8.11.2018

Millainen murehtija sinä olet?






Meillä oli tällä viikolla koulutusta työpaikalla. Huono puoli asiassa oli se, että niiden, ja muiden menojen myötä maanantaista keskiviikkoon vedin ympäripyöreitä päiviä (osittain vähän ylikin) ja olen nyt ihan raato ja rätti. Mutta positiivista oli, että aihe oli mielenkiintoinen, ajankohtainen, ajatuksia herättävä ja hyödyllinen: Mielenterveys. Tietenkin puhuimme lasten mielenterveydestä ja lasten kanssa työskentelevien mahdollisuuksista vaikuttaa lasten hyvinvointiin. Itse kuitenkin sain paljon ajateltavaa myös omaan elämäntilanteeseen sopien ja oivalluksia omaan elämään liittyviin asioihin.

Yksi hämmentävä oivallus oli, miten eri tavalla me ihmiset käsittelemme murheita ja haasteita. Tai siis hämmentävää on se, että koin siinä asiassa mukamas "oivallusta". Senhän pitäisi olla itsestäänselvä, ja olen vastaavia oivalluksia mielestäni oivaltanut jo useita kertoja elämäni aikana. Että me olemme erilaisia ja koemme asiat niin monilla eri tavoilla. Mutta taas siihen havahduin.

Teimme harjoituksen. Piti mennä seisomaan sen paperilapun päälle, joka kuvasti meitä parhaiten haasteiden ja ongelmien käsittelijöinä. Muistaakseni vaihtoehdot olivat vapaasti ja hyvin tiiviisti muotoiltuna järkeilevä (etsii tietoa, tekee listoja, tutkii), tunteellinen (itkee, raivoaa, riemuitsee, näyttää ja jakaa tunteitaan), sosiaalinen (juttelee, tukeutuu ystäviin), taiteellinen (tuottaa ja luo, käy läpi musiikin, kirjoittamisen tai kuvataiteen tms. avulla), henkinen (pohtii ja mietiskelee, tarvitsee rauhaa ja tilaa) ja kehollinen (pitää huolta kehosta, liikkuu, syö ja nukkuu hyvin).

Hihkuin innosta, kun seisoin oman lappuni ympärillä (henkinen) ja juttelin samoin ajattelevien kanssa: Joo, mäkin lähden ajelemaan autolla, ei radiota ekaan varttiin, joo mä teen myös tolleen, ja ei, mäkään en kykenisi nyrkkeilemään surua tai stressiä pois, ja niinpä, ajatusten pitää antaa tulla ja mennä, rauhoittua ja laskeutua, ja sitten niitä voi käsitellä muillakin keinoilla sen jälkeen.

Sitten jokainen ryhmä kertoi oman porukkansa kesken syntyneitä ajatuksia toisille. Ja siinä tuli se oivallus. Että vau, te ratkaisisitte asian noin, ja itse en todellakaan pystyisi tai haluaisi tehdä sitä tuolla lailla. Mutta että se ei ole silti väärin, eikä minun tapani oikeammin. Oikeasti jopa uskoin, ettei kaikkien olisi järkevääkään yrittää ajatella ja tehdä samoin, kuin minkä itse koen ehdottomasti parhaaksi ja välttämättömäksi tavaksi. Saatoin olla vähän väsynyt ja ylitunteellinen, mutta nämä yksinkertaiset ajatukset vavisuttivat pientä mieltäni. Olin ylpeä itsestäni ja olin ylpeä niistä, joiden tapoja en ole jotenkin ymmärtänyt ja pitänyt yhtä oikeina aikaisemmin. Ja mietin, miten hienoa on, että saan olla sellainen kuin olen, ja joku toinen on toisenlainen. Yhtä oikeassa ja yhtä hyviä kaikki. Ja ennen kaikkea se konkreettinen havainto myös siitä, että erilaisten ajatustapojen lisäksi maailmassa on myös heitä, jotka kokevat jotakuinkin samoin, kuin minä!

...Saatteko kiinni ajatuksesta, vai ihmetyttääkö, miten tällainen asia ei sanoitetulla tasolla ole ollut jollekin itsestäänselvä? Ja haluaisitteko jakaa, millaisia te olette murehtijoina?




6 kommenttia:

  1. Ainakin kova. Kova murehtimaan.
    Suru-murheet murehdin tekemällä, siis siivoamalla tai tekemällä lumitöitä tai korjaamalla sohvaa. Ei mitään luovaa, vaan mielummin vähän rankkaa. Menisiköhän se tuohon keholliseen, vaikka muuten kuvaus ei sovikaan. Työstä aiheutuvat murheet murehdin selvemmin tuolla järkeilevällä tavalla. Myös tunteilu ja sosiaalisuus ovat keinojani. Pähkäily ei ensin tunnu yhtään omalta jutulta, mutta kyllähän sitä kieltämättä tulee juuri pähkäiltyä esim. siellä lumitöissä, hiihtolenkillä tai siivotessa. Niin että monelleko paperille sitä voikaan parkkeerata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama homma, kun katsottiin näitä vaihtoehtoja ensin yleisöstä käsin ilman päätöspakkoa: hienoja määritelmiä, joista mielelläni sovin moneen. Löysin monenlaisia piirteitä monesta lokerosta. Hyödynnän useaa eri murhetimistapaa: usein puran surut blogiin, joskus maalaankin. Usein jauhan kaverin kanssa, joskus taas kiukkusiivoan, mikä saattaisi jopa olla tuota kehollista tapaa. Tosi usein myös teen listoja ja järkeilen ja joskus taas tunteet pääsee keittämään yli. Silti, kun piti konkreettisesti kävellä yhdelle lapulle, kutsui selkeästi mua se "henkinen". Kyllä, kaikki prosessini vaativat joko ensitilassa tai jälkimainingeissa vahvasti hiljentymistä, omaa tilaa, ajatusten tyyntymistä, sekamelskan tiivistymistä lauseiksi ja teemoiksi ja oivaltamista.

      Poista
  2. Sosiaalinen, ainakin ensivaiheessa. Pitää puhua ja paljon. Myöhemmin tulee muita keinoja mukaan.
    Oon käynyt saman koulutuksen viime vuonna, tykkäsin ja oivalsin myös monta juttua. Otin vinkkejä itselle, parisuhteeseen, kasvatukseen ja työhön. Sanoisin, että hyvä tulos muutaman iltapäivän pusertamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkäsin kans tosi paljon! Paljon sai ajateltavaa ja konkreettisia työvälineitä oppitunneille! :)

      Poista
  3. Mullakin olis myös vaikeuksia valita lopullinen paperini.

    Mun murehtiminen käynnistyy usein nimenomaan siivouksella. Ankaraa pyykinpesua, nurkkien järjestelyä, tauotonta puuhastelua. Ja usein nimenomaan joutavien töiden (homma joka on odottanut vuosia) loppuun saattamista.
    Kaikkein parasta on suursiivota aivan hikisenä ja täysillä!! (Jos meillä on siistiä, on jotakin murhetta! :D )

    Sitten jos murehtimista kestää pitkään, siirryn leipomiseen/ruuanlaittoon/kasvimaan kitkemiseen.
    Jos on talviaika, niin uppoudun käsitöihin.. ja sitten pikkuhiljaa pääsen pähkäilemään, puhumaan, vatvomaan, hakemaan tietoa, piirtämään ajatusympyröitä.
    Samaan aikaan, kun siivoan, voin olla itkuinen, saada aikaan megariidan... Tai jos oikein pähkäilen, niin ehkä aiheutan sen riidan ensin ja sitten vasta alan siivota?

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kiukkusiivoan toisinaan, ja tiedän siskonkin tekevän samaa. :D Ja kirjoitinkin tuossa kommenttikentässä vähän tämän viestin yläpuolella noista muista keinoista, joita itsekin käytän ennen tai jälkeen yksinäisen pohdiskelun. Mutta luulen, että säkin lähtisit kävelemään jotain tiettyä lappua kohti automaattisesti, jos ohje annettaisiin, että "valitse yksi!" :D

      Poista