Nyt oon monessa yhteydessä törmännyt "äiti on vähän väsynyt" -teemaan: blogeissa, facebookissa ja lehti- ja nettiartikkeleissa. Ihan jo äkkilaskemalla tulee mieleen 10 Väsynyttä Äitiä, jotka ovat asiaa edellämainituissa medioissa kommentoineet. Toki sitä aina näkee ympärillään vain itselle ajankohtaisia asioita: en oo esimerkiksi puoleen vuoteen nähnyt montaakaan raskaana olevaa naista (toisin kuin vuosi sitten), pikkuvauvoja (ja näitä väsyneitä äitejä) sen sijaan hyvin paljon.
Itse oon kovasti ammentanut voimaa jokaisesta ääneensanotusta tutulta tuntuvasta olotilasta. Ai että tämä onkin tavallista, normaalia, "ihan riittävän äitiyden" määritelmään mahtuvaa ailahtelua?
On siis päiviä, jolloin tuntuu, ettei mikään suju. Pikkupätkissä nukutut yöt, uhmaikäinen, pieleen menneet päiväunet (x2) ja päässä muhivat tosirumatsanat pilaavat nekin hetket, jotka meinaavat ensin sujua edes jotenkuten. Ja sitten on niitä päiviä, kun kaikki sujuu sutjakkaasti, kappasvainnenukkuvat ja olipasmukava-aamupäivä, ulkoillaan, askarrellaan, leivotaan. Pusipusinaminami.
Mutta sitten on niitä yleisimpiä: Isoveli takkuaa aamupalasta alkaen, molemmilla on yhtä aikaa kakat housuissa, Isoveli kiusaa Pikkusiskoa (tai ehkä enemmänkin äitiä), äiti ulvoo komennuksia ja pimahtelee vähän väliä. Mutta niinä onnellisina (ja kuitenkin ehkä yleisimpinä) päivinä käykin niin, että karjunnat sovitaan heti. Ja äiti onnistuu sulkemaan silmänsä siltä, että Poika söi ruokansa käsin (söi sentään). Ja yösyöttöihin herätään iloiten siitä, että on taas tovi aikaa virkata. Eikä äiti vielä nukkumaan ja nukuttamaan mennessä raivopäisenä ole ajatuksissaan siinä hetkessä, kun Vauva "kuitenkin jo ihan pian herää", vaan rauhallisesti hengitellen rentoutuu, oli sitten minuutti tai kaksi aikaa. Armollisia päiviä.
Kanssaäidit, olkaa armollisia itsellenne. Oikaiskaa aina, kun mahdollista. Isä kyllä pesee illalla pyykit, jos pakotatte (meillä kyllä jopa ihan oma-aloitteisesti, mutta en oleta kaikille riittäneen yhtä loistavia puolisoja). Älkää lannistuko, jos pääsee karjahdus. Älkää surko asioita, jotka jäävät tekemättä aikeista huolimatta. Ja sopikaa riidat, pyytäkää anteeksi ja unohtakaa ne.
Ja kun nyt armoon päästiin (ja eilisen päivityksen jatkoksi) jaan kanssanne taas Poikani viisauksia (?!). Pääsiäismainonta on alkanut, ja ajattelin sitten jatkaa hyvin jouluna aloitettua kristillisten juhlapyhien selittämistä kertomalla, miksi pääsiäistä vietetään. Ekan lauseen jälkeen tajusin, etten nyt osaa tätä oikein 2,5-vuotiaan tasoisesti muotoilla, että antaapa olla. Tänään sitten hän selosti mulle:
Jeesus kuoli viime viikolla, sen pituisesti. On tehnyt jotain pahaa, jotain omituista. Jeesus ajatteli pääsiäismunia.
Että sellaista. Mistä lie ajatuksensa koonnut, se mun yksittäinen lauseeni ei kyllä sisältänyt niin paljoa informaatiota, että olisi tuollaisen voinut siitä muotoilla. Mutta tehdäänkö vaikka niin, että vielä tänä vuonna voimme hänen kanssaan viettää pääsiäistä Pääsiäismunajuhlana?
Ja taas ontuva aasinsilta: tänään
juhlitaan mun kipeitä lihakia: Pikkusisko nukkui 5 tunnin yöpätkän, ekan kerran moneen kuukauteen! Itsekin nukuin tuosta ajasta 3 tuntia. Oon huomannut, että lihakset ei ehdi rentoutua niissä tunnin unipätkissä, mutta näiden pidempien pätkien aikana tapahtuu jotain, ja aamulla on kankea olo! Mutta tänään täytyykin sitten erityisesti tsempata itseään sitä kutkuttelevaa ajatusta vastaan, että toivoisi Tyttelin unirytmin muuttuneen yhtäkkiä pysyvästi. Jos ensi yönä heräillään usein, niin sitten heräillään. Kyllä se siitä.
Ja vielä loppuun kuvasarja, jonka voisin otsikoida vaikka tämän päivityksen otsikolla...
 |
| Ja sitten tämän kuvan kohdalla voi unohtaa nuo ylemmät sotkut. |
