31.3.2017

Mikroruokapäivä




Pidän surutta mikroruokapäivän kerran viikossa, jos viikon fiilis sellaista vaatii. Tällä viikolla tämä oljenkorsi oli onneksi säästynyt tähän perjantaille. Silloin lapset saavat itse valita lempparinsa. Yksi pyytää yleensä mikropizzan ja yksi liha-perunasoselaatikkoa. Mikrottivat itse, söivät mielellään ja hoitivat "tiskitkin" itse. Luksusta äidille, ja varmaan harvakseltaan lapsillekin. Miukulle kelpasi onneksi terveellisempi luomusose (toki valmisruokaa sekin), varsinkin kun syötin sen taktisesti ennen rapisevien ruokien esille ottoa. Hänhän siis ei mielestään ole enää pieni, eikä millään tavoin erilainen sisarustensa kanssa. Ei suostu eri ruokiin, syöttötuoliin tai ruokalappuun ja tirskuu uskottavasti eläytyen isompien vitseille.

Miuku on muuten alkanut laulaa. Meni hetki tajuta, että nuken kanssa tanssiessa hoilotettu "eikooo, eikooo" tarkoittaa "Let it go". Sen sijaan ihan selkeä on "hiiooo, hiiiooo, hiiiooo, tättäRää, tättäRää". Nipsun rohkeuslaulu, jossa lauletaan "Hiiohoo, tattaraa!"

Meinasin valittaa mikroruokien perään uupumuksesta ja voimia vievästä selkäkivusta, joiden takia sen kokkailun nyt skippasinkin. Mutta onneksi kirjoitinkin mieluummin Miukusta. Alkoi itseäkin jo vähän hymyilyttää, vaikka nuo mainitut vaivat on meinanneet vetää suupieliä alas päivän edetessä. Söpö Miuku. Söpöt kaikki lapset ja perhe. Ja viikonloppukin vielä! Hyvää viikonloppua kaikille, hihii!


Ja hei, lankakerho tulevana keskiviikkona klo 18!




4 kommenttia:

  1. Mikroruokapäivä, tämä pitää lanseerata! Tosin töissä usein pidän kyllä viikossa mikroruokapäivän tai kaksi, joten ei välttämättä ole niin luksusta sitten kotona. Meillä on yleensä munakaspäivä mikroruokapäivän korvikkeena.

    Voi pientä Miukua! Meillä ei onneksi vielä ole isompia näyttämässä esimerkkiä, muuten ei Bonskukaan varmasti enää suostuisi syöttötuoliin tai ruokalappuun. Syöttää häntä ei ole kyllä saanut enää aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ihana kuulla, että tuollaisilla innokokki-idoleillakin on mikroruokapäiviä, jee! 😂

      Hauskaa muuten, että vasta sun kommentista huomasin, että syöttäminen on meillä poikkeus: sitä hän joskus multa pyytää, jos on esim sottaavaa ruokaa, tai jos ei itsellä tunnu sujuvan. 😄

      Poista
  2. Mikroruokapäivät on oikeinkin jees!
    Se on samaan aikaan niin vapauttava ja syyllisyydentuntoinen hetki ;D
    Mutta joskus vain tuntuu just siltä ettei huvita kokata ei sitten yhtään! Ja silloin haetaan mikroruokaa tai roskaruokaa, koska me voidaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, vapauttavaa ja syyllistävää! 😂 Lisäksi huomasin, että käyn sijainnin takia mikroruokaostoksilla (tai omilla iltaherkkuostoksilla) aina tietyssä kaupassa, jossa en muuten yleensä käy. Tekisi mieli aina selitellä, että ostelen mä muista kaupoista oikeaakin ruokaa! 😂

      Mutta on se vaan etuoikeus, että näinkin voidaan joskus tehdä. 👍

      Poista