19.11.2016

Perinteiset lähetysmyyjäiset




Oon tainnut vuosittain blogissakin mainita huutokauppana järjestettävistä lähetysmyyjäisistä, joihin aina pystyessäni marraskuun lopulla osallistun. Näin on ollut pikkuipanasta asti ja näin oli jopa omien häiden aattona 9 vuotta sitten. Ihanaa, että samaisista myyjäisistä on tullut myös omille lapsilleni yksi vuoden odotetuista kohokohdista. Jännityksellä kuunnellaan, mistä tavarasta tulee isoimmat huudot ja vingutaan, saisiko jotain ehkä huutaa itselleenkin.

Tänä vuonna poika huusi itselleen 7 euron karkkipussin (Ohhoh. No, hyväntekeväisyyshengessä...) ja keskisisko huusi ihanan pipon. Pikkusisko huusi isompien lapsien hauskuudeksi "Kakka! Kakka! Kaaakkkaa!!"

Itse en ollut ehtinyt valmistella mitään tuotteita myyntiin, vaikka sekin on jo pitkään kuulunut kuvioon osana perinnettä. Esikoinen kuitenkin pitkin päivää kysyi, että eikö muka mitään enää ehtisi tehdä. Koska aikaa tosiaan hiukan oli, ja edellispäivänä oli osunut silmiin söpö punatulkkupostaus seuraamassani blogissa, niin vielä viimeminuuteilla ennen myyjäisiin lähtöä ommeltiin Muorin askartelulaatikosta helmiä nokiksi pienelle punatulkkuparvelle. Toki pientä bisnesmiestä jäi hiukan kaivelemaan, että mitäs, jos sittenkin olis saanut ne rahat ittelleen...







6 kommenttia:

  1. Voi pöh kun ois tiennyt että tekin olitte tänään mummoloimassa. Oltiin just aamupäivällä isomummin luona. 😮

    Mutta ihania pieniä lintuja osasitte tehdä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, isomummilaan on meilläkin ollut ajatus jo pitkään. Mutta niin vain on visiitit tuohon cityyn jääneet liian tiiviiksi ja lyhyiksi, ei oo saanut mitään aikaiseksi. Nytkin siis piipahdettiin vain perjantai-illan verran ja ajeltiin yötä vasten kotiin.

      Fb:stä katoinki, että ootte olleet koko laumalla mummilassa. Jäin vain arvuuttelemaan kakuttelun syytä. En keksinyt, että ois ollut kenenkään serkun/lapsen synttärit. Sun? L:n? J:n? Joku muu syy? Voi tätä uteliaisuuden määrää! 😂

      Poista
    2. No kun meillä jäi serkkutytön synttärit väliin syksymmällä ja jollain muulla (Mulla 😝) saattoi olla synttärit nyt alkuviikosta... 😋 Ihana anoppi oli taas laittanut pöydän koreaksi! *Slurps*

      Ja oli varmasti ihan hyvä että ei sitten kuitenkaan nähty. Sen lisäksi että A mursi solisluunsa viikko sitten se onnistui saamaan viikonloppuna siihen seuraksi myös vesirokon 😥 että nyt pötkötellään (ja yritetään olla raapimatta) kotona sohvalla telkkarin ääressä tämä viikko...

      Poista
    3. Kappas, facebookista tarkistin sun synttäripäivän olleen mr Piin synttäreiden aattona, melkein siis synttärikaimat! Onnea näin jälkikäteen! :)

      Ja kieltämättä siis kiva, ettei nähty. ;) Vesirokko olisi varmaan ihan hyvä sairastaa pienenä, mutta tässä kohtaa kalenteria en ihan välttämättä jaksaisi. Solisluupotilaan kohtalo kuulostaa kyllä kaikin puolin aika ikävältä. Kovasti tsemppiä hänelle toipumiseen ja teille hoitamiseen!!

      Poista
  2. Kiva, että askartelitte näitä pikkulintuja <3 Ja vieläpä hyvää tarkoitusta varten :D ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle kiitos juuri oikeaan aikaan osuneesta vinkistä! 😉

      Poista