3.5.2017

Nips naps hups








Hups. Leikattiin tyttöjen tukat.

Keskimmäinen aloitti homman salaa itse varastossa, joten pitkään toivottu lyhennys oli nyt ajankohtainen. Neiti sai kevyet torut, vaikka lähinnä toispuoleinen polkka vain nauratti. Itse olisin halunnut pitää sen tukan pitkänä, mutta hän perusteli, ettei tykkää hiusten harjaamisesta ja siitä, kun sisko repii ponnarista. Ja toisaalta on varmasti lapsellekin iso juttu saada päättää tuollainen asia itse. Mä kun monessa asiassa oon aika määräileväinen... Mutta ei sitä toki ihan itse olisi tarvinnut alkaa klipsiä. Vaikka eipä siinä aloittelussa ollut mitään taka-ajatusta ollut, jos ajatusta ollenkaan.

Ihan lyhimpien höytyvien mukaan en koko tukkaa malttanut leikata, vaan koitin vähän pyöristellä niskaa kohti.



Omaa vuoroaan odottanut Miuku halusi tietenkin tukkahuoltoon myös. Jo pitkään puntaroimani otsatukka tuli siis yhdellä nipsaisulla, ja tietenkin liian lyhyeksi. Tosta noin vaan nips naps hups. Tai isomman tytön tapauksessa naps hups nips naps. No, molemmat asiakkaat olivat tyytyväisiä, ja sehän on pääasia. Molemmat ovat myös räkäisiä ja vinkuvia tänään. Se meinaa vähän käydä raskaaksi kaikille...







2 kommenttia:

  1. Meillä syksyllä keskimmäinen halusi siilitukan, sanottiin että saa pari päivää miettiä ja jos vielä haluaa niin leikataan. Ei sit enää halunnut :/ musta olis toisaalta ollut kiva saada siilis, mutta toisaalta noi "vauvakiehkurat" ja pellavatukka on kyllä jotain mitä en henno millään leikata 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, varsinkin kun ne kiharat kyllä näyttäisi jäävän "leikkauspöydälle", vaikka tukka takaisin kasvaisikin! 😢 Tämäkin puhui, että voin vaikka ajella kaljuksi, mutta jätettiin nyt toistaiseksi näin. 😂

      Poista