26.5.2017

Sateenkaaren värisiä raitoja...





Ajoittain hyvä fiilis, niin kuin instassa sanoin. Ja ajoittain sellainen, että voisin heittää seinään kaiken eteeni osuvan. Tänäänkin on ahkerasti palloteltu näiden hetkien välillä. Kyllä mä hyvien hetkien lisääntymisestä huolimatta välillä mietin, että mitä ihmeen painolasteja mä vielä voisin yrittää kyydistä heittää pois, että selviäisin tästä arjesta yhtään paremmin. On tää ihan hullun sekavaa nyt. Mua ihan suhteettoman paljon tympii likaiset sormenjäljet ovissa (muita sotkuja nyt luettelematta) ja lasten tarve olla toistensa kimpussa jatkuvasti.

Lähettäkää mut viikoksi lomalle ihan yksin. Laittakaa kampaajalle, ottaisin sateenkaaren värisiä raitoja tukkaan ja teettäisin sokerointeja, kynsiä, ripsiä ja muuta turhamaista. Heittäisin puhelimen vessanpönttöön (postattuani ensin instaan jotain turkoosia ja paahteista). Söisin lounaaksi sokerimunkkeja ja vesimeloonia. Joisin shamppanjaa heti, kun pää antaisi ahdistukselta myöten. Lojuisin vuoroin aallokossa ja uimapatjalla altaassa. Tukka kuivuisi merivedestä ihanalle kiharalle, jos nyt ehtisi edes kuivua. Nukkuisin siestan aikaan päiväunet valkoisen lakanan alla ja soittaisin illan viiletessä huuliharppua kaupungin laidalla. Päässä ei olisi muita murheita, kun olkapäiden kevyesti kärähtänyt iho.

Palaisin kotiin, ottaisin talon pois myynnistä ja antaisin sielulleni luvan rauhoittua ja käskyn tyytyä, toipua ja palautua. Korjaantuisin taas hiljalleen panssarilaivaksi ja oppisin uudelleen olemaan tyyni myrskystä toiseen.

...huoh...


10 kommenttia:

  1. Voih, tsemppiä! Saisitko varastettua edes lyhyen hemmotteluvapaan, jolloin huolet voisi yrittää unohtaa tuonnemmaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mä oon sellaiseen "luvan" saanut, sitten vain pitäisi vielä osata irrottautua... ;)

      Poista
  2. Minä olen joskus täällä kysynyt kolmannesta lapsesta ja miltä se tuntuu. No, sama haaveilu jatkuu yhä. Kiitos, kun silloin vastasit. Minulla samanlaista "alusta asti varma tunne, että 3 on hyvä" ei ole, siksi tämä jatkuu haaveiluna.

    Se oma stressinsietokyky. Se pikkuvauva-aika menee, mutta ne taaperovuodet. Olen mietiskellen lukenut täällä, ja tietysti miettinyt, onko kolmen koplakin aika vaativa setti. Miltä Sinusta tuntuu, kuinka paljon se huoh-olo on sitä? Että on kolme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin tuon sun kysymyksen! :)

      Ensiajatukseni oli, ettei niinkään ole osuutta lapsiluvulla tähän tämänhetkiseen tilanteeseen ja uupumiseen. Tämän hetken isoin stressi on muuttohaaveet ja niiden etenemättömyys. Mutta toisaalta on toki myönnettävä, että odotus- ja vauvavuodet söivät voimavaroja ja sinällään edesauttoivat tilanteen etenemistä tähän pisteeseen, jossa on tolkuton väsy ja koko ajan riittämätön olo. En silti usko, että kahden lapsen kanssa olisimme jotenkin olleet "turvassa" tällaisilta murheilta ja elämänvaiheilta. Meillä (varsinkin itselleni) kolmas lapsi on myös monella tapaa ollut eheyttävä, ja sikäli myös voimavaroja samalla lisäävä asia. :)

      Sanottakoon vielä, että nyt kolmannen jälkeen on itselle tullut rauha lapsiluvun suhteen. Että se on nyt tässä ja kaikki on valmista. (Siis omasta mielestä, oon kuullut, että kohtalo päättää joskus toisin. ;D) Mitä luulet, tulisiko sulle kolmannen jälkeen rauha? Vai osaatko kuvitella?

      Tsemppiä sinne pohdintoihin. :)

      Poista
    2. Osaan kuvitella, rauha tulisi todellakin! Olisi se suuri arvoitus ratkaistu, että millainen olisi sitten kolmas, kun eka on tämä ja toka tuo. En ikinä ole kuvitellut neljättä, ei missään vaiheessa. Mutta kolmas aikuiseksi kasvava ihan oma yksilönsä on koko ajan mielessä. Nämä on kuitenkin pariskunnan yhteispäätöksiä ja vielä vaiheessa.

      Kiva, oikein ihana, kun kysyit :) Ja tsemppiä muuttopohdintoihin. Minäkin tulin tähän blogiin etuovi.comin kautta poiketen. :)

      Poista
    3. Kiva, jos löytyi uusi vinkkeli pohdintoihin! ;)Toivon teille hyvin eteneviä suunnitelmia ja suuntia, niin etuovi- kuin lapsijuttuihinkin! ;)

      Poista
  3. Kiitos! :D olen koko viikonlopun lallattanut päässäni tätä:

    Sateenkaariunet

    reproducciones
    1.229
    Liian helposti me alistumme
    Päiviin arkisiin ja harmaisiin
    Ilman taistelua antaudumme
    Emme usko enää unelmiin

    refrain:
    Vaikka musta-valkoinen ois maailma
    Silti oikeus on meillä kaikilla
    Nähdä sateenkaaren värisiä unia

    Liian usein meidät pelko voittaa
    Sitoo kädet meiltä ilkkuen
    Haaveet salaisimmat raunioittaa
    Työntää meidät maahan varjojen

    refrain

    Liian suurta surun synkkää viittaa
    Aina perässämme laahataan
    Hukkuu ilo, emme enää piittaa
    Mitä huominen tuo tullessaan

    refrain

    Sisälläni pieni toivo itää:
    Kyllä tästä vielä selvitään
    Kunhan oikeudesta kiinni pitää
    Lyödään aukko yöhön pimeään

    refrain

    Onhan meidän ainut tehtävämme
    Jatkaa työtä, nähdä näkyjä
    Pistää likoon koko elämämme
    Että valon näkis eksyvä

    refrain (2x)

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kiitos tästä! :D Itsekin rallattelin tuota kertsiä, ja kirjoitin jopa postaukseen ensin jonkun kohdan "sateenkaaren värisistä unista". Mutta säkeistöihin asti en rallatuksissani päässyt, ja kieltämättä niissä on aika osuva sanoma tähänkin hetkeen. <3 :)

      Poista