22.1.2015

Onpa tunteikasta









Eilen istuskelin melkein kolme tuntia neuvolan odotushuoneessa. Se oli kivaa. Kivempaa, kuin kotisohvalla lojuminen: ei tullut huono omatunto. Luin lehtiä. Itketti, kun luin synnytystarinoita ja yhden pikkuisen ensimmäisestä hoitopäivästä. Pulleista sukkahousujaloista, uusista tossuista, ikävästä ja uudesta repusta.

Illalla sain raivarin, kun astuin kodinhoitohuoneen sotkun keskelle löytämättä jalalle paikkaa. Tai oikeastaan siihen kulminoitui monta muutakin pikkuärsytystä, kuten kynteen tökännyt laukun solki. Huusin vittu ja heitin puujäätelöllä reiän kylppärin oveen. Ensin suututti, sitten vapautti, sitten hävetti. Aamulla helpotti vähän, kun uskalsin mennä katsomaan "reikää": oveen olikin vain tarttunut maalia lelujäätelöstä. Toivottavasti vittu ei tarttunut kehenkään...

Yöllä itkin Holopaista. Kun se tunsi inhimillisiä tunteita: ylpeyttä ja jännitystä siitä, mitä muut ajattelevat. Ja sitten se oli niin surullinen ja väärinymmärretty. (Holopaiselle Sykkeeseen lämpimiä terkkuja.) Itkin sitä vähän vielä aamun työmatkallakin.

Unissani olin juhlissa. Muilla oli hauskaa, minä käperryin sänkyyn, kun en väsyltäni jaksanut muuta. Joku onneksi huomioi mut ja kuiskutteli, että olen silti rakas ystävä. Vaikken laulanutkaan karaokea, enkä osannut soittaa ulkomuistista Syksyn säveltä. Ja vaikka olin kateellinen sille, joka varasti shown.

Että semmoista. "Onneksi" mulla on jo vähän kokemusta näistä mielialojen vaihtelusta. Ja onneksi tällä kertaa on muitakin tunteita valikoimassa, kuin raivo ja sitä seuraava syyllisyyspainotteinen normaalitila. Toisin, kuin joskus on ollut. Jos sellainen vaihe vielä tulee, tiedän toivottavasti mennä lääkäriin tarkistuttamaan hormonitasapainoni tai korvien välin.


10 kommenttia:

  1. Voi, sä kirjoitat niin rehellisesti ja mukavan arjenomaisesti. Mäkin säälin eilen Holopaista, voi Holopais-ressu! Tuntuu kyllä että näin naisena noi hormoonit heittelee muutenkin, saatikka sitten raskaana. Eli älä murehdi :) Tsemppiä! - Jonsku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä huomaan vasta jälkikäteen ajatella, että tulikohan liiankin rehellisesti. No, olkoon. ;) Ihanaa, että Holopaisella on tsemppijoukkoja, se vähän helpottaa. ;)

      Poista
  2. Voi ei, meillä kiihkeästi nukkumaan yritetty lapsi heräs kun räkätin tämän äärellä. Kiitos! Nykyään nauran niin harvoin sydämeni pohjasta. Vaikkei kirjotuksen tarkoitus se ollukkaa. Ihana sinä! Koita jaksaa!
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei!! :D Toivottavasti sait itsesi koottua ja lapsi jatkoi uniaan. :D Mäkin kyllä kaipaan naurunräkätyksiä ja tikahdustirskuntaa aina välillä, mullakaan ei hetkeen oo irronnut, vaikka iloja onkin ollut. :)

      Poista
    2. Se on kyllä surullista että naurut on vähissä. Oon pitäny aina sua tosi nauravaisena, ja näin omana arviona itseänikin. Mutta kenties arki nitistää senkin sitten ihan kuiviin. Pitelemätön nauru ei irtoa enää ihan joka saumaan - kenties sille ei oo tilaa ja aikaa. Alibullenin täti -äitien sijaan lapsilla on laimeat hymistelijä äidit.
      -r

      Poista
    3. Nii-in, naurukkaana kyllä pidän suakin. :) Kieltämättä se nauru vaatisi tullakseen sen sopivan seurankin. Vähän huonosti jaksaa sellaisia tilanteita itselleen järjestää tässä lapsiperhearjessa... Harmi!! Tänään oli kylläkin piiiitkästä aikaa omaa iltamenoa, ja vaikken katketakseni kikattanut, niin hymyilin ja juttelin kyllä monen päivän edestä. :D

      Poista
  3. Voi Holopaista! Oli jotenkin niin raasu.
    Kuulostaa niin tutulta, ja täytyy myöntää, että on ihanaa sanoa noin, että tietää, että kuuluu tähän hormoonisotkut kokeneeseen porukkaan, että on äiti ja nainen ja että tuntee ja tunteilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että on se siistiäkin: olla tunteva ja kokea naiseuden kaikki ihanuudet, vaikkakin sitten kamaluuksien hinnalla. ;) Ne Holopaisen melkein kosteat silmät porautui mun verkkokalvolle. Tuskaista katsottavaa ja ajateltavaa. Voispa sitä halata. <3 :D

      Poista
  4. Löysinpä kivan blogin, paljon samaistuttavaa ajatuksenjuoksussasi :). Jään seuraamaan :).
    Holopainen oli tosiaan liikuttava. Voi raasua!
    http://nainentalossa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla ja tervetuloa! Mäkin luin jo sun blogistasi monta tekstiä, kiva tunnelma ja mukavia kuvia/tekstejä! :)

      Vaikka vieläkin Holopainen surettaa, niin tämä tsemppaajien joukko vähän lohduttaa mua. ;D

      Poista