27.1.2015

Odotusta, pelkoja, suunnitelmia...









Löysin vanhan Bolakorun ja ostin siihen mustan nyörin tilalle uuden ketjun. Näyttää taas kivalta, vaikka onkin lommoinen. Helinää vauvalle.

Hassusti tämä mahan kasvaminen hämmentää. Vaikka odotus on ollut luontevaa ihan alusta alkaen, on silti jotenkin vaikeaa ymmärtää, että siellä Se jo on. Se, jota haaveilen joidenkin kuukausien päästä piteleväni sylissä. Kun oikeasti pitelen jo.

Mahan kasvun myötä myös tulevaisuuden pelot taas konkretisoituvat. Eniten jännitän syksyä. Jossain vaiheessa pitäisi tehdä päätöksiä sen suhteen, miten käytännön arki hoidetaan. Tällä hetkellä, näissä jatkuvasti jauhamissani väsyissä, en näe mitään mahdollisuutta selvitä kolmilapsisesta arkipäivästä uhmineen ja erilaisine tarpeineen ja rytmeineen yksin, ainakaan menettämättä hermojani ja järkeäni. Mutta enhän mä näin väsynyt varmaankaan silloin enää ole? Ja mistäs tiedän muutenkaan, millaisia haasteita nämä isommat siinä vaiheessa sitten tarjoavat (jos mitään), puhumattakaan siitä pienimmän luonteesta ja tarpeista.

Päässäni kuulen kommentteja, joita saisin, jos päättäisimme viedä isommat lapset syksyn tullen hoitoon. Tietenkin kuulen ne kummastelevina ja syyllistävinä. Ja sitten taas, kun mietin, miten rankka oli edellinen vauvavuosi, näen parhaana vaihtoehtona itseni (ja isompien lasten) kannalta, että isosisarukset ainakin välillä pääsisivät muiden hoidettaviksi ja leikkikavereiden seuraan. Ja että minä saisin keskittyä vauvaan ja itseeni.

Eihän tätä vielä tarvitse tietää ja päättää. Meillä on onnellinen tilanne, että koko perhe kesälomailee vauvan ensikuukaudet. Tietenkin joku suunnitelma pitää jo keväällä olla.

Mitä te tekisitte tai olette tehneet? Mitkä asiat päätökseen vaikuttaisivat? Mitä ajattelet siitä, jos isommat viedään hoitoon ja äiti keskittyy hoitamaan täyspainoisesti vauvaa ja itseään? Haluaisin ajatella, että vaikka kaikki kummastelisivat ja neuvoisivat toisin, uskaltaisin tehdä päätöksen itse. Tai perheen kesken. Mutten kyllä tiedä, uskaltaisinko oikeasti...


17 kommenttia:

  1. Oma jaksaminen ykköseksi. Jos tuntuu, ettei jaksa, sitten lapset hoitoon, vaikka osa-aikaisesti. Helpostihan sen hoidon sitten peruu, jos tuntuu, ettei sitä tarvi, mutta hoitopaikan saanti kestää, jos tulis sellanen fiilis, ettei oikeasti jaksa. Suosittelisin siis pitämään hoitopaikan syksyyn ja miettimään sitten tarvitseeko sitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se olisi ehkä helpottavinta. Ettei tekisi päätöksiä ennen syksyä. Vaikkakin sitten joutuu maksamaan niiltä kesäkuukausilta, jotka ollaan joka tapauksessa kaikin kotona. Mutta toisaalta, jos puntarissa on oma (ja perheen) jaksaminen, niin kyllä siitä semmoisen summan rahaa on valmis maksamaan. :)

      Poista
  2. Mä yritin etsiä omasta blogista, et oonko kertoillut meidän ratkaisusta siellä, mutta en löytänyt. Mutta siis me päätettiin jättää isommat lapset (silloin vajaa 5v ja 2v3kk) osapäivähoitoon päiväkotiin kun kolmas syntyi. Siihen päätökseen oli oikeastaan kaksi isoa syytä. Toinen oli se, että meidän esikoisella oli (ja on) hitautta motorisessa ja puheen kehityksessä, samoin oli sosiaalisen kanssakäymisen kanssa tekemistä. Se oli kuitenkin päiväkodissa samanikäisten ryhmässä alkanut edistyä, ja sekä neuvolassa, että päiväkodissa oltiin samaa mieltä meidän kanssa siitä, että esikoisen kannattaisi jatkaa päiväkodissa eikä jäädä kotiin. Toinen syy oli mun jaksaminen. Toisen lapsen vauva-aika oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti (meidän lapset on kaikki ollu huonoja nukkujia), ja mua pelotti etukäteen pärjääminen kolmen kanssa, kun miehelläkin on pitkät työpäivät ja työreissuja. Ajattelin, että jos tytöt on aamupäivän päiväkodissa, niin ainakin ne saa siellä ulkoilua, virikkeitä, seuraa ja täysipainoisen aterian. Sitten mun ei tarvi kantaa syyllisyyttä siitä, jos kotona ei päästä ulos, syödään kalapuikkoja, eikä tehdä mitään kehittävää. Ei kai sellaisesta tarvi kantaa syyllisyyttä muutenkaan, mutta kantaisin silti.

    Tietysti päätökseen vaikutti paljon myös se, että tytöt tykkäsi tosi kovasti päiväkodista. Mietittiin sitäkin vaihtoehtoa, että vain esikoinen jatkaisi päiväkodissa, mutta tiesin, että pienemmälle tulisi siitä tosi paha mieli, se kun meni aina aamuisin innosta hyppien päiväkotiin. Niin päätettiin sitten, että molemmat jatkavat osa-aikaisena ja ajateltiin, että saahan ne sieltä pois, jos siltä tuntuu.

    Ratkaisu oli ehdottomasti meidän perheelle oikea! Tytöt tykkäsivät mennä hoitoon, niillä oli siellä kivaa, kavereita, tekemistä jne. Mun elämää helpotti se tieto, että virike- ja ulkoilupuoli on hoidettu jo ainakin osittain, kotona sitten tehdään mitä jaksetaan. Paljon helpotti myös se, että olin aamupäivät kotona kahdestaan vauvan kanssa, jolloin ei koko päivä ollut ihan samanlaista härdelliä ja ehdin huomioida vauvaakin kunnolla. Kolmannen vauva-aika meni helpommin kuin kuvittelin. Tietysti lasten viemisissä ja hakemisissa oli oma vaivansa, ja aikataulut ja jatkuva kulkeminen ovat välillä ärsyttäneet, varsinkin nyt tänä lukuvuonna, kun esikoinen on eskarissa (koululla) ja keskimmäinen päiväkodissa, ja vaikka saan ne samalla reissulla vietyä, niin ne pitää hakea pois tunnin välein. Mutta menee tääkin, ja keskimmäinen on nyt jo yli 4v, joten sekin kaipaa kyllä seuraa ja tekemistä. Ja sitten me ollaan pidetty aika paljon vapaapäiviä ja -viikkoja sen mukaan kun on tuntunut hyvältä.

    Tietysti olis voinut laittaa lapset seurakunnan kerhoon tms, mutta meistä tuttu päiväkoti tuntui kivemmalta ratkaisulta, ei tarvinnut erottaa lapsia kavereista jne. Ja esikoisen kannalta varsinkin, sillä oli päiväkodissa hyvät tukitoimet ja ryhmässä oleminen teki hyvää sen kehitykselle.

    Ja vaikka tää kuulostaa ihan kliseeltä (ehkä onkin), niin kyllä se äidin jaksaminen on oikeasti oleellisinta siinä, millaista lapsilla on kotona. Muutama tunti päivässä tai pari päivää viikossa päiväkodissa ei taatusti ole lapselle pahaksi, jos vaihtoehtona on olla kotona kireän ja väsyneen äidin kanssa. Kokeiltu on!

    Tsemppiä päätöksiin, niiden tekeminen on aina mutkikasta, kun kuitenkin haluaa lasten parasta, ei vaan aina tarkalleen tiedä, miten se tapahtuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos, hyviä pointteja! Toisen tarinaa lukiessa sitä tulee semmoinen "hyvin teitte" -olo, joka sitten vapauttaa mutkin tekemään tarvittaessa saman päätöksen. :) Mua ehkä tosin vähän jarruttelee se, että isommaisemme jo iloisena hihkaisi, että "saadaan jäädä sitten kotiin teidän kanssa!" (Hoidosta on jotkut jääneet vauvan takia pois, niin tietää sen jo mahdolliseksi.) Sillä on nyt sellainen vaihe, ettei oo kovin innoissaan päiväkodista...

      Osa-aikaisuutta mäkin mietin. Tosin ehkä meidän tilanteessa niin päin, että olisivat hoidossa kokonaan muutaman päivän viikosta. Toisaalta voisihan sitä miettiä aamuhoitoakin... Hmm.. Pitää varmaan päiväkodiltakin selvitellä vaihtoehtoja. Srk:n kerhoakin mietin, mutta toisaalta pienempi ei vielä pääsisi, ja kuskailut voisivat koitua rasittaviksi, jos ei iskä hoitaisi edes toiseen suuntaan.

      Huoh, on tässä tosiaan muuttuvia tekijöitä... No, kasaillaan palapeliä pikkuhiljaa ja katotaan, miten päin alkaa palaset loksahdella paikoilleen. :)

      Poista
  3. Kyllä te pärjäätte ^_^ ja jos ei, sitten pitää pyytää apua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä kyllä pitäisi kunnostautua. Usein tajuan vasta jälkikäteen, että tuossa kohtaa olisi kannattanut "vaivata" jotakuta pyytämällä apukäsiä... Mä oon vähän semmoinen ahdistuksissa ja hankaluuksissa omaan itseeni vetäytyvä. Siitä pitäisi kyllä opetella pois.

      Poista
  4. Ihana masu :) Mitä tahansa päätättekin, ehkä semmoisia lyhyempiä päiviä ja vapaita. Kun ryhmässä olo on kuitenkin tosi rankkaa. Ja se isosisarukseksi kasvaminenkin on tosi tärkeää :) Nimimerkillä Olen nähnyt niin paljon lapsia, jotka reagoivat vauvaan kotona ja murjottavat hoitopäivän nurkassa. Mutta jotain toimintaa on tietysti mukava olla, saat sinäkin hengähtää välillä! Omat lapset olivat kotona/kerhossa, mutta vauvan sydänjuttujen takia olin ihan poissa tolaltani enkä kovinkaan hyödyllinen... Että varasuunnitelmat on hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossakin on taas hyvä pointti mietittäväksi. Joskin ONNEKSI, tässäkin mielessä, on se 1½-2 kk koko perheen yhteistä orientoitumisaikaa ennen syksyä ja isän töihin menoa. Kuherruskuukausi kaikille? (Tai sitten jotain ihan muuta? ;D) Mutta jotenkin keventäen pitää se hoitohomma hoitaa, jos siihen päädytään...

      Poista
  5. Meidän isommat lapset olivat 4,5v ja 3v 2kk kun kolmas syntyi. Pojat jatkoivat syksyn tutussa päiväkodissa kahtena päivänä viikossa. Päädyimme kuitenkin ottamaan heidät pois hoidosta kevääksi, kun ajattelimme, että silloin oli viimeinen mahdollisuus esikoisenkin olla kotona ennen esikoulun alkamista. Täytyy sanoa, että se oli kaikkien kannalta hyvä päätös! Olin pelännyt poikien tylsistyvän kotona ja omien hermojeni menettämistä, mutta niin ei todellakaan käynyt. Toki vauva oli silloin jo 7kk ja ne pahimmat yövalvomiset ja hormonihuurut itsellä ohi. Pojat olivat viihtyneet päiväkodissakin erittäin hyvin, mutta olivat tyytyväisempiä kotona. Heillä oli seuraa toisistaan ja he nauttivat siitä vapaudesta, ettei tarvinnut aamuisin pukea kiireellä ja mennä päiväkotiin. Kyllä se päiväkotikin on aina kuitenkin stressaava lapselle. Kävimme kuitenkin läheisen avoimen päiväkodin muskarissa ja jumppatuokioissa ja puistoilimme.

    Uskon, että jokaiselle perheelle löytyy ne omat tavat toimia. Tuntuu, että helposti kuitenkin ne vanhemmat lapset laitetaan päiväkotiin ja perustellaan lasten tarvitsevan virikkeitä. Mjoo, kyllähän lapset virikkeistä pitävät, mutta etenkin jos kotona on toinenkin lapsi vauvan lisäksi, niin se kyllä riittää. Mutta jos äidistä tuntuu, että oma jaksaminen on kortilla, niin en näe osa-aikaista päiväkotia huonona vaihtoehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa kuviolta, johon tavallaan toivoisin meidänkin ajautuvan: alkuun sen verran hoitopäiviä, että päästään vauvan kanssa sopivaan rytmiin (eli muutama kuukausi?), ja sitten, jos sujuu "liian helposti", niin sitten isommat lapset kotiin haastetta lisäämään. Ja kotona olosta nauttimaan. :) Saa nähdä. Jaksamisen puitteissa tehdään sitten päätöksiä. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Meillä vanhempi (siinä vaiheessa 2,3v) jatkoi osan viikkoa hoidossa ja se oli meidän perheessä ehdottomasti oikea ratkaisu. Lapsi oli jo päässyt siinä vaiheessa kiinni kaverien kanssa tekemiseen ja uusi vauva ja sen kujeet mietitytti. Kävikin sitten niin että saatoin viettää viisikin tuntia kanniskellen huutavaa vauvaa, jäljellä olevan ajan nukuttiin nukkumattomia öitä. Aamuisin olin onnellinen saadessani jättää lapsen tasapainoiselle aikuiselle. Päivät jolloin molemmat oli kotona oli kauhistuksia kun sillon piti uhmaiselle olla oikeesti jotain tekemistä ettei päivästä tullu pelkkää tappelemista.
    Meille hoito oli ja on oikea ratkaisu! Toiset pärjää kotona - me jatketaan hoidossa!
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo teidän vauva-arki kuulostaa kyllä sellaiselta kauhukuvien arjelta... :|

      Mulla ei tahtonut pysyä pää kasassa, vaikkei vauva erityisemmin huutanutkaan, ja nukkuikin ihan ookoosti (kun sitten lopulta aina puolen yön jälkeen nukahti). En tiedä, uuvuttiko vauva vai taapero, mutta yhdistelmä oli aika voimia vievä. Ja jos tällä kertaa oma energiataso ois sama, kuin silloin, ja jos vauva tosiaan huutaisi/valvoisi/tms ja isommat aiheuttaisivat omat haasteensa, ei pää kyllä millään pysyisi kasassa.. Toiset pärjää, niinpä. Mutta ne, jotka ei pärjää, ei oo huonompia. Eihän? Sattuu vain vähän erilaiset kortit pelattavaksi. Ja te ootte siis pelanneet omat korttinne tuossa tilanteessa myös viisaasti. :)

      Poista
    2. Pitkä avautumis kommentti katosi - ehkä hyvä niin!!!
      Meille on kyllä kaupattu tyhmä, laiska, saamaton, huonot vanhemmat leimaa. Erityisesti sitä kaupataan äiti-ihmisellle.
      Mutta, kun muistaa että kaikilla niin äidillä, isällä kuin jokaisella lapsella erikseen on omat perustarpeet, mm. uni, ruoka ja mielekästä tekemistä (viimeisestä vanhempien pitää ehkä joustaa) niin hyvä. Jos tuntuu että kaikkiin lasten tarpeisiin ei vaan pysty yhden vanhemman voimin vastaamaan, niin silloin ei ole huonoa vanhemmuutta hyväksyä ja myöntää oma vajavaisuutensa.
      Onneksi vanhemman ei tarvitse enää olla ihmeihminen!
      -r

      Poista
    3. No jopas jotakin, että ootte noin tökeröä arvostelua saaneet kohdallenne. Mäkin huomasin pelätä vain syyllistäviä katseita tai kummeksuvia kysymyksiä. Ei tullut mieleen, että pitäisi oikeasti uskoa kenelläkään olevan pokkaa ääneen mitään tuollaista sanoa.. :| Törkeetä.

      Mutta viisaasti sanot. Kun niitä muuttujia on tosiaan niin monta, niin on älytöntä kuvitella, että kaikkien perheiden pitäisi elää samanlaisella "ainoalla oikealla" kaavalla. Ja niinpä, ei tarvitse (tai voi) yhtäkkiä muuttua ihmeihmiseksi, vaikka vanhemmaksi tulisikin. :)

      Poista
  7. Meidän esikoinen oli hoidossa muutaman kuukauden pikkuveljen syntymän jälkeen. Jäin molempien lasten kanssa kotiin kun vauva oli 5kk ja esikoinen 3v.4kk. Se ratkaisu sopi meille: poika nukkui huonosti öisin joten kun tyttö oli hoidossa, sain itse välillä levätä. Muista huolehtia omasta jaksamisestasi!!!
    Mun blogissa olisi sulle haaste, toivottavasti ehdit osallistua :) http://blogit.kaksplus.fi/blogi/uraaidinruuhkavuodet/haikailuja-ja-arvontamuistutus/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos haasteesta! Yritän siihen tässä jossain vaiheessa tarttua! :)

      Tuossa ylempänä jollakin oli jokseenkin samanlainen kokemus, ja tämä kuulostaisi kyllä kivalta: saisi vauvan kanssa ensin kahdestaan hakea rytmiä ja ottaa siihen sitten isommat lapset arkeen mukaan, kun alkaa tuntua siltä, että sujuisi. :)

      Poista