16.4.2016

Tuhti Tiny (Kasvukäyriä)




Mun on jo pitkään pitänyt mielenkiinnosta etsiä netistä paikka, jonne kirjata lasten mitat ja jossa vertailla käyriä. Nyt muistin. Löysin tällaisen paikan: Kasvuseula.fi.

Kirjasin jokaisen lapsen mitat. Esikoinen menee nätisti normaaleissa puitteissa, ei mitään huomautettavaa, ei punaisia pisteitä käyrällä. Keskimmäisen tuo ohjelma moitti ensikuukausiltaan alipainoiseksi ja sitten hämmästeli nopeaa kasvupyrähdystä - ihan niin kuin neuvolassakin. Tosin neuvolassa kukaan ei sanonut "merkittävästi alipainoinen", vaan sanat valittiin hienovaraisemmin ja vähemmän kauhistellen, kuin mitä kone sanoi. Oli mielenkiintoista vielä itsekin tutkia, mitä vaikutuksia kasvuun on mahdollisesti ollut kiinteiden aloituksella ja liikkumaan oppimisella. Ja pitkällä flunssaputkella ennen mittauksia...

En voi mitään sille, että kun pienimmän käyristä kone sanoo "ylipainoinen", se menee jotenkin tunteisiin. Yritän ottaa oman reaktioni huumorilla. Ja muistella vaikkapa sitä, että ehdotin hänelle odotusaikana sitkeästi nimeä Taini, vanhan satukirjani mukaan. Alkuperäisteoksessa nimi oli muodossa Tiny. Että oispa ollut kiva nimi tälle meidän "tinylle" vauvalle. (Oikeasti hänen nimensä oli tiedossa jo pitkään ennen kuin tiedettiin edes toivovamme kolmatta lasta. Mutta pitihän sitä muitakin nimiä testailla. Koetella tuo tiedossa ollut vertailemalla sitä kaikkiin muihin kivoihin nimiin.)

Rauhoittavasti käyrät myös näyttävät sen, minkä olemme koko ajan uskoneetkin tapahtuvan: pituuskäyrän suunta on ylöspäin ja painokäyrän alaspäin. Eli ei mitään hätää.

Ja tuo Pikkiriikkinenkin on nyt kolmevuotiaana ohjelman mukaan normaalipainoinen, vaikka lukemat vilkkuikin punaisina jossain vaiheessa. Eli eipäs arvostella keskeneräistä. (Vaikka totta kai tiedän, että oikeasti niitä käyriä on todella tarpeellista seurata ja tulkita ja niiden perusteella myös tarvittaessa toimia.) Kiintoisa paikka tuo sivusto. Suosittelen tutustumaan, jos lapsen kasvun seuraaminen kiinnostaa ja haluat syventyä tarkemmin siihen, mitä neuvolan väki tarkoittaa käyriä tulkitessaan.



Itse voisin tämän päivän virtuaaliseen neuvolakirjaan vielä lisätä:

9kk 3vk: Osaa pyynnöstä puhaltaa ja ottaa tutin pois suusta. Tunnistaa joitain sanoja. Vetää muita vaatteita päähänsä, mutta sukan tietää osoittaa jalkaterän päälle! Yrittää nousta ilman tukea lattialta seisomaan. Kerran onnistuikin. Juuri äsken kuulelmma otti yhden askeleen pitämällä kiinni vain isän ojentamasta narusta. Osaa kiljua melkein yhtä kovaa, kuin veljensä. Nukkui viikon verran kokonaisia öitä. Nyttemmin on alkanut valvoa pari tuntia keskellä yötä. Perheen lapsista hän on ehdottomasti pellavapäisin, tukka on oikeastaan ihan vitivalkoinen. Erikoista on, että tässä vaiheessa näyttäisi vahvasti, että Miuku jää sinisilmäiseksi. Meidän kaikkien tummanruskeasilmäisten joukossa. (Siksi piti jättää sensurointisydämen kulmasta pilkahdus silmäkulmaa näkyviin.) Aika spesiaali tapaus, kaikin puolin tämä meidän ihana. Koko perheen halinalle.






6 kommenttia:

  1. Minäkin olen syöttänyt jossain vaiheessa Bonskun tietoja tuonne kasvukäyrille. Silloin neuvolassa oli vähän huolta painosta, mutta kasvukäyrät eivät vielä hälyttäneet. Paitsi että oli liian pieni vanhempien kokoon nähden. No, minä olin ihan tosi pieni vauvana, joten nyt olen vain todennut, että Bonsku kasvaa samaan tahtiin ja oikeastaan hieman nopeammin.

    Voi suloista Miukua! Ihana sinisilmä ja palleroinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa meillä on hälyytellyt jossain vaiheessa kaikkien pituuden suhteen, että ei vastaa vanhempien pituuden perusteella tehtyjä ennnusteita. Mutta me ollaan myös molemmat oltu mr Piin kanssa pieniä vauvoja ja lapsia. Ollaan kasvettu sitten keskimääräistä pidemmiksi (tai minä, mr Pii taitaa olla semmoinen taviksen mittainen) vasta myöhäisessä teini-iässä. Eli sikäli emme oo osanneet murehtia asiaa. Mutta kyllähän nuo lukemat, käyrät, tilastot ja vertailu silti aina kiinnostaa. :)

      Poista
  2. Hienot siniset silmät! Onko Joonaksellakin ruskeat silmät? Josh on ainut perheessänsä jolla on siniset silmät. Isänsä on vihreät, ja äidinsä ja kolme veljensä on ruskeat. Meidän porukalla kaikilla tosiaan siniset, ja pitääkin olla, kun mun on siniset. Jos olis ruskea silmäisiä meidän lapsilla, niin Josh pitäis epäillä että jotain on ollu menossa. Haha.

    Mulla on sellainen app johonka laitan lasten mitat. Ilona on siinä 75th percentile, Felix ja Tuomas siinä 30th percentile. Walter siinä 2-3% , vaikka pää on siinä 50th percentile. No, on vielä pari vuotta että saa katsoa saako se koosta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kaikilla muilla ihan tummat ruskeat, mutta kummankin vanhemmista toisella on siniset silmät. Eli peruskoulun biologian oppimäärän mukaan on 25% mahdollisuus sinisilmäiseen lapseen. Oon tosin ymmärtänyt, että tuota teoriaa on vähän yksinkertaistettu oppikirjoja varten? ;D Onneksi lapsi on muuten kovasti isänsä suvun näköinen. Ei tarvi miettiä, että oisinko heilastellut jonkun sinisilmäisen kanssa. ;D

      Onko teillä siellä minkäänlaista neuvolan tapaista rutiiniseurantaa? Vai pitääkö lapsen kasvua ja muita asioita tarkkailla itse? Täällä tämä järjestelmä on hyvin rauhoittava: Säännöllisesti mitataan/punnitaan ja annetaan ohjeita kasvun ohjaamiseksi oikeaan suuntaan. Ekan vuoden aikana alkuun kuukausittain ja siitä sitten aikaväli pitenee niin, että kerran vuodessa tarkastetaan. Ja aina saa soittaa tutulle ihmiselle, jos joku asia mietityttää.

      Poista
    2. Ei ole mitään niin hyvää rutiinia täällä. Pitää aina käydä perhelääkärille kun halua neuvoja tai jos on jotain mikä huolestuttaa. Yleensä tarkistetaan vain silloin kun viedään rokotukselle, niin parin vuoden jälkeen ei ole mitään säännöllistä tarkastusta. Walteria on seurattu sellaisessa keskoskliniikassa, missä se on käyny joka 4-6 kuukautta. Siellä se on nähnyt lapsilääkärin, toimintaterapeutin, fysioterapeutin, ja puheterapeuttien. Silläkin on enää kaks tarkastusta siellä: kahden vuotiaana, ja sitten kolmen ikäisenä.

      Poista
    3. Niin just. Meillä on kyllä tosi hyvä ja turvallisuudentunnetta luova systeemi täällä. Eka vuosi tosi tiiviisti ja kaikilla alle kouluikäisillä vähintään se kerran vuodessa. Sitten vielä kouluaikana terveydenhoitaja tarkastaa säännöllisesti. Kuulin, että Suomessa löydetään lasten kehitykseen ja terveyteen liittyvät poikkeavuudet vuosia varhaisemmin suhteessa muihin maihin.

      Poista