5.10.2014

Mitä tehdään lauantaina klo 20-23?



20:30 Hammaspesu ei kiinnosta. Pestään Pienimmän hampaat iloisessa yhteistyössä mr Piin kanssa. Päivän miljoonas raivari sai lisäbuustia, kun tyyppi ei osannut päättää, harjaisiko vielä itse lisää, vai ei.

20:40 Iltasatuvalinta oli huono. Pieni ei saanut itse räpeltää sivujen liikkuvia osasia. Raivari. Sain huomion käännettyä toiseen kirjaan, ja se luettiin kunnialla läpi. Halailujen jälkeen laitoin melko tyytyväisen lapsen sänkyynsä, peiteltiin nallet ja Lissu-nukke, joka sattui olemaan valmiina sängyssä. Mutta Lissu tarvitsee oman peiton. "EI SITÄ!" vaan jonkun muun. Selvä, tässä. Hyvää yötä.

21:00 Huoneessa on hiljaista. Olen seinän takana toisessa huoneessa. Välillä kuuluu yksinjuttelua, muttei sen kummempaa.

21:20 Käyn leikkaamassa kynnen, joka muka häiritsee ratkaisevasti nukkumisyrityksiä.

21:30 Käyn huoneessa. Esittelee, että peitto pitää rullata sängyn päätyyn ja Lissu peitellä uudelleen. No selvä, olkoon.

21:45 Lissua kääritään edelleen peittoon ja pyöritellään. Totean Lissun nukkumista vaikeuttavaksi tekijäksi ja ilmoitan, että sen pitää nyt mennä omaan sänkyynsä. Pientä kiukuttaa. Koitan antaa vähän periksi, enkä estele tyypin mielenilmauksia ja touhuja, mutta siitähän se vasta innostuukin: heittäytyy leikkimään, hepuloimaan ja pelleilemään, joten joudun lopulta komentaan sen taas makuulle. Suuttuu ja heittelee tyynyt, peiton ja nallet sängystä. Nostelen takaisin, tosin nallet saavat parin lennon jälkeen jäädä lattialle. Nyt pitäisi leikata toinen kynsi. En löydä siitä mitään epäkohtaa, ja tyyppikin unohtaa äkkiä koko homman, kun keksii jotain muuta vinguttavaa. "Älä hilitä mua!"

22:00 "Pyhmä äiti! Pyhmä äiti! Pyhmä äiti! PYH! MÄ! Äiti! Pyhmä!" En osaa arvioida, huutaako tuon 20 vai 50 kertaa, mutta kerkiän siinä kuitenkin miettiä, että kyllä taisi olla pyhmä idea se Lissu unikaverina, ja se periksi antaminen, ja se komenteluhuutoihin reagoiminen ja ennen kaikkea se päiväkoti vasta pyhmä juttu olikin. Aika pyhmä äiti.

22:10 Ilmoitin tovi sitten ovelta, että huutamalla ei nyt saa tahtoaan läpi. Tulen sitten peittelemään, kun suvaitsee rauhoittua vähän. Ja jos huutaa yhä pyhmä-äitiä, niin pistän oven kiinni. Huutaa, joten asettelen oven raolle. Raivoaa mulle tietenkin entisestään.

22:15 Hiljenee sen verran, että koen tarpeelliseksi käydä peittelemässä. Ikävää ja päiväkotitraumaahan se kiukuttelee. No, huoneeseen meneminen ei ole hyvä idea. "EI PEITTOA! EI TYYNYÄ!! EI! EIII! ÄÄÄÄÄÄÄÄ! WWWÄÄÄÄÄÄÄÄÄRGH!!!!!" Lähden vaihteeksi.

22:20 On pissannut vaipan läpi sänkyynsä. No, minähän varsin mielellän vaihdan lakanat ja yövaatteet tässä vaiheessa iltaa... Lapsen mielestä on hauskaa, kun laitetaan valot päälle ja pääsee hetkeksi pois sängystä.

22:30 Huuto aaltoilee. Välillä hiljenee, välillä yltyy. Näyttää siltä, että jos vain antaisi periksi, nukahtaisi istualleen. Mutta ei anna. Ja se on opittu jo aiemminkin. Tämä tyyppi vain ei anna periksi koskaan. Varsinkaan Nukkumatille, ei antanut vauvanakaan.

22:45 Yritän mennä hieromaan sopua. Koitan peitellä. Peitto ei kelpaa, tyyny ei kelpaa. Heittää tyynyn lattialle ja pari kertaa sen nostettuani tiuskaisen, että se lähtee sitten kokonaan menemään (taisin suutuksissani sanoa, että lähtee roskiin), jos vielä heittää sen. Heittää heti. Ja minä heitän sen huoneen ovesta ulos. Heittelee perään nallet ja minä ilmoitan kuskaavani ne kaappiin. Mr Pii tulee ylenkatsomaan ja -kommentoimaan tunnepitoisia metodejani, mikä aiheuttaa sisäisen ydinräjähdyksen. Kyllä kaksivuotiaallekin saa suuttua, kun on pari tuntia väännetty järkevästi, kärsivällisesti ja ymmärtäen. Ja kun se ei ole toiminut. Enkä silti pelottanut lasta tai ollut uhkaava. Että turha tulla siihen yhtäkkiä arvostelemaan ja neuvomaan, kun on nähnyt tilanteesta vain viimeisimmät kaksi minuuttia. Vaikka sitten olisivatkin näyttäneet vähän järjettömiltä.

23:00 Ärisen mr Piille keittiössä ja Pieni kiukuttelee sängyssään, tosin jo hiipuvalla saundilla.

23:10 On hiljentynyt, mutta istuu vielä nynnyksi muuttuneena sängyssään. Kysyn, tuleeko syliin, ja tulee. Istutaan tuoliin ja se nukahtaa kainaloon välittömästi.

23:20 Istutaan vieläkin nojatuolissa sylikkäin. Tankkaan rauhoittuneesta lapsestani tyyneyttä itseenikin. Mr Pii kantaa vierashuoneen sohvalle nukahtaneen ja siitä jo lattialle tipahtaneen isoveljen yläsänkyyn. Nyt voi relata. (Kunnes joku saa taas yöllisen Pyhmä-äiti tai -ikkä -raivarin...?)

(Illasta olisi saanut myös vähemmän söpöjä kuvia...)


Mä olisin hyvin mielelläni tehnyt lauantai-illan kunniaksi jotain ihan muuta. Kuten nyt sitten vaikka tätä samaa, kuin mitä päivällä kerroin tekeväni.

Mitä sinä teet lauantaina kahdeksan ja yhdentoista välillä?


21 kommenttia:

  1. Pakko kompata puolison kommentointia - ydinräjähdyshän siitä seuraa.
    Ja kun kerran kysyit, meidän eilinen 20-20 meni kerrankin putkeen. Ja katsottiin miehen kanssa jopa tallennettuja tv-ohjelmia yhdessä. Saatiin raivarit 2-vuotiaalta vasta aamulla: "En alua!!! Ei puuloa! Ei peipää!! Ei! En!!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jes, että teillä meni putkeen! :D Jospa meilläkin sitten tänäiltana... (Heh, kuuluisat sanat, joita viimeisenä kannattaisi sanoa, jos meinaa jotenkuten selvitä mahdollisista iltaraivareista.. ;D)

      Poista
  2. Oi ja voi. Kuulostaa etäisesti tutulta, kun muistelen M:n ja E:n pikkulapsiaikaa. Sophie nukahtaa vielä syliin, on niin pieni. Sen ansiosta lauantaina klo 20 alkaa oma aika.. joskin sitä on yleensä niin väsynyt jo silloin, että se menee lähinnä lupsahtavien silmien auki pitämiseen teeveen ääressä... hoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhean lohdullinen sanavalinta tuo "etäisesti tuttu", eli ehkä nämä jäävät meilläkin historiaan ja unholaan?! ;) Ja sikäli hölmöä valittaa, että meilläkin illat on nykyään usein aika rauhallisia siitä yhdeksästä eteenpäin.

      Poista
  3. Sanotaan vaikka, että olen onnellinen siitä, että lauantai-ilta on jo takana, toistaiseksi.

    Yhden 2v:n lempileikki on iltahippa, 4v aloittaa raallinsa kun 2v on nukahtanut, koululaiset huudatti televisiota, ja vauva parkui jonnekin yhteentoista ja valvoi vielä suunnilleen kolmeen.

    Sunnuntaiaamuun herättiin iloisesti, kun 2v tippui lipaston päältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! :| No, tuollainen lauantai-ilta kyllä peittoaa meidän kaaoksen. (Enemmän muuttujia, pelkästään jo siksi.) Tsemppiä sulle sinne kovasti arjenhallintaan!! :)

      Poista
  4. Mä lauloin karaokea.
    Voi että, kun vois auttaa.
    Yhen tavan tiiän, koitetaan sitä.
    Kohta on loma, eikös joo? Toivotaan, että pian jo helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karaoke kuulostaa hauskalta, ja kiitos. Kiitos kiitos. :)

      Poista
  5. Perjantai-iltaisesta mummulahoidosta ilmeisesti suivaantunut pikkumies vaati melkoisesti huomiota. Sylissä ähelsi hikisenä ja hieroi kuolaista naamaansa paitaani välillä ynisten välillä naama punaisena karjuen. Yritin rauhoitella, hyssytellä, laulaa, silittää... Välillä itku tuntui nälkäitkulta, imetin, sylki maidot ja repeli tissiä, ei kivaa. Välillä karjui isän sylissä, ei suostunut nukkumaan vaikka oli tosi väsynyt. No sitten jossain vaiheessa (en jaksanut katsoa kelloa) nukahti herätäkseen puoli yksi syömään. Vaatteet pissasta ja hiestä märkiä. Kaikkien projektien jälkeen lapsi oli virkeä, minä en. Jossain vaiheessa nukuttiin taas, mutta syömis-valvomis -juttu toistui yön aikana vielä kahdesti...jipii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, ei kuulosta kyllä yhtään sitten kivalta... :( Toivottavasti teillä sujuisi tämä ilta ja yö yhtä kivuttomasti, kuin meilläkin, siis eilisiin verrattuna. (Tosin tyyntä myrskyn edellä.. Siis omaan yöhöni valmistautuakseni pitää näin ajatella...)

      Poista
  6. Ääääk! Olin unohtanut kuinka hirveät ne terrible twos oikein on! Ja nyt ne on tulossa uudesta, Tuomas on jo alaannu raivostumaan enemmän ja enemmän nämä viimeiset pari viikkoa. Here we go again...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti menee Tuomaksella äkkiä ja helposti ohi. Ei teilläkään nyt kaikkein iisein tilanne oo siellä vauvan ja muuton (jos ymmärsin fb:n kautta oikein) kanssa! :|

      Poista
  7. Ja jos joskus käy niin että tuo väli menee ok, jopa ihan omana aikana (ja tästä kaikesta tulee huono omatunto) niin pitäisi muistaa että hintaa siitä maksetaan kyllä sitten yöllä!
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se usein on... :( Tosin meillä on ollut niin paljon jo hyviä öitä ja iltoja, että nämä mönkään menneet illat ja yöt tuntuu rasittavilta siksikin, ettei oo yhtään osannut varautua niihin. Paitsi että äh, kun tarkemmin mietin, niin onhan se nyt moninkertaisesti ärsyttävämpää, että se on niin jatkuvaa, että sitä "osaa odottaa". Huoh, tsemppiä!!

      Poista
    2. Ärsytys on subjektiivista niin että saa ärsyttää ihan yhtä paljon ja enemmän jos siltä tuntuu. Parasta tietenki olis jos me kaikki saatais ihan vaan olla tai nukkua 20-06 välisen ajan! Ärsyyntymättä!
      -r

      Poista
    3. Niin, se ois kyllä ihanaa... :) (Itse tosin valitsisin nukkumisajaksi 23-09 ;D)

      Poista
  8. Vanha sanonta;kyllä ne viimeistään rippikouluiäs alkaa nukkumaan,pitää paikkansa,paitsi silloinkin nukkumisrytmi pakkaa olemaan täysin eri kuin vanhuksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri murheet sitten taas silloin... En malta odottaa... ;)

      Poista
  9. Voi elämä, ja samalla mulle tulee (kamalaa sanoa) oudon hyvä mieli siitä että ei me olla sitte ainoita jotka räjähtelee. Siis Jupsu ja mä. Niin ja toi mieski. Meillä on ollu oikee raivokuukausi. Kaikilla. Mutta on me jotain opittukin, armollisuutta ja hyväksyntää.. toi ehkä sopii kahelle vanhemmalle. Mää oon tässä viime aikoina tietosesti ottanu nauttiakseni kiukkuJupsun seurasta kun se on hyvällä päällä, jos ne huonot hetket kestäs vähä paremmin. Kaikille meille voimia toivon tähän syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että voin tuottaa näitä vertaistuellisia helpotuksen huokauksia. ;) On ollut järkyttävää huomata itsessään niitä itsehillinnän menettämisiä. Kun sitä ennen oli niin polleena sitä mieltä, että osaan käyttäytyä järkevästi ja oikein. Ja vaikka edelleen pidän räjähtelyä "vääränä", on ajatuksen ohelle tullut myös vahvana tuo itsensä armahtaminen ja oman riittämättömyyden sietäminen. (Ja anteeksi pyytäminen.) Niiden avulla järkytyksistä pääsee ylipäätään ylös ja pystyy äitinäkin olemaan taas "eilistä parempi". Kun voi alkaa huomisen puhtaalta pöydältä, eikä luetellen niitä kaikkia kertoja, joissa on mokannut.

      Poista