7.4.2016

Koti-ikävä kotona




Kauhea, mikä koti-ikävä voi tulla, vaikka vain vaihtaa huonetta. Niin paljon kuin nautinkin vierashuoneessa nukkumisesta (kuulemma yksi yö vielä), niin lähtö sinne on illalla haikeaa. En oo koskaan viettänyt niin pitkää aikaa irti vauvasta. Ja vaikka lause tietenkin olisi enemmän totta muotoiltuna niin päin, että "vauva ei oo koskaan viettänyt niin pitkää aikaa irti äidistä", niin uskon asian olevan vaikeampaa mulle. Miuku on pärjännyt hienosti, ja mr Pii myös. Ovat sylitelleet herätessään ja nukahtaneet nopsaan. Heräilyjen määrää maidottomuus ei kolmessa yössä ole vähentänyt, hereilläoloaikaa ehkä vähän.

Nähtäväksi jää, millaisia yöt ovat vaikka viikon päästä. Vaikka olisivat samanlaisia, kuin aiemmin, en aio pettyä. Tärkein tavoite, mun unet, on toteutunut kolmelapsisen (flunssaisen) perheen tarpeet huomioon ottaen oikein hyvin. Ja hyvä juttu on sekin, että tiedän miehestä olevan tarvittaessa apua, jos yöhommat kaatuu päälle. Se on oikeastaan vielä edellä mainittuakin asiaa hienompi juttu!

(Kuvassa Miuku ja Jossu. Jossun poskia voi verrata vaikkapa tämän postauksen vauvan poskiin ja miettiä, miksi puhun toisinaan Kaalimaan Kakarasta.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti