17.2.2016

Insjön bagINbag -arvonta!






Oon vähän niin kuin poikani: en oikein uskalla käydä pyytämässä kavereita leikkimään, vaikka mieli tekisi.

Nyt kuitenkin kävi niin, että uskalsin. Pyysin nimittäin Insjötä kaveriksi. Ja se tuli leikkiin mun kaa! Jipii!



Kerroinkin aiemmin, että aion hankkia nahkalaukkuuni Insjöltä sisälaukun. No, nyt mulla on ikioma Saimaa Sweet Peach bagINbag. Sain sen uudelta leikkikaveriltani, kun lupasin kirjoittaa siitä pikkuiseen blogiini! Oon sitä nyt muutaman reissun verran testaillut, järjestellyt ja uudelleenpakannut. Ensin ajattelin, että siitä tulee vauvanhoitopussukka. Nyttemmin olen kuitenkin todennut, että vaihtovaatteita tarvitaan hyvin harvoin, joten pakkaan ne toiseen pikkukassiin tämän varsinaisen sisälaukun viereen. Sisälaukkuun pakkaan sitten niitä juttuja, joita tarvitsen useammin. Ja niitä pikkutavaroita, jotka muuten pyörisivät laukun pohjalla.

Sisälaukussani kulkevat siis lompakko, kännykkä (ulkotaskussa, helppo hapuilla esille), nenäliinoja, särkylääkettä ja laktoosivammaisille pillereitä, pari laastaria, vaippoja, kynsisakset, purulelu, kirja ja muovirenksuja vauvalle, sosepurkki ja lusikka. Ja tilasta riippuen kosteuspyyhepaketti. (Käsidesi muuten täytyy laittaa mukaan myös!) Järjestys hakee varmasti vielä parin käyttökerran ajan lopullista ja toimivinta muotoaan.



BagINbag sopii hyvin sekä isoon laukkuun, että esimerkiksi Marimekon olkalaukkuun. Jälkimmäiseen se on itse asiassa humpsahtaa kuin nenä päähän. Vaikka bagINbag on suhteessa nahkalaukkuuni aika pieni, se ryhdistää lörpön kassin oikein hyvin. Ja se oli tarkoituskin, säilytyslokeroiden lisäksi. Kosteuspyyhkeet pakkasin sisälaukun viereen tuomaan lisäryhtiä, ja ainakin eilisellä jätskinsyöntireissulla oli oikein oiva juttu, että kosteuspyyhkeitä ei tarvinnut hakea kaksin (likaisin) käsin vetskarin takaa.

Aloin fiilistellä, että olisipa kaksi bagINbagia: toiseen vauvanhoitotarvikkeet ja toiseen omat. Reissusta riippuen sitten valitsen, kumman otan mukaan. Ja jos olen lähdössä jonnekin, missä tarvitsen kumpiakin, ottaisin vain mukaan niin ison laukun, että molemmat mahtuisivat sinne. Täydellistä.

Laukun materiaali on helposti puhdistettavaa ja kosteutta hylkivää nailonia ja säilytyslokeroita on moneen lähtöön: laukun sisäpuolella 8 eri kokoista lokeroa ja vetoketjutasku. Ulkopinnan taskuista toinen puoli on jaettu kolmeen osaan (täydellinen kolo kännykälle) ja toisella puolella on napilla suljettava iso tasku. Laukun saa nipsaistua painonapeilla kassin suulta sirommaksi. Sekä sisäpuolella, että ulkopuolella on taskuun piilotettu avainlenkki, johon voi kiinnittää vaikkapa avaimet.

Laukun mukana sainkin tällaisen valkoisen nahkalenkin avaimia varten. Lenkki on niin pitkä, että oven saa näppärästi avattua ilman, että avaimia täytyy irrottaa. Rupesin kuvatessani etsimään, että minnekäs sen nyt laitoinkaan. Hetken pyörittyäni ja etsittyäni ympäri huonetta löysin sen ranteestani. Oli niin houkutteleva ja sopiva, että napsaisin sen melkein itseltäkin huomaamatta rannekoruksi. Eiks aika hieno? Muista lisätarvikkeista tykkään erityisesti nahkahihnasta, jolla bagINbagista voi tehdä ihan tavallisen laukun.



Tavaroiden järjestäminen sisälaukkuun on ollut ihan hirveän tyydyttävää ja hauskaa, sopii mun mielenlaadulle. Sopisiko sun? No, kävipä tuuri: Saan nimittäin kunnian arpoa yhden bagINbag -sisälaukun tähän postaukseen kommentoivien kesken! Mahtavaa! Kerro kommentissa laukunkäyttötavoistasi ja mikä olisi lemppariväri Insjön valikoimasta. (Voittaja saa toki sitten miettiä värin uudelleen. Itsekin vaihdoin lempiväriäni joka kerta, kun vaihtoehtoja katsoin.) Laita kommenttiin myös yhteystietosi. Arvonta-aikaa on kuun loppuun, 29.2. keskiyöhön asti. Karkauspäivä on aina jotenkin jännä ja erikoinen päivä, joten tiivistetään tämäkin jännitys sinne.

Muistathan myös, että vaikka et itse olisi laukkuihminen, sellainen taatusti lähipiiristä löytyy. Eli laitapa vaikka äitienpäivälahjavinkkinä korvan taakse.

Mä oon niin tosi iloinen, kun saan arpoa näin kivan jutun teille! Arpaonnea matkaan!







57 kommenttia:

  1. Laukkuuni täytyy mahtua kaikki tarpeellinen + aina myös jotain täysin tarpeetonta :) Lemppariväri (yksi niistä...) Insjön valikoimasta on harmaa.
    -anneli-
    anne.lie(at)outlook.com

    VastaaPoista
  2. Suklaanruskea pisti mun mieleni heti iloiseksi. Vanhalla rouvalla tavaroita ei oo niin paljoa kuin pienten lasten äideillä mutta tavarat on aina hukas laukun pohjalla. Suksi olis kiva saada jotain järjestystä sisäpuolelle.

    VastaaPoista
  3. En tiedä jos saan ottaa osaa, mutta jätän kommentin kuitenkin. Niinkun tiedät, tein just uuden laukun, ja se on iiisooo. Sinne pitää sopia kaikki mun tarvikkeet, niinku kukkaro, kännykkä, huulirasva, kipulääkkeet, ja myös vaippoja ja kosteuspyyhepaketti. Ja sitten vielä lisäksi, muksut usein haluaa että laitan sinne niitten juttuja, ja Joshkin joskus panee sen iPad tai kännykkä tai kukkaro sinne. Mulla usein menee tavaroita hukkaan laukun pohjalle, niin tuo bagINbag olis aivan mainio. Haaveilen sitä Saimaa Hot Coral... Se sopis just väristänsä mun uuden laukun kans!

    VastaaPoista
  4. Vaikkapa hot coral. Lapsellisena ihmisenä tavaraa tosiaan on mukana paljon, joten ihan sitä kaaosta selvittämään voisin käyttää laukkua. :)

    VastaaPoista
  5. Mieleisin väri olisi musta mustaan laukkuuni. Lempparilaukussani ei ole sisällä kuin yksitasku, jonka vuoksi mulla on tavarat laukun pohjalla aina hukassa. Itse olen opiskelija ja laukussa kulkee kaikenlaista koulupäivänä, penaali, laskin, meikit, juomapullo, kirjat, vihkot, avaimet, pastillit, laturi, silmälasit.. Luettelo jatkuisi vaikka pitkälle. Mukavaa että tavarat on mukana ja mikä olisi parempaa kuin tavarat järjestyksessä mukana!(:
    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ihania värejä. Valitsisin hot corallin tai fuchsia pinkin tai miksei tuo sweer peachin. Nyt onkin vaikea valinta :D

    VastaaPoista
  7. Laukkuja on monia, joita tykkään vaihdella fiiliksen/tarpeen mukaan. Vaikka usein kyllä otan mielummin Kånkenin mukaan, koska sinne mahtuu paljon tavaraa ja selkä tykkää enemmän sen kantamisesta kuin laukun.

    Sisälaukun värin valinta on tietenkin vaikea, ehkäpä ottaisin mustikan, korallin tai sun kiusaksi tuon harmaan. :D

    VastaaPoista
  8. Mulla on yksi lempilaukku, joka on oikea tilaihme, mutta eihän sieltä mitään löydä koskaan. :D Ko. laukussa ei ole yhtään erillistä sisätaskua, joten sisällys onkin oikea sekamelska. Voitto tulisi kyllä tarpeeseen tähän osoitteeseen.
    Lempivärini valikoimasta on Fuchsia Pink.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Pidän tarpeeksi isosta laukusta johon mahtuu mukaan milloin mitäkin. Baginbqg olisi kätevä jos vaihtaa laukkua. Vaihtaa van bagin laukusta laukkuun :)

    VastaaPoista
  10. EHkä se lempiväri olisi klassinen musta. Tuo olis niin tarpeellinen!
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  11. Musta, tai sittenkin harmaa... keltainenkin on ihana. Noh, musta olisi valintani. Tarvetta olisi kyllä, laukkuni on iso ja sinne uppoaa tavaraa ja sieltä on kovin hankala löytää mitään. Ihana arvonta :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Laukku kuin mansikkainen suklaasuukko miellyttäisi eniten: ruskea päältä, pinkki sisältä!

    VastaaPoista
  13. Laukku kuin mansikkainen suklaasuukko miellyttäisi eniten: ruskea päältä, pinkki sisältä!

    VastaaPoista
  14. Orange Toffee olis kiva, oranssi erottuu mustan laukun sisältä kivasti. Rakastan järjestystä ja lokeroita, olen himiöinyt tätä jo tovin.
    -Elvir@-

    VastaaPoista
  15. Low them all!! ��Rakastan kaikki värit!!
    Fixu laukku ihana arvonta����/suzy

    VastaaPoista
  16. Mulla kertyy aina laukkuun koko omaisuus, joten on ilmiselvää ettei sieltä mitään myöskään kovin äkkiä löydä... Harmaa insjö pitäisi kamat ojennuksessa ��

    VastaaPoista
  17. Mä oon haaveillut tällaisesta jo kauan. Mulla on vakiokäytössä kaksi isohkoa laukkua, toinen töissä ja toinen lasten kanssa liikkuessa. Ja aina pitää sitten niitä molemmissa tarvittavia (eli omia) tavaroita siirrellä laukusta toiseen ja kaivella laukun pohjalta... Nyt mulle peukut pystyyn! :) Monta ihanan väristä on, luulen et ehkä kallistuisin mustikansiniseen.

    VastaaPoista
  18. Tekisi mieli sanoa musta, mutta tuo mustikka on kyllä nätimpi, sinnehhän se menee mustan laukun sisään piiloon. :D

    VastaaPoista
  19. Grafiitin harmaa olis sekä kaunis, että käytännöllinen! Pakko sanoa, että minusta on tullut aivan kurja käsilaukunkäyttäjä! Suostuttelen mieheni ottamaan lompakkoni ja puhelimeni taskuunsa, jos omia ei ole :). Autossa sitten on aina joku kapsäkki, mutta luovuin jokapäiväkäytettävistä laukuista kun ne lensivät takapenkille moottorisahojen ja työvaatteiden sekaan heti kun silmä vältti ;)... Sopu on pysynyt laukunkäytön lopettamisen jälkeen yllättävästi paremmin!
    theduunarit(at)gmail.com
    -Elisa :)

    VastaaPoista
  20. Grafitin harmaa olis kiva.Minulla on aika iso laukku aina mukana, kun sinne täytyy mahtua isännänkin tavarat.Vaihdan laukkua tarpeen mukaan.On muuten nuo kaikki värit aivan ihania ja laukun järjestelijä on ollut mun haaveissa jo pitkään.T.Pirre

    VastaaPoista
  21. Tuo ruskea oranssilla sisuksella olisi niin ihana! Minulla oltava iso kassi jossa kaikki sitten sulassa sovussa sotkussa keskenään....tää olisi ratkasu siihen :)

    VastaaPoista
  22. Onpas kätevä! Toi Olive green olis ehkä se mun väri.. tai sit ihan musta. :) voi apua mun laukku on ihan kaaos, ja ois aivan huippua saada se edes johku järkestykseen.. luulen että tämä vois olla ratkaisu siihen! :)
    mantela.laura@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Tää olis kiva ja tästä minä olen aina haaveillut... Tulis vihdoinkin käsilaukkuun järjestystä. Väreistä tuo Blueberry olisi ihana jos arpaonni suosisi.
    Terv. Anne
    annek-79@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. En osallistu arvontaan. Olen sun blogissa eka kertaa ja lityin lukijaksi. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  25. Wau mitä täältä löytyy!! Rakastan laukkua!!! Musta tai suklaan ruskea <3
    lindis-82-@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihania kaikki, mutta sweet peach menee ylitse muiden. Terv. sivosenmiude@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Graffitin harmaa ois kiva.miakinnun75(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Minä kannan laukussani kaikkea mahdollista, on hammastikkuja, laastareita, särkylääkettä, taittosakset, monitoimityökalu, huulirasva (tai pikemminkin rasvoja), kynsiviila, käsirasva, mustekyniä... Lisäksi pyörii milloin mitäkin naperon rompetta kassissa mukana. Ei siis mikään ihme, että olen haaveillut tällaisesta jo tovin :) Suosikkiväri on mustikka, vaikka voi olla, että tyytyisin turvalliseen mustaan jos olisin niin onnekas että voittaisin
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Ooo, onpa hauska! Minä postasinkin käsilaukun sisällöstä taannoin ja käsilaukkuni on täynnä vaikka sun mitä. Tämmöinen olisi kätevä ja erityisen kätevä pinkkinä.

    VastaaPoista
  30. Mä tykkään, että tavarat ovat järjestyksessä laukussa ja helposti löydettävissä. Vihaan sitä, kun täytyy koko laukku myllätä, että löytää avaimensa. Tuommoinen sisälaukku auttaisi varmasti ongelmaan ja voisi siirtää sisällön laukusta toiseen kivuttomasti. Tuo harmaa näyttää hyvältä ja käytännölliseltä väriltä.

    laura.honkala(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Huaaaa, tää olis mulle niin täydellinen! Käytän aina isoa olkalaukkua, joka on liian täynnä tavaraa enkä löydä sieltä mitään :D ja aivan herkkuja värejä! Suosikit on keltainen ja tuo hempeä persikka.
    Eveliinako@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Tällä hetkellä iso laukkuni on aina täynnä, omat ja pikkuneidin tavarat samassa. Joten tuommoinen sisälaukku korallin värisenä tulis enemmän kuin tarpeeseen!!
    Kirsi

    VastaaPoista
  33. Laukku on aina täynnä eväitä ja vaatteita ja kutimia, pinnejä, kauppalappoja, kuitteja... Sieltä sekamelskasta on aika haastavaa löytää soivaa puhelinta tai ruuhkakassalla lompsaa. Luulen että kevään tässä kirkastuessa myös aurinkolasit (niin omat kuin lastenkin) on hukassa. Avaimia en uskalla laukkuun edes laittaa.
    Aivan mahtava kapine olisi tämä tuon kaaoksen selättämiseen!
    Suosikkeja oli Chocolate bro ja Fire red. Vaikea valinta!
    Reetta

    VastaaPoista
  34. Mun laukkuni on sellainen ensiapu joka vaivaan ja ongelmaan. Tavaraa on paljon ja vihaan laukkuja, joissa kaikki pyörii vain kassit pohjalla. Muun malliset on taas aina liian pieniä. Tämä ois oiva ratkaisu ongelmaan. Suosikkini on ehdottomasti mustikka! <3
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mun käsilaukussa on purkkaa, nessuja, kärrypoletteja, korttikotelo, lompakko, kolikkokukkaro, avaimet (ja muutaman kaverinkin avaimet) ja kaikkea kummallista maan ja taivaan väliltä. Olen vakaasti sitä mieltä, että tutkimalla naisten käsilaukkuja voisi löytyä paljon tietoa mustista aukoista. Saattaisi myös selvitä minne kaikki parittomat sukat katoaa :P
    Mun suosikkiväri on tylsästi musta, se passais hyvin mun laukkujen kanssa yksiin
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Minä olen lokerohullu, laukussa ei ikinä ole tarpeeksi taskuja mun järjestelyvimmalleni. Eli tämä olisi toiveiden täyttymys, sillä järjesteltävää mun laukussani riittää. Kuulun niihin, jotka kantavat aina mukana kaikkea mahdollista, jotta tarvittavat on varmasti mukana, eikä kotona. Suosikkivärejä on mustikka ja harmaa

    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Minulla on yleensä mukana puoli omaisuutta, joten tämä olisi kyllä kätevä! Kävisi myös hyvin esimerkiksi lapsen hoitolaukkuun :) Mikäli arpaonni suosii, niin päätyisin varmaankin mustaan.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Minulla on yleensä mukana puoli omaisuutta, joten tämä olisi kyllä kätevä! Kävisi myös hyvin esimerkiksi lapsen hoitolaukkuun :) Mikäli arpaonni suosii, niin päätyisin varmaankin mustaan.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Mä en kommentoi laukun käytöstä kun en sellaista käytä. Lahjaksi tätä metsästän äidille, jonka laukku kyllä todellakin tarvitsisi "kesyttäjän" kaaokseen. Päivittäin jotain laukusta etsitään. Paras väri on harmaa
    arskari@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mulla on monta eri laukkua joita vaihtelen, tavaroiden siirtämisessä on hirveä homma ja aina jää jotain väärään laukkuun. Tämä pelastaisi pulasta, kertakaikkisen näppärä keksintö! Suosikki väreistä on ehkä musta, käytännöllisyyden vuoksi, vaikka ihastuinkin myös raikkaaseen keltaiseen

    mirkkulainen AT luukku DOT com

    VastaaPoista
  41. Voi niin moneen kertaan olen näitä kuolannut! Laukussa kun pitää olla kaikenlaista tarpeellista (ja aika paljon tarpeetontakin), tämä tosiaan helpottaisi organisointia. Keltainen ois aika herkku :)
    tanja.sieranta (at) windowslive.com

    VastaaPoista
  42. Voi niin moneen kertaan olen näitä kuolannut! Laukussa kun pitää olla kaikenlaista tarpeellista (ja aika paljon tarpeetontakin), tämä tosiaan helpottaisi organisointia. Keltainen ois aika herkku :)
    tanja.sieranta (at) windowslive.com

    VastaaPoista
  43. Laukussa kulkee yleensä erilaisia pieniä pussukoita helpottamassa järjestystä ja aina jokin tavara on sitten väärässä laukussa... Väreistä tietystikin fuksia on se mun juttu ;)

    VastaaPoista
  44. Voi mikä pelastus tämä olis ikuiseen laukkuongelmaan! Ei olis aina joku tavara hukassa tai väärässä laukussa :D Hoitolaukkuunkin tämä olis tosi kätevä, nykyisestä kun puuttuu kaikki hoitolaukulle tarpeelliset ominaisuudet... Graffitin harmaa ois mun mieleen! hensku16@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Olisipa kyllä melkoinen apu kassikaaokseen. Aina on mukana tavaraa enemmän kuin jaksaa raahata ja kaikki sikin sokin sekaisin, vaikka olen järjestyksen ystävä.
    Suosikkivärini on harmaa tai pinkki
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Mulla laukussa kulkee vesipullo, kirja, nenäliinat, huulirasva, lompakko, puhelin... ja kaikki pieni sälä, jolle ei ole järkevää paikkaa. Naisten laukuissa on aivan liian vähän taskuja, tämä olisi kyllä mainio kapistus <3
    Suosikkiväri on ehdottomasti mustikka
    ruusu86@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Kahden lapsen ja omien tavaroiden sukkulointi kolmen laukun välillä erilaisilla kokoonpanoilla liikuttaessa voisi huomattavasti helpottua. Chocolate brown olis kiva.

    VastaaPoista
  48. Violetti laukku olisi kyllä sekä äärimmäisen tyylikäs että meille hyödyllinen. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  49. No enpä ois uskonut että pitää tällaiseen osallistua, mutta emäntä on nyt niin haaveillut tuosta sisälaukusta, että ahdisteli minutkin osallistumaan :P Ja mitä sitä ei paremman puoliskon mieliksi tekisi. Tosin kun mietin sitä manauksen määrää välillä kun laukkuaan tonkii, niin taitaisi tällainen kyllä tulla tarpeeseen. Jaksaa myös aina valittaa, ettei naisten käsilaukuissa ole taskuja kuin muutama ja kaikki sitten on hukassa kassin pohjalla kuulemma. Väreistä harmaa miellyttää eniten minun silmääni
    karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Mun laukkuun vilkaisu riittää kertomaan, että ehdottomasti tarvitsisin tällaisen. Kaikki iloisesti sikinsokin. Muutaman hymyn olen saanut, kun kassalla tavoittelee lompakkoa ja käteen tupsahtaa vauvan vaippa tai muuta maksamiseen kelpaamatonta :) Harmaa tai pinkki on suosikkivärit

    VastaaPoista
  51. Ihana arvonta ja Insjöstä oon kuullut ja lukenut paljon hyvää :) Koralli ja persikka on ihanat, kallistun jompaan kumpaan. Oma laukkuni kaipaisi järjestystä ehdottomasti, isossa laukussa kaikki kulkee mukana ja on aina hukassa :D
    Terkuin, Mira
    prinsessajuttu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Vielä mäkin ehdin osallistua, vaikka enhän mä kuitenkaan koskaan mitään voita... :D Grafiitin harmaa vetos muhun vaikka noi värikkäät onkin kauniita. Mutta kyllä harmaa olis mun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti sanomani, että ihan mahtavaa, että sun blogista saa vinkkejä elämän organisointiin!! Sen Smartstore-arvonnan yhteydessä tajusin, että säilytykseen vois olla jotain näppärämpääkin olemassa kuin ne itse koottavat kannelliset pahvilaatikot... ;-)

      Poista
    2. Hahah! :D Hyvä, jos vinkeistä on ollut hyötyä! Itseäkin vähän huvitti, kun jossain vaiheessa hoksasin yhteyden näiden mun organisointihenkisten arvontojen välillä. :D

      Poista
  53. Näyttää olevan tosi kätevä.. pitäisköhän laittaa ostoslistalle?

    VastaaPoista
  54. Mun suosikkilaukku on Marimekon pikkuinen kahvalaukku. Sinne ei tuommoinen sisälaukku mahdu, mutta ei sitä sen laukun kanssa tarvitsekaan. Sujauttaisin siis Hot Coral -värisen Saimaan johonkin isompaan laukkuun tai vaikka Kånkeniin.

    VastaaPoista