15.9.2014

Päiväpeitto vetoketjulla


Äskeisen huone-esittelyn lisäksi halusin siis esitellä nämä päiväpeitot omassa postauksessaan. Ajatus näihin lähti, kun blogeissa ihailin vetoketjullisia päiväpeittoja, joiden sisään sai patjan lisäksi sujauttaa peitot ja muut nukkumahässäkät näppärästi. Turhan kalliita olivat kukkarolleni kuitenkin, ja ainahan ajattelen ensin, että kykenisinköhän tekemään tuollaisen itse.

Niissä netissä näkemissäni oli piiiiitkä vetoketju, joka kulki kolmen sivun kautta jääden yhdeltä pitkältä sivulta kiinni. Pyörittelin ajatusta pitkin ja poikin, kunnes tajusin, että simppeleimmillään siitä tulee tällainen:


Mittasin siis patjan leveyden, kerroin kahdella ja lisäsin patjan korkeuden niin ikään kahteen kertaan. Ekstraa saumanvaraksi ja petivaatteiden mukaan mahtumista varten taisi jäädä maksimissaan 5 senttiä. Pituudeksi otin vajaat 10 senttiä patjan pituutta enemmän. Osa hupeni saumanvaraan, osa katosi täyteen ladatun sisällön kanssa jonnekin matkan varrelle. Ja vähän jää vielä pääpäätyyn reunan alle taitettavaksi.

Kankaiksi ostin itse kaksipuoleista tikkikangasta, jonka toisen puolen väristä en pitänyt. Peitin sen siis kirkkailla kankailla. Haasteellisinta oli löytää sopiva vetoketju. Pitkä avoketju, jossa olisi lukko ketjun molemmilla puolilla. (Tämä ominaisuus ei toki olisi ollut pakollinen.) Makuupussivetoketjun nimellä lopulta löysin, eikä olleet edes hirvittävän kalliit. Jos en olisi sellaista löytänyt, olisin ostanut metriketjua ja laittanut sen kulkemaan L:n mallisesti jalkopäädystä toiseen päätyyn.


Näissä päiväpeitoissa on kaksipuolisen lukon ansiosta kolme eriväristä pintaa (voisi olla neljäkin, mutten jaksanut säätää enempää). Yläsängyn peitto on toiselta puolelta valkoinen, toiselta puolelta voi valita keltaisen tai punaisen puolen. Alasängyn peitto on muuten samanlainen, mutta punaisen tilalla on sininen kangas. Vetoketjun voi sijoittaa sängyn reunaan (jolloin peitto nostetaan yöksi toisen laidan yli) tai keskelle patjaa. Toimii. On juuri niin kätevä, kuin toivoin ja suunnittelinkin.


Jos siis haluat tehdä itsekin tällaisen, on ohje yksinkertaisimmillaan tällainen:

Tarvitset:
Kahta kangasta. Leveys: (patjan leveys + korkeus) x 2 + viitisen cm. Pituus: patjan pituus + n. 10cm.
Avovetoketju, pituus n. patjan pituuden verran.

Laita oikeat puolet vastakkain ja vetoketju kankaiden väliin pitkille sivuille ja ompele. (Vetoketjun hampaat siis jäävät pussin sisäpuolelle.) Ompele nurjalta puolelta jalkopään kohdalta pussiksi. Käännä oikein päin ja huolittele yläreuna parhaaksi katsomallasi tavalla.

Ihan oikeasti. Niin helppoa.




4 kommenttia:

  1. Upeeta ja mahtavaa ! Näytttää kyllä tosi kivalta koko huone ,mulla olis ne vanhat keittiön puna-valkoraitaset keittiön räsymatot.3kpl.joutais kyllä kun en voi itte niitä käyttää liukkaan lattian takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikos niissä mustaakin? Varmaan väriltään sopisivatkin, mutta liukkaus lienee samanlainen este meilläkin? En tiedä, pitääkö testata?

      Ja saatte tulla livenäkin katsomaan. Valintanne mukaan joko muun talon kaaoksen keskelle (eli pian) tai sitten, kun tuo viimeinenkin huone on valmis ja koto siivottu (muutaman päivän päästä, ainakin toivon mukaan). :)

      Poista
  2. Tullaan kyllä mielellään vaikka sitte siivottuun kotiin.Huomenissa pääsen katsomaan sitä Leppistä pikavisiitillä Ikean kautta ;)

    VastaaPoista