29.6.2015

Vauvakoti






Arki on sujunut ihmeellisen rauhallisesti. Ei ensimmäisen vauvan aikaista tunnevuoristorataa, eikä toisen kerran kaltaista hämmennystä ja pientä alavirettä. Ehtii toki myöhemminkin tulla kumpaakin ja ties mitä vielä. Kotona näyttää äkkiä vauvakodilta, puklurättejä ja tutteja, imetystyynyjä ja paidatta kulkeva äiti. Tavarat ja käytännöt hakevat vielä oikeita uomiaan, mutta tosi luontevasti on vauva solahtanut arkeemme. Iso merkitys on sillä, että mr Pii jatkaa isompien lasten kanssa tutuksi tullutta päivärytmiä ja minä pyöritän tätä pientä. Ja hyvä sää: Sillä, jos millä on ratkaiseva merkitys kaikkien viihtymisen kannalta.

Synnytys meni ilmeisesti ihan hyvin, vaikka itselle tulikin yllätyksenä kipu ja se, että siedin sitä huonommin, kuin edelliskerroilla. Spinaalipuudutus taisi venähtää parin supistuksen verran liian pitkälle verrattuna edellisiin synnytyksiin. Ehti tulla muutama paniikki ja hätä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, kuten synnytyksen jälkeen kuuluu sanoa. Järjettömän päänsäryn syyksi tosin jäljitettiin lähtöpäivänä spinaalipuudutus. Lääkkeeksi kokista, kahvia ja makoilua. Nyt on jo helpottanut. Muutenkin olo on hyvä: lantion alueen raskausvaivat vielä tuntuvat vähän ja imetyksen aloittaminen aiheuttaa omat tuskansa, mutta muuten kroppa on palautunut ihmeesti kokemistaan pienistä kolhuista.

Ette muuten arvaa, miten siistiltä tuntuu huikata mr Piille, että mä voin kyllä tyhjätä tiskikoneen. Ja leipasta piirakan. Tai nousta lasten kanssa katsomaan aamuohjelmaa. Tai vaihtaa lakanat. Ihan mahtavalta. Se ei jatkossa löydä tavaroita mistään, kun ei ole tottunut siihen, että joku muukin järjestelee niitä.


(Kuvissa joitain vauvatuliaisista, mm. siskon tekemä papukaijapeitto ja Faarin kuvaama kukkataulu. Ja yöpöydällä sudokut yöllisiä imetyksiä varten.)


6 kommenttia:

  1. Aivan kertakaikkisen valloittava tuo kukkataulu! Aika erilainen kuin aikaisemmat, mikäli muistan oikein. Alkukesän sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, se on kyllä vangitseva! Ehkä tosiaan tuo on se ero, että tässä on vielä viileämmät kesän sävyt, kuin niissä keski- ja loppukesäisissä? :) Myös kehys on eri värinen: niissä aiemmissa on rusehtava, mikä korostaa lämpimiä sävyjä ja tuo hopeinen taas raikkautta. Tämä tulee varmaankin olohuoneen puolelle? :)

      Poista
  2. Kahden mammasena on niin ihana kurkkia tänne että millaista elämä kolmen kanssa onkaan.

    Hyvää vointia Sinulle vielä! (symppistelen sitäkin yhtä paljon kuin ihanaa vauvaanne!)

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla, että on myötäeläjiä siellä! Kiitos siitä! :) Hyvää vointia ja ihania kesäpäiviä sinullekin! :)

      Poista
  3. Onnea teille vielä täälläkin! Kuulostaa ihanalta uudelta arjelta kolmannen kanssa! Hän on todellakin söpö kuin mikä, kun kurkkasin edellistä postausta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja samoin! Huomasin, etten oo tainnut ihastelujen lisäksi ollenkaan sanoakaan sulle, että "onnea!", vai kuinkakohan? Eli onnea teillekin! Tulee olemaan kiva seurata blogeista melkein synttärikaimojen elämänvaiheita! :)

      Poista