24.10.2014

Vapaapäivä työhuoneessa.





Tänään oon saanut kokonaisvaltaisen maistiaisen siitä kotiäitiarjesta, jota aina välillä muka niin kaipaan: Riita jo aamupalapöydässä, väärän värinen muki ja väärin laitetut juustot. Sotkua. Hassut vaatteet, jotka saa valita pelkästään lämmittävyyskriteerein. Revittyjä lempikirjan sivuja. Laululeikkituokio Youtuben tahdissa. Lelukopasta löytyvä lapsi. Tunnnin pannussa odottanut aamukahvi. Sylittelyä. Ruokainnovaatioita kaapin perältä. Posliinikipon sirpaleet kivilattialla. Ihanaa rahkajälkkäriä. Päivälevolla kuiskutellen kirjaansa lukeva isoveli. Moneen kertaan vaatteensa (ja vaippansa) itsenäisesti vaihtanut pikkusisko. Päiväuniaikaan kirjoitettu blogiteksti. Päiväuniaikaan sängyssään pelleilevä ja vinkuva ipana. Ja päiväuniaikaan hiuksiaan repivä äiti.

Toinen lapsi tuli siis eilisen hoitopäivän aikana kuumeeseen. Kotona valitti, että oksettaa ja kurkku on kipeä. Yölläkin niin itketti, yskitti ja niiskutti. Luulin, että tästä alkaisi joku kamala tauti ja jäätiin kotiin. Mutta taisikin olla pikapöpö. Musta tuntuu, että lintsaan töistä ihan turhaan. No, omaatuntoa lievittääkseni teen vähän paperihommia täältä käsin.

Tällaisen perjantain lisäksi kerron vähän meidän työhuoneesta, josta tykkään miljoona kertaa enemmän, kuin edellisestä. Vaikka täällä onkin vielä keskeneräistä ja paljasta.












- Liitutaulutapettipallot seinällä.
- Mr Piiltä tilattu vanerihylly.
- Ikean hullluin pöytä.
- Vieraspetareita on hankala säilyttää missään. Päätyivät toistaiseksi pitsiliinojen kanssa penkkiä pehmustamaan.
- Pienimmän uusi lempparihengailupaikka pienessä nurkassa. Pehmustin sen, mutta veikkaan, ettei kelpaa, kuin alkuperäisenä.
- Kirjahyllyn järjestely odottelee vielä inspiraatiotaan.
- Videokameran laturi meni totaalisen hukkaan.
- Taas kivan väriseksi seinien värinvaihdon myötä muuttunut katto.


2 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää! :) Sieltä Se oma tyyli löytyy kun pääsit vauhtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon se vielä huutaa ikeaa, mutta jospa yksityiskohdilla saisi katsetta vedettyä siitä tosiasiasta vähän toisaalle. Pitää vain vielä keksiä, millaiset on ne kiinnostavat, mun(eikun siis "meidän")tyyliset yksityiskohdat. :)

      Poista