25.5.2014

Siirappipurnukoita tunnekellarissa






Helteisen päivän kunniaksi hengattiin pihalla ja yritettiin nähdä, mitä puutarhassa olisi tarpeen tehdä. Kukkapenkkien kuusipalleroiden kasvua piti vähän rajoittaa, joten nypittiin kerkkiä pois. Poika kuunteli mun tarinat siirapista, jota joskus kerkistä keitin, ja toki halusi nytkin sitä keitettävän.

Viimeksi siirapista tuli tosi jämäkkää. Tämänkertainen on vielä (ennen jäähdyttämistä) ihan juoksevaa, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mikä on koostumus jäähdyttyä. Väri ainakin on ihana.

Näistä kuvista tuli mieleen tunnekellari, jota muutama päivä sitten mietinkin. On semmoinen olo, että viime aikoina oon saanut käytyä purkeilla tasapuolisesti. Oon pystynyt kokemaan kaikenlaista, pieninä määrinä ja virkistävän monipuolisesti. Hyllyt on pysyneet järjestyksessä ja elämä maistuu. Välillä makealta, välillä kirpeältä ja välillä tympeältä. Välillä jopa siirapilta. Kaikkea sopivasti, ei mitään liikaa. Yksi havainto on ollut, että myönnän ärsyyntyneeni muihinkin ihmisiin, kuin perheenjäseniin. Jotenkin se on ollut aika puhdistavaa. Ärsyyntyä, jos joku oikeasti on ärsyttävä. Eikä vain miettiä, että voi ei, nyt mä varmaan tein jotain väärin, kun toi sanoi ja käyttäytyy noin.

Nyt odotellaan illan ukkosta (jytinä jo kuuluu) ja jääkiekkopeliä. Blogiseurana mulla on tällä kertaa pieni höpöttäjä: "Pappa, pappaa, pappa, pappa. Enää. Teete. Konkoin. Tähtee. Äiti. Tönttö." 



9 kommenttia:

  1. Pakko antaa pisteet blogiseurasta! Miten mainio idea tuo näytön jakaminen.. täällä kun alkaa harmituksenharmitus jos äiti nähdään koneella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei tuo täällä aina toimi, ainakaan tämän pienemmän seuralaisen kanssa. Mieluiten nörtteilen vaan, kun tulee mahdollisuus tehdä se suljettujen ovien takana. Mutta kymmenisen minuuttia jaksoi tänään tuossa seurata rämppäämättä näppäimistöä ja tunkematta syliin-pois-syliin-pois-syliin. Aika hyvä saldo jo sekin. ;)

      Poista
  2. Tahtoo maistaa siirappia,ei mitää hajuakaan miltä se maistuu ja minkä kans syödään,mutta näyttää ihanalta.Tämän lapsen lemppari ei taida olla jekkamies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä pienempikin voisi rekkavideolle lämmetä, kun kaupungilla ainakin huutelee ohi ajaville "ekkaa". ;) Vähän nyt epäilen, että tulikohan tuosta siirappia ensinkään, vai jäikö "mehulitkuksi" vaan. Mitenköhän mä nyt kämmäsin?

      Poista
  3. Mä tein just eilen voikukkamarmeladia, josta tuli kyllä paremman makuista kuin viime vuonna, mutta ihan vetelää :)

    Meillä lapset tykkää katsoa Fröbelin palikoita You tubesta samalla kun äiti on netissä. Eihän se kauhean hyvä tapa ole, mutta aina joskus niin tehdään. Siis just noin rinnakkain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin sattui tätä siirappihommaa googlaillessa silmiin voikukkakeitokset, ja jäin miettimään, josko joskus kokeilisi. :) Fröbelin palikoihin en ookaan lapsia vielä tutustuttanut, pitääpä testata. Mikko Alatalon Poppaloora spotifysta on molempien suosikki. ;D

      Poista
    2. Mä ole tehnyt Maku-lehden ohjeella (löytyy netistä, tai sitten täältä: http://villasukatraitapaita.blogspot.fi/search/label/leipomuksia). Mulla tuli tänä vuonna siitä tosi hyvää :)

      Fröbelin palikoissa on se hyvä puoli, että suurin osa lauluista on liikunnallisia, ja kun noita videoita katsoo, niin jossain vaiheessa lapset alkaa aina leikkiä mukana. Ei tule äidillekään niin huono omatunto lasten ruutuajasta :)

      Poista
    3. Totta, testaanpa heti. Siis Fröbelin palikoita. :) Voikukkamarmeladinkin pidän mielessäni, kun niitä tuolta nurmikoilta koko ajan kuitenkin puskee. Jos sattuisi inspiraatio. ;)

      Poista
    4. Toimii! Siis "pienet palikat", kuten poika heti hienosti oppi. :D Mulla on nyt siis tässä molemmilla puolilla yksi joraaja, ja itekin huomaan laulavani mukana. :D

      Poista