksi pitäisi edes olla sukupuoleen liittyviä odotuksia. Se jatkuva opettaminen ja oikaiseminen, kun on kyse omasta minästä, voi käydä pidemmän päälle aika väsyttäväksi.

    Mä en näe että tässä edes olisi kyse mistään sukupuolierottelusta. Vaan siitä että saa olla mitä haluaa, sukupuolestaan huolimatta. He jotka kokee olevansa tyttöjä, saavat sitä olla. Kuten myös poikina kokevat saavat olla poikia. Mutta myös he, jotka eivät osaa ihan tarkkaan sanoa millaiseksi itsensä kokevat, saavat rauhassa ja turvallisessa sekä hyväksyvässä ympäristössä hakea sitä omaa minuutta. Ilman että kukaan lokeroi sua ulkoisten seikkojen takia. Eikä ole kyse vain transnuorista, vaan ihan jokaisesta ihmisestä. Ei nämä jutut koske vain ääripäitä vaan kaikkia henkilöitä. Vaikka miten kokisit itsesi tytöksi tai naiseksi, ei välttämättä kuitenkaan koe niitä sukupuolesta syntyneitä odotuksia omakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti! Järkevä. :) Vähän samaa itsekin hain takaa. Ja noilla kunmasteluilla purin siis osoittamaan, että vaikka niitä ennakkoluuloja nyt sattuisikin olemaan (eikä nykyään välttämättä edes niin paljoa ole), niin ne voi kuitenkin kuitata toteamalla "ai?" tai "siistiä", eikä siinä sitten kummempaa. Toki on totta, että mun on helppo sanoa, kun asia ei oo niin henkilökohtainen ja arka. :)

      Poista
  3. Tämä menee sivuun mutta itseä närkästyttää kategorisointi seuraavasti: "se ei opi puhumaan, koska on poika ja pojat ei opi" "se ei opi kuivaksi koska on poika ja pojat ei opi" "se ei oo kiinnostunu numeroista koska on tyttö ja tytöt ei oo" "se on kiinnostunu vaatteista koska on tyttö ja tytöt on". Näihin kommentteihin törmää vähintään viikottain. Minusta nämä asiat on persoona- ja lapsikohtaisia. Varmasti on tutkimuksia keskiarvoista, mutta yksilönä lapsen toimintaa ei voi kuitata sukupuolen kautta. Ugh! Live-tilanteissa koitan peittää ja niellä ärsytykseni koska riita ei auta ketään!
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi on kyllä tyhmiä juttuja, jos sukupuolen perusteella selitellään intressejä tai jopa puolustellaan huonoa käytöstä. Mutta kuivaksi oppimisesta oon muuten itse lukenut, että se on osin fysiologista, ja pojilla se fysiologinen valmius esim. yökuivaksi tulee usein tyttöjä myöhemmin. Tiedä sitten, mutta kuulostaisi mahdolliselta, vaikkei tietenkään tarkoita mitään yksilötasolla. :) Mutta helpotti itseä siinä vaiheessa, kun mietin, että miksei oma opi, vaikka muilla jo osataan. (Ja sitten kohta jo opittiinkin, ihan opettamatta. Eli kypsyttiin. :) )

      Näin, samaa mieltä olen kyllä siitä, että ennen kaikkea lapset on persoonia. Aina löytyy vertaillessa eroja ja yhtäläisyyksiä, ja jotenkin se vertailu (eli ylipäätään omista lapsista puhuminen) muka on mielekästä, vaikka se saattaakin johtaa näihin "joo ei meillä oo kiinnostuttu vielä pukemisesta. Mutta täähän onkin hei poika", -johtopäätöksiin.

      Näinhän se on, riita ei auta, mutta järkevä keskustelu avaa kaikkien osapuolten silmiä. Tuntuu, että tämä keskustelu on jotenkin yhtäkkiä putkahtanut mediaan ja keskusteluihin riidan ja ääripäiden muodossa. Muuttunee hiljalleen järkeväksi keskusteluksi ja yhteisymmärrykseksi? Koska eihän tässä asiassa oikeasti oo mitään kauhean monimutkaista, eihän? :)

      (Tulikohan sekavasti? Taustalla on NIIN kova meteli, etten kuule omia ajatuksiani. :D)

      Poista
  4. Tuota noin.
    :) Mä niin haluaisin tästä asiasta paljon kirjoittaa.
    Mä pelkään, että viime lauantaina mun eno vaimoineen ymmärsi mut väärin, kun tätä aihetta sanallisesti sivusin. Enkä oikein voinu ruveta väkijoukossa selittelemään, koska siitä olis tullu isompi sotku.
    Mä pelkään, että niillä mut vain pintapuolisesti tuntevilla sukulaisilla on joku valmis luulo mun mielipiteestäni, vaikka mä olen kyllä yllättävän liberaali samalla kun olen konservatiivi. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sanotaan Isoos kirias ja se on mun mielestä hyvä neuvo.

    Mun mielestä on typerää, että me ollaan yhteiskunnassa sellaisella henkisen kehittymisen tasolla, että edelleen ajatellaan, että jotakin asiaa ei voisi tehdä siksi, että on tyttö tai poika. Tai että jotakin pitäisi tehdä siksi, että on jompi kumpi.

    Meitä kannustettiin kotona aina tekemään kaikkea mahdollista, edes kokeilemaan. Kokeile sitä, mihin ihminen oikein pystyy, venyy ja mihin on voimaa, ja isä ainakin piti aivan itsestään selvänä, että pystyttehän te ja jaksattehan te. Ihan heittämällä. Niin likat kun pojatkin.

    Mä rakastin lapsena mekkoja. Ja käsilaukkuja: yhdessä oli salapoliisin vakoilukamat, yhdessä lääkäröintitavaroita ja yhdessä kaikkea mahdollista: Tuntemattoman sotilaan pokkaripainos, nukenvaatteita, nenäliinoja ja mielellään purkki tai rasia. Ja useamman mekon revin roikkumalla omenapuusta merirosvoleikissä tai sotaleikissä tai vakoiluhommissa. Mulla oli käsilaukussa myös leikkirevolveri. Mun revolveri.
    Ei isä tai äiti kieltänyt tekemästä mitään jätkien juttuja aikuisellakaan iällä eikä käskenyt vastapainoksi tekemään tyttöjenjuttuja. Siellä me lapsuuskodissa vellottiin ihanassa kokeilujen sekasotkussa ja oltiin ihan siitä kaikesta huolimatta TYTTÖJÄ ja POIKIA.

    Eli mitä yritän sanoa: että mun mielestä meidän EI pitäisi niin voimakkaasti pyrkiä pois siitä, ettei nyt ketään karsinoitaisi tytöksi tai pojaksi, vaan kääntää aivomme siihen moodiin, että mitä sitten. Mitä sitten vaikka olet tyttö, kokeile vesihiihtoa. :D

    Ja tätä kaikkea täällä huutelee akka, jolla on reservin sotilasarvo ja neuloosi, samaan aikaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todellakin voisin allekirjoittaa tämän mielipiteen nyt sanasta sanaan. Paitsi reservin sotilasarvon osalta.. ;D Mutta näin juuri: jos pyrittäisiin muuttamaan asenteita (niiden sukupuolikäsitteiden sijaan) ja kasvattamaan lapsille sellainen itsetunto ja mielentila, että kokevat voivansa olla mitä vain. Ilman, että sukupuoli on rajoite, vaan pelkkä biologinen ominaisuus (johon kyllä kuuluu yleensä joitain biologisia välttämättömyyksiä).

      Meidän keskimmäinen on just tollanen kuraprinsessa, joka haluais pissiä poikien kanssa seisten (ja välillä kapinoissaan pissiikin, kiva), mutta joka rakentaa legoista "tyttölentokoneita", koska "useimmiten lentokoneet on poikia, ja mä aion tehdä näistä söpömpiä". Ja ihan ehdoton prinsessa hän myös (tällä hetkellä) on. Lisäksi hän on kauhean kiinnostunut telkkarissa esiintyvien ihmisten sukupuolesta. Yhdessä me sitten pohditaan, että näyttääkö enemmän mieheltä vai naiselta, ja että onko sillä väliä, jos miehellä on paljon meikkiä. Michael Monroe on hämmentänyt eniten, ja sitä lapseni kutsuu tädiksi. :D Mutta niin, aika luontaista näyttää ihmiselle olevan, että tiedostaa kahden sukupuolen olemassaolon ja niiden perusteella opettelee määrittelemään omaa identiteettiään. Tietysti sitä parempi, mitä enemmän ja erilaisempia esimerkkejä molemmista sukupuolirooleista on tarjolla.

      Poista