Perinteinen enteilyleikki vuodelle 2017 ja katsaus edelliseen

(Eikö hyvä ajoitus rakettikuvaajalla, hah, pah...)

En ole tainnut aiemmin kirjoitella mitään kokoavia katsauksia menneeseen vuoteen ja toiveita tulevaan. Nyt voisi olla hyvä hetki pysähtyä, ja kurkata olan yli, miltä viimeiset 12 kuukautta näyttivätkään.

Vuosi sitten meillä oli perheessä puolivuotias, mikä määritti perhedynamiikkaa ja päivärytmiä paljon enemmän, kuin tämä 1½-vuotias, joka jo menee monessa tilanteessa joukon jatkona. Isommat lapset kulkivat kevään ajan hoidossa 10 päivää kuukaudessa, joskin ahkeran sairastelun seurauksena hoitopäiviä kertyi paljon vähemmän. Esikoisen uhma hellitti ja päiväkodista tuli hyvää palautetta tasoittuneesta tunteiden- ja käytöksen hallinnasta. Toki tilanteita edelleen tuli ja tulee vastaan, mutta ihan eri mittakaavassa. Keskimmäiselle yritimme keksiä omia kavereita, kun veli ja kaverit eivät aina innostuneet pienestä seuraajasta, joka puolestaan oli valmis tekemään mitä vaan päästäkseen leikkiin mukaan...

Kauhean pieneltä tuo keskimmäinen näyttää vielä vuoden takaisissa kuvissa. Hassua, miten paljon se tosiaan on vuodessa kasvanut, verrattuna taas isoveljessä tapahtuneisiin vähäisempiin (ulkoisiin) muutoksiin. Pienin toki on muuttunut eniten, mutta siinä nyt ei ole mitään yllättävää.

Kevään aikana perheen isä alkoi olla aika tööt, joten kesälomaa odotettiin innolla. Loma ei sitten tuonutkaan sitä toivottua rentoutumista. Kotona lojui lomallakin stressaantunut ja kireä tyyppi, joka ei jaksanut tehdä mitään, muttei myöskään osannut antaa itselleen lupaa olla toimettomana. Minä kyllä lupailin ja vakuuttelin, ettei tarvi tehdä, jos ei jaksa. Mutta sitten reissussa oli aina  mukavaa. Ensin käytiin Raumalla, joskin vietimme kyseisen ajan eri osoitteissa miehen tavatessa kavereitaan ja loppuperheen yöpyessä hotellissa. Juhannuksena juhlimme Miukun 1-vuotissynttäreitä ja isäni kuuskymppisiä Viron Haapsalussa. Reissu oli ikimuistoinen monellakin tapaa. Ensinnäkin ollen emmäinen laajan perhekunnan yhteisreissu. Lisäksi Miuku oli kovassa kuumeessa, joka paljastui myöhemmin vauvarokoksi.

Heinäkuun loppupuolella vietimme ne kuuluisat 11 päivää telttaillen Roihulla. Ikimuistoinen reissu oli sekin, voitte vaan kuvitella. Kaikki meni hienosti ja partiokärpänenkin puraisi. Ja ampiaiset pistivät, kuten aurinkokin ilmeisesti yhtä, joka kauhuksemme oksensi yllättäen keskelle leirikatua. Tästä kokemuksesta aion olla ikuisesti ylpeä. Lähteä nyt leirille 1-, 4- ja 6-vuotiaiden kanssa. Joskaan suorituksemme ei ollut mitään verrattuna moneen muuhun hc-suoritukseen, joita perheleirissäkin nähtiin esimerkiksi ihan pienten vauvojen kanssa, tai viimeisillään raskaana olevien toimesta.

Kotiin toimme leiriflunssan ja pian sen jälkeen sairastimme mahataudin 3/5 perheen voimin Pikkiriikkisen 4-vuotissynttäreiden paikkeilla. Synttäreiden perumisen lohtupalkinnoksi järjestimme isoille lapsille uudet, omat huoneet. Pian Miukukin siirtyi tyttöjen huoneeseen. Ihan yhtä yllättäen kävi tämä muutos meidän huonekaverista siskon huonekaveriksi, kuin imetyksenkin lopetus alkukesästä.

Kesän jälkeen koitti uusi elämänvaihe tässä talossa: lapsen koulunkäyntiura. Esikoinen aloitti eskarin ja kasvoi silmissä. Alku oli odotetun tahmea, (tai ehkä kuitenkin odotettua vähemmän,) mutta ollaan opittu yhteiset tavat arjen sujuvoittamiseen. Aamut on liian aikaisia meille kaikille, mutta tähän on jouduttu vaan sopeutumaan. Aamupäivisin tytöt leikkivät keskenään ja isompi odottaa malttamattona veljeä kotiin. Ja kun se sitten lopulta tulee, menee alle kymmenen minuuttia, että on ensimmäinen riita pystyssä. Mikäli muistetaan ottaa rauhoittumisaika heti tähän taitteeseen, sujuu yhteisleikit sen jälkeen ihanan mutkattomasti joko kahdella isommalla tai koko katraalla. Keskimmäinen kerhoilee kahtena päivänä viikossa ja alkuun jännitti kovasti. Ihanat tädit kuitenkin voittivat lapsen puolelleen ja jännitys hellitti. Kerhossa käyminen on hänelle tärkeä harrastus, josta aina kivoimpina juttuina mainitaan askartelu ja eväät.

Syksy on sisältänyt paljon sairastelua. Enterorokko viipyi jokaisessa lapsessa, pienimmässä kovimmalla volyymilla. Jokainen sai jonkin jälkitaudinkin (tai sattumalta sopivaan kohtaan uuden flunssan), ja ennen kunnon toipumista tuli taas uusi kuumetta ja räkäriesaa aiheuttava pöpö jokaiselle. Pienimmälle jäi yskä päälle, ja nyt, yli 1½ kuukauden yskimisen ja yhden antibiooteilla hoidetun korvatulehduksen jälkeen alkaa ehkä varovaisesti tulkittuna näyttää paremmalta. Mun mielestä tässä olisi riittävästi flunssia nyt ollut yhdelle perheelle, vai mitä?

Sairastelukategoriaan menee varmasti myös mr Piin työuupumus, joka kevään, kesän ja syksyn oireilun myötä poksahti marraskuussa käsiin. Kolmen viikon sairasloma ja asiasta tuntikaupalla puhuminen teki kuitenkin tehtävänsä ja olo alkoi hiljalleen helpottua. Puheen sävy on muuttunut positiivisemmaksi ja tilannekomiikkaa ja itseironiaa löytyy enemmän, kuin raiteilta suistumista ja itsesääliä. Itse olen näissä kuvioissa kokenut olevani se voimistaan ylpeä panssarilaiva, joka kyllä hoitaa ja jaksaa. Itse asiassa olen ollut miehen sairastumisesta vähän kiitollinenkin. Sen myötä ollaan opittu paljon meistä. Kumpikin paitsi itsestään, myös toisesta. Sanoisin, että mieheen on ladattu tämän myötä monta siistiä uutta päivitystä, varsinkin sellaisia tunteista puhumiseen liittyviä. On puhuttu ja jauhettu, ja hoidettu parisuhdettakin uudenlaisilla keinoilla. Meillä on ollut oikeasti tosi kivaa yhdessä. Ja silloin, kun on ollut tympeää, oon useimmiten osannut olla ottamatta itseeni. Ja toisaalta oon kilahdellutkin, koska en oo halunnut huolehtia toisesta täysin oman hyvinvointini kustannuksella.

Ja tästä päästäänkin tulevan vuoden miettimiseen. Työuupumuksen myötä pöydälle on nostettu pari isoa kissaa, jotka pitäisi selvittää mielellään tulevan (puolen) vuoden aikana. Se jännittää tosi paljon. On mahdollista, että selvittelyn tuloksena ne kissat lasketaan vähin äänin lattialle ja lakaistaan karvat pöydältä. Ollaan niin kuin ennenkin. Tai sitten voi olla, että kissat pistävätkin juttuja ihan uuteen uskoon. Vaikea sanoa. Mielenrauhaa ja viisautta tulevaan vuoteen kyllä ehdottomasti kaivataan, kävi kummin päin vaan. Ja jos toivoa saa, niin laitanpa tilaukseen muutaman valaisevan oivalluksen ja kenties pari selkeää opastemerkkiä matkan varrelle. Kristallipalloja en oo vielä nähnyt missään myytävän, mutta sellainenkin voisi olla ihan kiva...

Tällaisia toivotuksia toivon itselleni. Teille teen perinteisen (nyt voi jo niin sanoa) uudenvuodenennustuksen tällä kertaa näin: Valitse numero väliltä 1-20 ja sen jälkeen kurkista kommenttiboksista, millaisen toivotuksen minulta numerollasi saat. Seassa on merkattuna kolme spesiaalitoivotusta, jotka pyysin perheen pieniltä. Kerro vähän, mikä sulle osui, ja millaista uutta vuotta itse mieluiten toivoisit.