6.1.2015

Kuutamokävelyllä





Eilen käytiin Pikkiriikkisen kanssa kuutamokävelyllä 20 asteen pakkasessa. Alkumatkan fiilistelin pimeyteen tupruttavia savupiippuja ja lumesta nuokkuvia puita. Loppumatkan ihmettelin kitisevää lasta, joka käveli kummallisesti. Ei suostunut pulkkaan, ei suostunut kävelemään, ei päässyt ylös, kun kaatui. Hauskaa seuraa se kuitenkin kaikessa hassuudessaan oli: oltiin päästy suunnilleen tuohon kuvanottopaikalle, alkoi äitinsä suuntavaiston näköjään perinyt tyttö kysellä ihmeissään, että "äiti mihhä me onnaan?"

Kun sitten viimein päästiin kotiin kiljuvaksi muuttuneen lapsen kanssa huomasin pukeneeni sen alimmat housut vain puoliväliin asti. (Tarkoitus oli nostaa ne ylös yhtäaikaa seuraavan vaatekerran kanssa...) Vyötärökuminauha kinnasi siis polvien kohdalla. Olisi saattanut itseäkin vähän suututtaa.

Eilinen antoi toivoa alkavaan työarkeen: en nukkunut tai edes kaivannut päiväunia ja muutenkin oli virkeä olo ja mieli. Jes.


6 kommenttia:

  1. Tämän illan kunnon naurut, kiitos! Vaikka kiljuvan lapsen kanssa kulkeminen aiheuttaa ihan jotain muita tuntemuksia - siinä vaiheessa kun se kiljuu pihalla on syy luonnollisesti jossain muualla kuin aikuisessa itsessä - ainakin omien kokemusten mukaan.
    Aiemmin kommentoin tuota raskausväsymystä mutta puhelin/netti näyttää syöneen sen. Itsellä kokemusta vain 10kk kestävästä loputtomasta väsymyksestä - olen kuullut myös energisistä raskauksista.
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, mua just lohduteltiin, että kyllä se varmasti puolivälin paikkeilla viimeistään helpottaa! :D Ei kuulosta ollenkaan kivalta, että jatkuisi koko kevään... No, tänään ja eilen on ollut reippaat päivät, joten lietson itseni uskomaan, että kyllä tämä tästä. :)

      Poista
  2. Hahaa - enpä olisi arvannut syytä, sitä sattuu näköjään muillekin :D Mäkin kävin eilen pakkaskävelyllä, tosin aamupäivällä ja asteita oli "vaan" -12. Pakkasella metsässä on niin kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä 12 riittää ihan hyvin, mun mielestä 20 on jo vähän liioiteltua. ;) En tykkää kylmästä. Mutta nättiä kyllä on, joten kyllä sen kerran talvessa kestää. ;)

      Poista
  3. Heh, tekevälle sattuu :D Meillä ihmeteltiin alkuviikolla, että miksei kuu ole haljennut?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! No kohta se onneksi on taas halki. ;)

      Poista