19.4.2016

Välähdyksiä menneistä tunteista




Uhman määrä tuntuu perheessä olevan vakio. Kun yksi räpiköi vaiheestaan kuiville, ottaa seuraava lapsi haltuunsa tarjolle jääneen soolon. Oma arviointikyky ei aina toimi sen suhteen, miten jääräpäisyyteen, tottelemattomuuteen ja ankaraan raivoon pitäisi suhtautua. Oma pää on muutenkin niin höttöä huonojen unien ja sen maagisen äidinvaiston takia, joka pakottaa tällä hetkellä keskittämään kaiken toimivan aivokapasiteetin vauvaan. (Tosin koen asiassa tapahtuvan hiljaista muutosta. Napanuora vauvan kanssa alkaa venyä.)

Oon miettinyt työjuttuja, koska tähän aikaan huudellaan oman alan avoimia paikkoja syksyä ajatellen. En oo kyennyt hakemaan. Edes virkoja, vaikka monen mielestä niitä nyt vähintään olisi viisasta kalastella. Mutta kun en pysty. Ajatus siitä, että pitäisi orientoitua edes leikkimään ajatuksella, että tekisin järkevää ja keskittynyttä työtä, jossa jokseenkin ymmärrän, mitä milloinkin teen ja puhun, ja miksi. Tuntuu, etten olisi ollenkaan hyvä, harkitseva, keskittyvä ja johdonmukainen työssäni.

Ja aatelkaa, tällä kapasiteetilla mä sitten näitä omiani kaitsen. Hah.

Mutta pärjään. Se on vahva fiilis. Vaikka näinkin viikonloppuna ekaa kertaa hämähäkkiunta sitten alkuraskauden jälkeen. Silloinhan se tyyni ja rauhoittava hiirulainen söi hämähäkin, pelkoni. Nyt näin unta parista näivettyneestä raadosta huoneessa, johon mun olisi pitänyt asettua. Raatoja oli tarkemmin katseltuna vähän enemmänkin. Joku eläväkin vielä. Vaikka yritin pysyä reippaana, vähän inhotti. Tosin eilen kävi tässä ihkaoikeassa elämässä niin, että lastenhuoneen keskilattialta pääsi listan alle karkaamaan muhkea huonehämähäkki. Sinne meni ja siellä pysyy. En mennyt paniikkiin, enkä ole hädissäni nytkään, vaikka tiedän sen majailevan siellä jossain.

Jospa en pelkäisi tunteitanikaan nyt niin paljoa, (niihin kasvatukseen liittyvissä epäonnistumisen kokemuksissa erityisesti,) kuin joskus aiemmin oon pelännyt ja vihannut.



1 kommentti: