Pieni marsu ja mitä vielä?

Havahduin tajuamaan, miten paljon lapset ovat vuodessa kasvaneet. Tämän kesän leikit ovat kummallakin ihan toisenlaisia, kuin viimekesäiset.

Pienempi syö edelleen hiekkaa, mutta osaa tutkia maailmaa jo muutenkin, kuin suullaan. Se varmaan muuttaisi hiekkalaatikolle asumaan, jos saisi itse päättää. Vuosi sitten polvet olivat puhki asfaltilla konttaamisesta, tänä kesänä ne ovat puhki mopoiluonnettomuuksien jäljiltä. Oppi viikonloppuna potkuttelemaan potkumopolla, ja vauhti on päätön. Eikä kolhut hidasta vauhtia sitten yhtään. Aikamoinen viikari, verrattuna nyt esimerkiksi veljeensä samanikäisenä. Ja keihinkäs muihin heitä vertaisinkaan, kuin toisiinsa? Vaikkei Kunnon Äidit kuulemma vertaile.

Isompi keksii jo vaikka mitä. Vähän jo jännittää, miten se tyhmyys vielä tässä naapuruston kolmikossa pääseekään tiivistymään. Äsken köröttelivät kaverin sähkötraktorilla, välillä vuorotellen, välillä molemmat yhtäaikaa, toinen konepellin päällä istuen. Kääk. Ja välillä hyppivät trampoliinilla, harjoittelevat potkulautailua, hakevat toisiaan leikkimään ja juttelevat kaikenlaista. Ja mua hirveästi häiritsee, etten kuule kaikkea. Eilen hihkuivat toisen kaverin kanssa löytäneensä tosi ihanan pienen marsun. Se marsu oli kannettu polkutraktorin konepellille lepäämään. Oikeastihan se oli kuollut päästäinen ("ei, kun marsu, vai olikos se hyönteinen"), jonka kuulemma muurahaiset olivat tappaneet. No, siltä se tilanne varmaan näyttikin.

Aika rientää, niin ne kokeneemmat äidit tiesivät mulle kertoa. Oikeassa olivat, tässäkin asiassa.