Rentoutta kevääseen

Hullu viikko takana. Tänä iltana aion huoahtaa, katsoa Euroviisuja ja syödä sipsiä.

Alkuviikon tapahtumat ovat herättäneet monenlaisia ajatuksia, mutta koska inspiraatioihmiset eivät olleet tällä kertaa omia lapsia, en ruodi heränneitä kasvatuskysymyksiä julkisesti, vaikka kuinka tekisi mieli.

Loppukevät tulee olemaan aikamoista hulinaa. Yritän suhtautua siihen rennommin, kuin mihin epäilen pystyväni. Tässä taannoin huomasin kadehtivani muutaman ihmisen rentoutta, tai ainakin sellaiseksi heidän pikkumokansa tulkitsin. Tunnistanevat itsensä seuraavista esimerkeistä, ja ottavat toivottavasti tämän ihailuna. Mä luulen, etten varmaankaan saisi kaadettua vahingossa simaa teekuppiin teen päälle (jollei vauvavuosiväsykämmejä lasketa), enkä varsinkaan kovin äkkiä missaisi junapysäkkiä olemalla sattumalta vessassa. Nimimerkillä "tuntia ennen pysähdystä alan tarkastaa säännöllisin väliajoin junalipusta saapumisaikaa ja tarkkailla kelloa, että ollaankohan myöhässä tai oonkohan sittenkin väärässä junassa. Jos puksutetaankin vain ohi mun pysäkin. Ja kummallekohan puolelle ovet aukeaa?! Tai jos ovi jääkin jumiin, enkä pääse ulos? Takin laitan päälle 20 minuuttia liian aikaisin, ja jollen ole eteisessä ennen kuin kuulutus seuraavasta pysäkistä tulee, hätäännyn".

Aion harjoitella rentoutta, mokienkin uhalla.

(Olin mä tällä viimeisimmällä junareissullani vähän rennompi, mut turhan tikkana silti.)