5.5.2017

Hyggeflunssia



Mulla on jäänyt mieleen kaksi miellyttävää flunssakokemusta.

Ensimmäinen omassa opiskelijakodissa sairastettu flunssa oli ihanan rauhallinen ja hygge. Makasin koko päivän peiton alla turvallisessa pesässä. Välillä nukuin ja välillä luin kirjaa. Opiskelijaflunssissa tilasin myös usein pitsaa kotiovelle, mikä oli maalaishiirelle hämmentävän siistiä.

Toinen mieleen jäänyt tauti on podettu yksin hotellihuoneessa, kun muut jatkoivat reissua suunnitelmien mukaan. Harmittelin tietysti, etten päässyt mukaan, mutta toisaalta yksin vietetty päivä hotellin sängyssä oli vauvavuoden väsyjen aikaan luksusta. Vaikka sitten mahataudin takia...

Nyt olo on sellainen just sopivan hyggehöttöinen ja hattaranhöntelöinen, kuumeinen ja kurkkukipuinen, että peiton alla vietetty päivä jäisi varmasti ihanien flunssamuistojen kirjaan. Vaan luvassa taitaa olla hepuloivia lapsia, äänen korottamista, palveluksia, erotuomarihommia, kerhokuskauksia ja muuta vähemmän hyggeä.

No, nautin edes tästä pienestä hetkestä, kun isot on kerhossa ja eskarissa, ja aamuvarhaisella herännyt tiikerinpentuni hiljeni päiväunille. Istuin Jättinallun syliin lukemaan blogeja... Äitiflunssan hieno hyggehetki.





4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Flunssa on kyllä tylsä. Varsinkin, kun kaikki sairastaa ja yöt muuttuu niin levottomiksi yskän ja muun takia...

      Poista
  2. On se niin ihana se nallen syli. Se on rauhoittava eikä höpise mitään ja niin pehmoinen. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi omistajansakin kai haluaisi sen aina yökylään. Tylsä äiti ei anna ottaa, kun esim pissavahinkoa ei pestäisi tuosta ihan helposti pois! Ja kiitos, ehkä tää tästä! 👍

      Poista