14.1.2015

Hihityttävät ensitreffit alttarilla




Kuka muu kehtaa myöntää lämmenneensä ohjelmalle Ensitreffit alttarilla? Onhan se nyt ihan sairas ja kyseenalainen formaatti, mutta pystyikö joku katsomaan eilisen jakson hymyilemättä ja törkeään jännitykseen eläytymättä? Jotenkin aivan mahtavasti ohjattu/leikattu jakso, tunnelmat ja tykytykset oli niin käsinkosketeltavia. Perheen miespuolinenkin sanoi, että oli hauskemman tuntuinen (siltä osin, mitä nyt seurasi), kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää. Niin suomalainen. Ei pumpulihöttöä, vaan tirskumista paniikissa, varovaisia söpöjä ihastumisia, toiveikkuutta realistisella mielellä.

Mua hävetti, kun koko ajan suu venyi isompaan virnistykseen ja hermostunut tirskunta tarttui morsiamista itseenikin. Toisin kuin yleensä, en kyennyt peittelemään telkkariohjelman aiheuttamia tunteita. Mua niin jännittää, että kuinka niille käy. Toivottavasti hyvin! Kun kaikki näyttävät niin sopivilta pareilta. Juonipaljastuksia lukeneet eivät nyt saa kertoa.

No, se siitä. Omasta (myöskin pumpulihötöttömästä) arjesta muutama yksittäinen pätkä:

- Iltaisin sammun kuudelta päiväunille. Roolileikeistä innostuneen lapsen yksi leikki kuuluukin näin: "Mulla on väsy, meen sohvalle nukkumaan." Imartelevaa...

- Kunkin päiväyhteisöissä vellovia pöpöjä odotellaan kauhulla saapuviksi meillekin.

- Tänään kotimatkalla luulin haluavani kuunnella pitkästä aikaa radiota. Hassu tunne. Tosin olin väärässä, hiljaisuus oli parempi.

- Jääkaappi kosahti. Hirveän jännittävää. Nyt tekisi mieli kaikkea jääkaappiruokaa, mutta eihän niitä enää uskalla syödä. Eikä uusiakaan voi vielä hakea, kun vasta huomenna tulee korjaaja tsekkaamaan, saako sen kuntoon.



8 kommenttia:

  1. Mulla on ollut ennakkoon asennevamma, mutta tänään eksyin katsomoon ja katsoin molemmat jaksot. Tykkäsin ja hymy ja kyyneleet lvis täälläkin ja todellakin ainakin pari paria vaikutti siltä että todella toivoisi suhteenvkehittyvän ja kestävän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli samoin ihan erilaiset ennakko-odotukset. Nyt en malta odottaa, että pääsen näkemään, miten suhteet kehkeytyvät. Toivottavasti en joudu, ei kun siis PARIT eivät joudu pettymään. ;D

      Poista
  2. Itse katsoin ekaa jaksoa sieltä sun täältä. Herätti mielenkiinnon, pitänee katsoa uusinta ne häät. Ei se formaatti sen tyhmempi ole kuin muutkaan tositeeveet (versus esim BB).
    Heh, musta tuntuu "nololta", että olen koukuttunut Loirinuotiolla-ohjelmaan. Liiallinen kaupallisuus vaan harmittaa siinä.

    Oli muuten kivoja postauksia nuo edelliset :) On ne lapset niin ihanan viisaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, totta, on se moneen tositv-ohjelmaan verrattuna hyvinkin järkevä. Varsinkin tosiaan nyt, kun on nähnyt palasen toteutusta. :) Loirinuotio on myös hyvä, sitäkin ollaan seurattu. :) Jotenkin se rauhallisuus tarttuu omaankin sunnuntai-iltaan.

      Poista
  3. Hei! Haluaisin kysyä millaista on odottaa kolmatta lasta "perheen persoonien" kannalta. Itselläni samantyylinen kokoonpano kuin Sinullakin, 2 eri sukupuolta olevaa lasta, ja joskus tulee mietittyä millaista olisi kun 50/50-jakaumasta muuttuu taas enemmän tyttövaltaiseksi tai poikavaltaiseksi perheeksi. Oletko huomannut että tämän asian kanssa nousee esille ajatuksia, ja jos niin mitä?

    Olen huomannut, että sitä olisi kolmatta ajatellessa huolissaan siitä, jääkö kahdesta ensimmäisestä lapsesta toinen sivummalle jos on veljekset tai siskokset.

    -Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen kysymys! Muutamia ajatuksia on tässä vaiheessa odotusta välähdellyt sukupuolesta päähän, vaikka toisaalta oon ajatellut pitää niitä syrjässä siihen asti, josko rakenneultrassa selviäisi jotain. Ja saisi sitten alkaa konkreettisemmin käsitellä asiaa. Ja kun muistan jo aikaisemmilta kerroilta, että ne alkavat olla vasta parivuotiaina ylipäätään tyttöjä tai poikia. Sen sijaan, että olisivat enää "vain vauvoja".

      Mutta sen verran oon lyhykäisyydessään miettinyt, että tyttö olisi sikäli kiva, että sitten olisi "vierekkäiset" samaa sukupuolta. Tosin se ikäero tulee kuitenkin olemaan 3 v, joten en oo varma, ovatko sitten kuitenkaan semmoisia leikkikaverisiskoksia...

      Sitten taas, jos se on poika, olisi jotenkin kaikilla lapsilla oma roolinsa: kukaan ei jää siksi keskimmäiseksi, jolle ei oo edes mitään omaa sanaa. Kun yksi olisi kuopus, yksi esikoinen, ja yksi Se Tyttö. ;D

      Ihan tyhmiä ajatuksia. :D Yhtä järkeviä, kuin Isoveljen perustelu sille, että se on poika: koska perheessä ei voi olla kolmea naista. :D

      Jälkeenpäinhän sen sitten varmaan selkeämmin näkee, mitä seurauksia sukupuolella ja "jakaumalla" on. Kyllähän sillä varmaan jotain merkitystä on, että tuleeko isoveljestä tyttölauman isoveli, vai pikkusiskosta kahden veljeksen keskellä kasvanut. Mielenkiintoista. Ja toisaalta ihan randomia. Kun "tyttöys" ja "poikuus" on niin suhteellista muutenkin. :)

      Tulipa rönsyilevä vastaus, mutta jäin niin pyörittelemään. :)

      Poista
  4. Jäin koukkuun tähän sarjaan. Ennakkoasenne oli kova, mutta kyllä pitää nähdä kuinka noissa käy. :)

    VastaaPoista