21.9.2014

Liljakimppu



Kuinkahan monta kuvaa blogger suostuu julkaisemaan yhdessä tekstissä? Kokeillaan.

Ostin elokuun lopulla Lidlistä kolmen euron liljakimpun. Näyttivät somalta nupulla. Otin kuvan.


Otin kuvan seuraavanakin päivänä, kun ensimmäinen kukka oli auennut:


Pöydälle oli kertynyt tavaraa, itsekin esiinnyn yökkäreissä. Mikäs siinä, päätin kuvata kimppua jokaisena päivänä, kun se meitä ilostuttaisi. Päätin ottaa itseni mukaan kuvaan, sellaisena, kuin olen. Ja eteisen sotkuineen.

Kuviin tallentui melkein kuukauden verran kukkasta, Heidiä, perhettä, huonoa iltavalaistusta, remonttia, flunssaa, aamua varten laitettuja hoitovaatteita, rojua ja muuta ihanaa arkea.
































8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tästä tuli mieleen myös vähän ne kuviksen sivuaineen thetävät, missä otettiin joukko valokuvia (minä kuvasin kaivonkansia) ja sitten tieteellisellä sepustuksella saatiin siitä kasaan joku elämyksellinen kasvatuskokonaisuus.

      Poista
    2. Hmm, onkohan meillä sellaista tehtävää ollut? Ei muistu mieleen, mitä olisin itse kuvannut. ;) Tieteellinen sepustus sai jotenkin aina kaiken pöllöilyn tuntuvan niin hirveän ajatellulta ja merkitykselliseltä. ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Noo, ei ne nyt ihan parhaimmillaan enää loppumetreillä olleet. ;) Mutta iloa tuottivat viimeiseen lörähdykseen asti. Kuvaaminen teki niiden kuihtumisestakin jotenkin mielekästä. ;)

      Poista
  3. Olipa ihana postaus! Oikeasti noi kuvat sai niin hymyn huulille, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Mua vähän arvelutti, että onkohan tämä kenties taas niitä hömpötyksiä, joiden hauskuus aukeaa vain mulle itselleni. Mutta mukava, että joku muukin tykkäsi. ;)

      Poista