Jotenkin oli kuvaava hetki, kun raskaan viikon (parin) päätteeksi hymytyttö mäsähti maahan lapsen kiskoessa pöytäliinan reunasta. Kiukku kirveli ja raivostus ravisteli. Eikä niinkään patsaan takia, vaan päähän jysähti hyvin symbolisesti ajatus, että nyt en kyllä jaksa enää. En siivota toisten sotkuja ja hallita kaaosta. En olla reipas enkä hymyillä. Suutuin ja vähän itsekin hajosin. Ja makasin myttynä lattialla. Sen nukenvaate- ja pehmolelusotkukasan keskellä, jonka lapset olivat puolihuolimattomasti 3 sekunnissa tehneet etsiessään yhtä nukenpaitaa..
Seuraavana päivänä hymytytön romahdussymboliikan saattelemana päätin, että soitan alkavalla viikolla itselleni siivousapua. Siitä ajatuksesta voimaantuneena siivosin. Eli eipä tarvikaan pyytää apua. Harmillisesti hajosi vain pieni pala hymytytön pohjasta. Hän pysyy yhä reippaasti pystyssä... (En tiedä, miksi valitsin sanoa, että "harmillisesti". Freudilainen lipsahdus?) No, nyt on jo parempi mieli. Päivisin ja valoisalla aina on. Mutta lankakaupoille on pian päästävä. Jollen saa jotakin projektia käsille, keskityn ihan muihin projekteihin. Niin kuin vaikka siihen "tikruasuun ja penkkareihin", ja se ei oo ollenkaan järkevää. Se oli vain unta.
Vai oliko?
Kääk, ihanan kamalaa. Saanko vielä kysyä, jotenkin kun tuli tässä mieleen: onko kolmen kanssa paljon rankempaa kuin kahden?
VastaaPoistaVauvakuume ei ole hellittänyt, ei, vaikka syyslomaviikko oli melko tiukkakin.
-se aiemmin kolmannesta ja ikäerosta kysynyt :)
Hih, hauska taas miettiä tätä. Huomaan, että kaikista haasteista huolimatta en missään vaiheessa ole ajatellut, että onpa kolmen kanssa hankalempaa, kuin kahden. Toki sikäli on ollut haastavaa, että varsinkin miestä raskausaika ja vauvavuosi kuormittivat enemmän, kun itse olin keskittynyt vauvaan ja ensin raskausvaivoihin. Ilman hänen sitoutumistaan lasten- ja kodinhoitoon olisi kyllä ollut paljon vaikeampaa. Onhan sitä väsyä siis kertynyt, mutta silti en oo kertaakaan kyseenalaistanut ratkaisuamme kolmannen suhteen. Sen suhteen on kyllä ollut rauha. Sellaista rauhaa toivon teillekin, koska sillä pötkii pitkälle. Ja nyt, kun pieninkin on jo yli 1v, alkaa olla lähellä ne ajat, jolloin sekin liittyy katraan jatkoksi ja "kolme menee siinä, missä yksikin". :)
PoistaTsemppiä vauvakuumeeseen ja siihen hoitokeinoon, jota lopulta päätätte testata. ;)