Nyt mä muistan, mistä mun piti toissapäivänä kirjoittaa. Tämä artikkeli mua mietitytti:
Pomosi tuskin on narsisti, lapsesi erityisherkkä ja sinä keliaakikko
Tuohon tekstiin viitaten siis sanoin, että "näinhän se vähän on", mutta sitten katkesi ajatus. Tänään ajatus palasi. Narsistiksi määrittely heppoisin perustein ärsyttää, mutta erityisherkäksi määrittely ei. Ehkä siksi, että jälkimmäisellä pyritään löytämään keinoja yksilön ymmärtämiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
Aiheesta on osunut silmiin esimerkiksi nämä jutut:
Erityisherkän lapsen 4 tunnuspiirrettä - ja näin toimit herkkiksen kanssa
Mistä tunnistaa erityisherkän vauvan?
Itselleni keskustelu erityisherkkyydestä on opettanut näkemään, että me ihmiset koetaan samat asiat niin monella eri tavalla. Omassa lapsessani on tiettyjä erityisherkkiä piirteitä, jotka korostuvat joissain hetkissä erityisesti ja joissain unohtuvat kokonaan. Hän ei siis ole mitenkään "pelkästään erityisherkkä", niin kuin ei varmaan kovinkaan moni muukaan noita piirteitä kantava. Pidän silti hyvänä, että aiheesta viimeaikoina on putkahtanut paljon tietoa (mm. keväällä, kun aihe oli meillekin pienten päiväkotiprobleemien takia ajankohtainen). Joillain meistä noita ominaisuuksia on vahvemmin ja enemmän, joillain ajoittain ja vähemmän. On hyvä, että keskustelun kautta lisääntyy ymmärrys erilaisuutta kohtaan ja saadaan välineitä erilaisuuden käsittelyyn. Toki riippuu tapauksesta, onko tarpeen laittaa lasta kyseisen nimikkeen alle. Tarpeettomasta lokeroinnista voi varmasti joskus olla haittaakin. Omani saavat päiväkodissakin persoonansa huomioivaa kasvatusta, eikä olla hoitajien kanssa puhuttu "erityisherkkyydestä", vaan ylipäätään lastemme luonteenpiirteistä tai kunkin päivän fiiliksistä.
Hesarin artikkelissa niputettiin gluteenittomatkin samaan syssyyn herkkisten ja narsistien kanssa, mutten keksi mitään kommentoitavaa heistä. Varmaan siksi, että mulle on ihan sama, miten kukin määrittelee itselleen sopivan ruokavalion. Oli taustalla sitten keliakia tai jokin muu. Eli jätän sen nyt ruotimatta ja siirryn narsisteihin:
Tuo, että jokaisen eksät ja pomot ovat nykyään narsisteja, siis ärsyttää itseäni artikkelin esimerkeistä eniten. Koska yhtä lailla, kuin erityisherkkiä piirteitä, meissä kaikissa on enemmän tai vähemmän narsistisia piirteitä. Tai paremminkin "itsekeskeisiä" ja "itsekkäitä". Mussa ainakin. Ketä palvelee nimetä narsistiksi jokainen, joka meitä on kohdellut kaltoin? Oikea narsismi on ihan jotain muuta. Ja ennen kaikkea se on ymmärtääkseni aika harvinaista. (Joskin ihan todellista. Tarkoitukseni ei todellakaan nyt ole sitä kieltää. Vaan nimenomaan korostaa, että ne, jotka narsisteja ovat, ovat sitä ihan oikeasti...)
Mitä ajatuksia aihe teissä herättää? Tunnetko sinä narsistin? Oikeasti? Vai keittiödiagnosoidun narsistin? Tunnetko erityisherkkiä? Minä en taida henkilökohtaisesti tuntea ketään oikeasti narsistia. Sellaisia kyllä, joilla itsetunto-ongelmat tekevät käytöksestä ääliömäistä ja epähuomioonottavaa tai jotka muuten vain ovat ärsyttäviä tai itsekeskeisiä. Erityisherkkiä sen sijaan tunnen enemmänkin. Oikein tosi herkkiä, ja sitten semmoisia aika herkkiä. Ja sitten meitä tämmöisiä, jotka ollaan joskus superherkkiä ja joskus ei lainkaan.
Jokin on pikimustaa ja jokin on vitivalkoista. Vaikka olisi tietenkin spesiaalia olla jompaakumpaa, niin suurin osa meistä on enemmän tai vähemmän harmaata. Ja toisinaan keltaista.
No ei sillä, olihan meillä teininäkin aina depressio, kun vähän harmitti...
En sano mitään erityisherkkiin tai keliaakikkoihin (jälkimmäinen on sitä paitsi lääkärin diagnoosilla todennettavissa, ja ensimmäinen, no, ei tee pahaa ottaa toiset huomioon herkkyysasteesta huolimatta, molemmin päin), mutta narsisteihin...
VastaaPoistaPomoista en tiedä, mulle on aina osunut hyvät pomot (vaikka työkaverit on joskus olleet ihan kaikkea muuta). Mutta väitän tuntevani narsistin. Oikea diagnoosi tietysti puuttuu (vaikka narsisti hakeutuisi diagnosoitavaksi itse, on diagnoosia liki mahdoton tehdä kliinisissä oloissa). Eikä kyse edes ole siitä, että olisi minun heittämäni daignoosi vaan monen ihmisen eriaikainen mulle heittämä "onks toi narsisti"-kommentti. Mun sanomana se pantaisiin vain vaikean eron pikkiin... toisaalta se, että kaikkien mielestä kunkin oma ex on narsisti tuntuu todella tyhmältä. Ja toisaalta, jonkun ex ihan oikeasti voi olla narsisti, joten lyttäys "kaikki exät on"-tuntuu todella pahalta. Niin kuin sillä oikeutettaisi kaikki se tapahtunut, tai todettaisiin, että olen kuvitellut kaiken.
Hyvin sekavaa tekstiä. Pahoittelen.
Palasia tarinastasi lukeneena en epäile lainkaan, etteikö kohdallesi olisi osunut narsisti. Eikö niitä ole yksi tai kaksi sadan ihmisen joukossa? (Eli se, tunteeko joku kakskymmentä narsistia, vai yhden, kertoo "tuntijasta" enemmän, kuin niistä kohteista.) Ja jos joku on narsisti muidenkin, kuin eksän mielestä, kertoo sekin jotain. :( Ja tuo pointti nimenomaan on se harmillinen: se, että oikeasti narsistin kanssa elänyttä lohdutetaan, että "joo munki eksä oli ihan narsisti", ei välttämättä auta tai käy edes vertaistuesta...
PoistaMua tuossa erityisherkkä-asiassa häiritsee vähän se, että erityisherkkyydestä tehdään jonkinlainen diagnoosi. Ikään kuin että on tavallisia ihmisiä ja sitten on erityisherkkiä. Mä olisin enemmänkin sillä kannalla, että me ollaan kaikki tavallisia ihmisiä, ja meistä jotkut on joissain asioissa herkempiä kuin toiset. Varsinkin, kun erityisherkkyydessä ei ole kysymys mistään ääri-erityisherkkyydestä, vaan noin yleisesti näissä artikkeleissa mainitaan, että erityisherkkiä on jotain tyyliin 10-20% ihmisistä.
VastaaPoistaEn tykkää siitä diagnoosin leimaavuudesta, koska monet piirteet ihmisessä muuttuu iän myötä. Enkä tykkää siitä, kun eräät ihmiset perustelee huonoa käytöstään sillä, "kun mä olen erityisherkkä". Ei se oikeuta käyttäytymään huonosti. Toki esim. lastenkasvatuksessa on hyvä tuntea se lapsi, jota kasvattaa. Mutta mun mielestä se pätee muutenkin kuin erityisherkkiin lapsiin. Meillä jokaisella on omat ominaispiirteemme, jotka pitää ottaa huomioon, oltiinpa sitten erityisherkkiä tai ei.
Tässä oli hyviä pointteja mietittäväksi! Esim. just toi, että missä määrin erityisherkkyys menee "diagnoosista". Samoin tuo, että piirteet muuttuvat. Ja niiden voimakkuus ilmenee eri tavoilla elämäntilanteen ja yleisen stressitason mukaan tai yksittäisestä tilanteesta riippuen. Näin niin kuin lähipiiriä ja itseänikin seuranneena voin keittiöpsykologisoida.
PoistaMä palloilen edelleen tuossa välimaastossa: välillä ajattelen, että erityisherkän leima on huono asia ja johtaa liikaan varovaisuuteen ja ylihuomioonottamiseen. Tai voiko se johtaa jonkinlaiseen itseään toteuttavaan kierteeseen? Ja sitten taas luen jonkun muun jutun ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että on tosi hyvä (esim. mahdollisten tukitoimenpiteiden kannalta), että jonkun luonnetta voi kuvata näinkin tarkasti tällä nimenomaisella sanalla.
Ja heh, olisi voinut olla fiksumpaa ennen tämän tekstin julkaisua googlata ja linkittää vauvapalstojen artikkeleiden sijaan esim. tällaisia sivustoja:
http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat#!erityisherkkyys/c1gy2
http://media.wix.com/ugd/ea89b1_8332ab78a1ab4d628f79ad0462211150.pdf
Kiinnostava aihe tämä ainakin on, mun mielestä. :)
Minäkin pohdin tuota erityisherkkyyttä muistaakseni keväällä blogissa. Se tuntuu kyllä aika isolta prosentilta tuo 10-20% ja uskon, että kaikki ovat erityisherkkiä jossain asiassa. Kun jos 20% aletaan erityisherkkyyden vuoksi vaatia erityisiä tukitoimia, niin eikö siinä ala olla kyse jo siitä, että jokainen pitäisi muutenkin huomioida ainakin jossain määrin yksilöllisesti.
VastaaPoistaMinua on myös häirinnyt tuo narsistiksi liian helposti leimaaminen. Olen aikalailla samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Se vie uskottavuutta oikeiden narsistien uhreilta ja on todella, todella ikävä leima pomolle, joka joutuu tekemään ikäviäkin ratkaisuja tai eksälle, jonka kanssa varmaan toinenkin osapuoli on voinut käytäytyä varsin huonosti.
Jep, totta nuo pointit. On tosiaan aika ikävässä tilanteessa pomot, jotka saavat narsistin leiman päällensä vain toimiessaan niin, kuin pomojen pitää. Ja useimmissa eroissa on varmasti kaksi syyllistä, niinpä. Joista kumpikaan harvemmin on narsisteja.
PoistaTuo 10-20 % erityisherkkiä tuntuu kyllä paljolta, ja kuten sanot, jokainen meistä on varmasti jossain asiassa tai elämänvaiheessa "erityisherkkä". Ja toisaalta tässäkin on se kääntöpuoli: kun tietää joitain, jotka ovat ihan oikeasti ihan tosi erityisherkkiä monessa asiassa, eivätkä siinä suhteessa ole verrattavissa siihen viidesosaan, joka on keskivertoihmistä herkempiä, tuntuu muiden diagnosointi epäreilulta heitä kohtaan. Tulipa sekava lause. Mutta että noiden 10-20 %:n joukossa on se pieni määrä ihmisiä, jotka ovat kaikkein herkimpiä. Että pitäisikö ehkä kuitenkin vain heitä kutsua "erityisherkiksi"? Vai voiko nimeämisestä olla hyötyä, jos nimetään kaikki, jotka joskus sopivat kuvaukseen?
Äh, ei näistä lauseista nyt tule järkeviä. ;D Kauhean vaikeaa tänään tämä ajattelu ja sen jäsentäminen! :D Tuleekohan näistä mun epäselvistä jutuista sellainen kuva, että yritän nimetä omaa lastani erityisherkäksi? Koska ei hän semmoinen kuitenkaan ole, vaikka tuollaisista piirteistä välillä onkin haasteita koitunut.