3.4.2016

Puhki, poikki ja vauvapullaa.







Nyt on iskenyt inhottava väsähdys. Pelkään välillä, että kehonkemioissa on jotain vinksallaan, kun pinna alkaa muistuttaa taannoista. Siis silloista, kun hormonitoiminta ei edellisen raskauden jäljiltä palautunut itsestään normaaliksi ollenkaan ja muiden ikävien oireiden lisäksi räjähdin tai olin tulla hulluksi jo hipaisusta. Tai aikomuksesta sanoa jotain. Tai sanomatta jättämisestä. Tai, no, pääsitte jo ehkä kärryille.

No, ehkä turha vielä murehtia niin pitkälle. Kunhan saisin öihin enemmän, kuin kolme tuntia unta, voitaisiin alkaa arvioida, onko mulla lopulta muuta vaivaa, kuin unenpuute. Vauvaa valvottavasta syystä ei toistaiseksi ole tietoa. Hampaita? Flunssan jäljiltä painetta korvissa? Yleinen levottomuus taitojen kehittymisen myötä? Tottumus? Toisaalta särkylääke auttoi aamuyöllä levollisempaan uneen, joten näistä vaihtoehdoista viittaisi parhaiten kahteen ensimmäiseen. Mutta tiedäpä sitten.

Muistelisin, että vauvan täytettyä 8kk (eli opittua konttimaan, seisomaan, kävelemään tukea vasten ja saatua 2 hammasta ja oltua tovin flunssassa) oon nukkunut kaksi yötä kahdella heräämisellä. Muina öinä ollaan syöpötelty/sylitelty/silitelty/hyssytelty noin tunnin välein. Mutta tässä vaiheessa vauvavuotta pienet unenpätkät ei enää samalla tavalla riitä, kuin alkuvaiheessa. (Saatan vähän liioitella, koska oikeasti en oo niin tarkkaan kellosta katsonut öisiä kukkumisia. Toisaalta saatan myös vähätellä. En tiedä itsekään, kumpaa tällä kertaa.)




Tjaah, tällä kertaa tällaista valitusta. Mutta kuten vanha sanontakin sanoo: Sydämen kyllyydestä näppis puhuu. Ja nyt on sisin niin tööt, ettei auta yrittää paljon muuta sanoa. Uuvahdus on silti ollut enemmän suruun kääntyvää, eikä kiukkuun. Ja se on sentään kivaa. Koska kiukkuväsyllä on kuormittavammat seuraukset, kuin nyyhkyväsyllä. (Kiukkuväsystä seuraa raivoamista ja siitä sitten syyllisyyttä ja muidenkin paha mieli) Joten sikäli olo ei ole niin hutera, kuin joskus aiemmin on ollut. Vielä. Toivottavasti ei tarvitse sinne raivoon asti tämän väsyn mua taivuttaa.



Kuvituksena olkoon Miuku uusine taitoineen ja keskeneräistä mekkoa testatessa. (Taidan joutua suurentamaan...) Mä en kestä noita pallerojalkoja ja -käsiä! Mun syötävän ihana vauvapulla.





2 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne! Kyllä valvominen on tosi kurjaa kun sitä pitää tehdä yö toisensa perään ei loppua näy. Toivon että sun mieliala palautuu paremmaksi pian.

    Ja kyllä Miuku on niin mukava pikkupulla! Vautsi! Lähettä tänne meidän pienelle nappulalle vähän noita rullia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä, yksittäiset yöt kyllä jaksaa. Mutta sitten, kun tulee sellainen pitkä jakso, että joka yö nukutaan huonosti, alkaa nukkumaan meneminen jo jännittää. Kun tietää, ettei jaksaisi kohta taas herätä. Mutta toivotaan, että kohta helpottais taas hetkeksi. :) Ja kyllä meidän Pullalta vähän riittäisi lahjoitettavaksikin asti rullia. ;D

      Poista