29.5.2017

Vähemmän lihaa?






Valveutunut nykyihminen auttaa maapalloa syömällä aikaisempaa vähemmän lihaa. Mitenköhän paljon esimerkiksi jauhelihan kulutus vähenisi, jos pakkauskokoa pienentäisi vaikkapa 50 grammalla? Veikkaan, että monessa muussakin lapsiperheessä se jauhelihapaketti ostetaan vähintään kerran viikossa, jollei useamminkin.  Ja eikö niin, että oli ruokalaji mikä vaan, niin laitamme siihen aina sen saman 400 grammaa jauhelihaa? 50 gramman puuttumista tuskin huomaisi, paitsi kokonaiskulutuksen määrässä, josta vähenisi pikaisen laskutoimituksen perusteella kahdeksasosa. Se taitaisi olla aika paljon kiloissa... Ei haittaisi ketään, paitsi lihan tuottajia, joten jaa-ah, kai se lihan käytön vähentäminen sitten kuitenkin jää omalle vastuulle. Niin kuin kaikki muutkin ekoteot. Voi, miten tylsää.

Mulla on kuitenkin pari ekoilukonstia lihan suhteen käytössäni. Lempparikeino ja itselle eniten iloa tuottava on tämä:




Kokkaillessa jauheliharuokia laitan ruskistetusta jauhelihasta noin neljäsosan pakkaseen. Eikä kukaan huomaa ruoasta puuttuvan sata grammaa lihaa, ja riittoisuuskin on sama, kun laittaa kasviksia vähän enemmän. Mutta pakkasessa iloisesti odottaa jauhelihamöntti jotain väsynyttä päivää, jolloin saan vaikkapa lasten lempparin, jauheliha-makaronisekoituksen kymmenessä minuutissa pöytään.

Tykkään muutenkin tehdä ja varsinkin syödä kasvispainotteisia ja lihattomiakin ruokia. Mutta erityisesti näissä jauheliharuoissa olen innostunut juuri tämän "400 gramman venyttämisestä riittävämmäksi". Mureketaikinaa olen menestyksekkäästi jatkanut isolla määrällä porkkana-sipulisilppua. Vielä menestyksekkäämpää olisi ollut jatkaa pelkällä porkkanalla, jolloin sipulisihtityypitkään eivät olisi todennäköisesti huomanneet yhtään mitään.

Mitäs niksejä teillä on lihan käytön vähentämiseen? Vai koetteko edes tarpeelliseksi?




6 kommenttia:

  1. Nyt ei kyl pysty lihaa vähentään, kun muutenkin on niin rajallinen määrä sortteja, joita koko perhe voi syödä. Sen sijaan suosin mielummin lähilihaa ja eineksetkin (joiden liha on vähintäänkin kyseenalaista) on jäänyt erittäin vähäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh, voin kuvitella. :/ Toki itsestäkin tuntuu, että ruokavalio on niin hirveän rajallinen tällä hetkellä. Mikä ei johdu allergioista, vaan mielikuvituksen ja jaksamisen puutteesta. :D

      Poista
  2. Hyvä niksi! Olen välillä tehnyt samaa, mutta laittanut tuoretta jauhelihaa odottamaan pakkaseen. Ensi kerralla laitan kypsennettyä juuri tuollaista nopsaa ruokaa odottamaan!

    Ennen lasta söimme paljon enemmän papuja ja linssejä, mutta Bonskun vatsa ei tunnu niitä oiken kestävän (vaikka miten ajattelin siedättää). Pitää siis vähentää lihaa muilla keinoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ruskistettu on vielä näppärämpi, kun sen voi vain heittää sulattelematta ja kummemmin kokkailematta valmistuvan ruoan sekaan. :)

      Mä itse tykkään pavuista ja linsseistä, ja välillä piilottelenkin niitä ruoan sekaan. Mutta varsinkin miesväki meinaa vähän moittia... ;)

      Poista
  3. Jauhelihaa kannattaa jatkaa soijarouheella: ne kun vierailee samalla pannulla, edes mies ei tiedä rehuja syöneensäkään!! Makaronilaatikko tai pastakastike jatkuu niillä melkein suhteessa 50/50 ja siinä pakkaseen saa laittaa jo melkein puolet jauhelihapakkauksesta!
    -akka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä idea! Mä oon yrittänyt tarjota soijaa pelkästään jauhelihan korvikkeena, mutta se ei oikein tahdo upota. Itsellekään. Mutta noin menisi varmasti huomattavasti paremmin! Jes, kiitos! :D

      Poista