5.4.2016

Lääkkeeksi unta, eli äiti yökyläilee





Olin viime yönä lomalla. Mies määräsi lääkkeeksi muutaman yön unta, ja kelpuutin ehdotuksen. Menen kuulemma ensi yönäkin samaan hotelliin. Ihan huippuhieno huone mulla: omalla kylpyhuoneella ja vähän kehnolla sängyllä. Mutta mikä parasta: Hiljaisuus. Kyllä mun nyt kelpaa. Pianokin löytyy. Saattaapa olla, että piipahdan ensi yötä varten hakemassa vähän karkkia ja katson jonkun ohjelman läppäriltä. Kotiinpaluuaika kun on vasta neljän-viiden aikaan, siihen asti saan olla nousematta ininöihin.

Se on siis meidän vierashuone. Jos nyt joku ajatteli, että olisin oikeasti mennyt johonkin riemunkirjavasti sisustettuun motellihuoneeseen.

En elättele toiveita, että vauva alkaisi nukkua yhtäkkiä kokonaisia öitä (vaikka isommat onkin tällaisella koulutuksella parissa yössä oppineet). Mutta minä nukun, ja se on ihan sikakivaa vaihteeksi.



7 kommenttia:

  1. Mä olin kerran hotellissa yötä yksin. Se johtui siitä, että kaikki muut kyllä nukkui, minä en. Mies myöskin määräsi ja maksoi yön.

    En kyllä nukkunut hotellissa yhtään sen paremmin, vaikka vierestä puuttui pyörivä kuorsaaja. Sama levottomuus ja vaeltavat ajatukset vaivasivat sielläkin. Mutta olihan se aika jännittävää ysin jälkeen illalla lähteä yksin kotoa hotelliin nukkumaan, kun ensin oli nukuttanut lapsen sänkyynsä.

    Näin jälkeenpäin hienompi ja hauskempi kokemus kuin silloin 1,5 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä jännittävältä! Mä olin silloin esikoisen kanssa kahdestaan yhden yön kotikaupungin hotellissa, kun mr Piillä oli varpajaiset ja halusin pois jaloista. Mutta vähän samalta tuntui tuolla peräkamarissakin. Vaikka kylläpä sinnekin ne isoimmat huudot kuuluu, ja sinne saattaa joku tulla sanomaan, että ois märkää sänkyä siivottavaksi aamuneljältä... ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Aika sekavia oli unet kyllä, mutta kivaa silti. ;)

      Poista
  3. Hyvä hyvä! Toivottavasti vauva alkaisikin vähän paremmin nukkumaan. Ei hän ainakaan koon takia tarvitsisi yöllä enää imiä. :) Walter vielä kerran tai pari yöllä herää, ja en ikinä malttanu sitä treenata läpi yön kun hän oli niin pieni. Hiljattain opin että oli tosi hyvä etten tehny sitä. Sillä on niin iso pää kroppaan verattuna että hänen aivot käyttävät sokerit nopeammin kun normaalin ihmisen, ja kun sillä on niin vähän läskiä, niin ei sen kroppassa ole samat varastot sokeria. Sillä voi veren sokerit aika nopeasti pudota liian alas, ja jos se tapahtuu liian usein, se voi tehdä pysyvän vahingon aivoille. Olen onnellinen että tein oikein, vaikka en tiennytkään että se oli oikein! Ei voi tässä nyt mitään mutta imettää joka kertakuulemalla se herää yöllä, mutta kyllä mulla on ikävä unta. Onneksi se herää vain kerran yös viideksi minuuteiksi. Jos ei se oo kipiä. Tai jos ei tuu hampaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertakuulemalla. Haha. Autocorrect!

      Poista
    2. Joo eipä tuo pallero sitä yömaitoa kyllä TARVITSE enää, ja hyvin on kaksi yötä maidotta pärjännytkin! :) Sitä en tiedä, vaikuttaako unipätkien pituuteen, mutta toisaalta hyvä merkki, että nukahtaa ilman maitoa. :) Enpä ois kyllä tuollaista tiennyt, mitä Walterista kerroit. Olipa siis hyvä, että toimit vaistosi mukaan. :) Mutta tottahan se on, että vaikka heräis vain kerran yössäkin vauvan kanssa, niin on se eri asia, kuin nukkua kokonainen yö... Toivotaan sullekin sellaista!!

      Poista