12.11.2016

Mikäköhän olisi HYVÄÄ ruokaa?



Varmaan jokaisella äidillä on kokemusta siitä tunteesta, kun on puurtanut äärirajoilla koko viikon tätä vitsin äitiduunia. Pakottanut lapset heräämään LIIIAN AIKAISIN YÄÄ!!, tarjonnut puettavaksi tyhmiä vaatteita, tehnyt lähinnä PAHAAAAA, YÄK! -ruokaa ja huolehtinut kaikkien tarpeista, eli "kiusannut". Ja sitten jo keitellessä kasvissosekeittoa lauantailounaaksi, tietää saavansa ne tutut YÄKit kannustusulinoineen. Sitä yrittää laittaa hämäykseksi kivan kattauksen ja leipää kivoine päällisineen tarjolle. Ärsyttää silti jo valmiiksi. Ja väsyttääkin, kun lapsista yhden kanssa sai valvoa yön niin, että unta tuli yhteensä ehkä 3 tuntia kahdessa pätkässä.

Ja sitten ruokapöytään. Kyllä, huudoksihan se menee: EIII TÄTÄ PAHAA RUOKAA YÄÄÄKK, ja sellaista kyökkäilyelehdintää siihen oheen.

Niin, että tuttu tunne, eikö?

No, mitenkäs te sen tunteenne sitten panette täytäntöön? Itse nielin viikon mittaan kiukkuni, mutta nyt rähjäsin raivopäänä itseni keittoineni työhuoneeseen syömään paremmassa seurassa. Blogiseurassa. Kasvatuksellisesti varsin huono esitys, liekö opettaa mitään inhimillisyydestäkään.

Sitä paitsi mun mielestä tämä ruoka oli hyvää.






4 kommenttia:

  1. Heippa! Sulle on haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
  2. Mä joskus pyysin äitiltä anteeksi aikuisena sitä, että mä en ollu mitenkään erityisen helppo lapsi.
    Tai siis olinhan mä sillätavalla helppo, että olin kovin omatoiminen ja päättäväinen ja kiinnostunut kaikesta ja sosiaalinen... Mutta kun KAIKKI ruoka oli YÄÄÄÄK....

    Yhden kerran sitten isä raivostui oikein kunnolla ja ilmoitti ykskantaan, että ruuasta ei oo pakko tykätä, mutta kaikki yhkiminen ja yhhyttely ja negatiiviset adjektiivit saa kukin niellä ihan omaan mahaansa.
    Ja sen jälkeen se aika kivasti rauhoitti ruokailua. Isän murikan painoiset sanat jysähteli keittiön lattiaan oikein huolella! Ja on vakava paikka, jos isä puolustaa äitiä!
    Jos ei tykänny, sen pystyi sanomaan ilmoittamalla "saisko vain vähän". Ja äiti laittoi silakkalaatikosta vaan perunat ja jätti loput isälle. Ja antoi IIISON lasin maitoa, jolla kalan sai huuhdeltua alas. Mutta hyhhytellä ei saanu yhtään.

    Mutta on se hankalaa. Oli mullakin pitkään erilaisia ruokatraumoja! :D Ihan aikuisiälle saakka osa. Mutta kyyllä sitä on jo löytyny muuta syötävää sen tilalle ja osaa (esim pinaattikeittoa) syön taas (mutten tykkää siitä).

    Mutta lapsen kanssa se vielä menee, mutta kun käyt tuon YÄÄÄÄK keskustelun AIKUISEN IHMISEN KANSSA, niin siihen mulla meni hermo perjantaina. MUr! Tulin niin vihaiseksi, että päätin olla perjantaina vain kotona ittekseni.

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa on puhuttu, että ei tartte tykätä. Saa jopa sanoa, että "en tykkää tästä". Mutta kerta riittää, muu ällötyksen lietsominen on epäkunnioittavaa ja ihan sairaan ärsyttävää. Olispa itselläkin "murikan painoisia sanoja", mutta veikkaan, ettei teho oo sama, jos kilahtelen samasta asiasta harva se päivä. :D

      Mäkin olin lapsena kyllä tosi kranttu, enkä edelleenkään pidä läheskään kaikista tarjotuista ruoista, en aina edes (tai varsinkaan) niistä huippuhienoistakaan. Ja toisaalta oon oppinut tykkäämään monesta lapsuuden inhokista, kuten lohesta, uusista perunoista ja ehkä jopa vähän glögistä. ;D

      Mutta harmi, kun ei perjantaina nähty, ja harmi varsinkin, jos syynä oli tuollainen. Snif! Mutta näemmekö mahdollisesti seuraavassa Lankakerhossa, ke 23.11.? Paikkana se sama, jossa olitte viimeksikin mukana. Jos vain sovimme muiden asiakkaiden sekaan! :)

      Poista