17.4.2016

Tupperware-Hurveli




Tupperware-myyjä sai mut vakuuttumaan, että tarvitsen ihan ehdottomasti tällaisen silppurihurvelin. (Näköjään oikealta nimeltään ExtraChef.)

No, eihän se nyt ihan välttämättömyys ole, mutta on sitä käytetty enemmän, kuin monia muita ylihinnoiteltuja härpättimiä. Etukäteen arvelin, että tuskinpa sipuleita ja muita vihanneksia tulee tuolla silputtua, kun kuitenkin täytyy ottaa leikkuulauta ja veitsi esiin kuorimista ja esipilkkomista varten. Mutta väärässä olin: kyllä ainakin joka toinen meillä käytetty sipuli kokee kohtalonsa tässä hurvelissa. Ihmeitä laite tekee myös porkkanalle. Parilla vetäisyllä kaksi porkkanaa on millin kokoisena moskana. (Yhden vetäisyn vähemmällä jäisi enemmän pureskeltavaa.) Hurvelissa on silputtu ja sekoiteltu vihannesten lisäksi mm. taikinoita, tuorejuustotahnoja ja piirakan täytteitä. Esimerkiksi tuorejuustotahnaa tehdessä sipulin silppuamisen jälkeen terien tilalle voi vaihtaa muovisen sekoittimen tuorejuuston sekoittamista varten. Tosin ei sekään ole pakosti tarpeen.

Kermaa en ole tällä saanut hyvin vatkattua, ja toisaalta käyttö sipulisilppurina vähän vähentää houkutusta kermavatkaimena käyttämiseen. Vaikka laitos onkin helppo puhdistaa. Kannen keskiosaa lukuunottamatta osat voi pestä koneessa. (Terät kyllä pesen yleensä käsin.)






Meillä pyörii edelleen iltapalarutiini, ja varsinkin isoveli miettii monesti iltapalaideansa sen kautta, että mitä voisi hurvelilla silputa ja sekoittaa. Mies joskus sanoi, ettei hienot välineet houkuttele ihmisestä esiin siivojaluonnetta, mutta olen eri mieltä: keittiöimuri lisää keittiön siisteystasoa. Ja silppurihurveli inspiroi uudenlaiseen ruoanlaittoon.





4 kommenttia:

  1. Tehokas tuppermyyjä vakuutti minutkin tämän koneen hankkijaksi. Ja ihan samat sanat voin sanoa, hyvä on ja käytän, mutta jostain syystä en minäkään sillä ole kermaa saanut vatkattua. Muuten ihan nappikone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tykkään! :) Mutta jokin siinä kermahommassa ei toimi. Lisäksi tämä oli kovassa tarjouksessa silloin ostaessani, joten nyt kun laskisi käyttökerroille hinnan, ollaan päästy jo aika hyviin suhdelukuihin. :)

      Poista
  2. Sama hurveli löytyy täältä myös, punaisena!
    Ihan oiva vekotin kyllä silppuamiseen. Sen lisäksi hienonnan sillä mm.keksit hyydytettyjen kakkujen pohjiin ja ennen blenderiä tein sillä jopa smoothiet! Hyvä ostos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä idea tuo kakkupohjakeksien murskaaminen! Mulla ei oikein oo ollut siihen hommaan sopivaa tekniikkaa ennen, on ollut sellaista epämääräistä keksipussin kaulimella hakkaamista. ;D Hmm, koskahan meillä syötäisiin juustokakkua? :)

      Poista