22.5.2014

Voi mua raukkaa.


Tämän kevään suvivirsi tulee olemaan työlästä laulettavaa ja kuunneltavaa. Se itkettää mua muutenkin, ja nyt oon jotenkin erityisen haikealla mielellä hyvästelemässä luokkaani. Kuinkahan mä nyt noin paljon niihin ehdin kiintyä? Ihan jokaiseen. Niihin villivekaroihin (jotka välillä olivatkin ihan lällypalleroita) ja niihin hiljaisempiin (jotka välillä raikkaasti riehaantuivat), ja kaikkiin siltä väliltä. Niihin, joiden kanssa tein enemmän hommia ja niihin, joilla kaikki sujui, kuin unelmissa.

...Sen verran auttoi äsken otettu särkylääke, että maailma lakkasi pyörimästä ja sain klikkailtua lellikkioppilaideni (eli jokaisen) arvosanat Wilmaan. Koko päivän varovaisesti oireillut niska pääsi nimittäin imuroidessa ja verhoja vaihtaessa jumittumaan niin, että lopulta en pysynyt enää pystyssä. Kieli puutui ja maailma pyöri ympyrää. Onkohan tämänasteinen lihasjännitys enää ihan normaalia?

Ilman tätä jumivammaa hihkuisin enemmänkin, miten reipas oon ollut: huushollin siivous ja kevätarvioinnit samana iltana! Nyt sen sijaan olo onkin haikea ja heikko. Yhy-yhyy, voi mua raukkaa, oon kipeä ja jo valmiiksi ihan kamalan ikävissäni...





2 kommenttia:

  1. Silloin kerran kun pääsin seuraamaan koulumaailmaa toisesta näkökulmasta ajattelin, ettei se opettajan homma oo kyllä mitenkään helppoa. Edes silloin kevätjuhlapäivänä, kun joutuu hyvästelemään ne sen vuoden asiakkaat ja tietää, että syksyllä pitää tutustua taas uusiin ihmisiin ja nekin lähtee aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in.. Tätä tää nyt sitten on. Tosin tällä viikolla en oo ollut enää niin haikea, odotan vain kesää. Ehkä nyyhkin viime viikolla riittävästi. Suvivirrestä kun vielä selviää.. ;)

      Poista