4.9.2015

Kamalan pimeää.



Mä en pidä pimeydestä. Enkä varsinkaan pimeässä olemisesta yksin.

Mr Pii ei ole kotona tänä iltana. Lapsetkin nukahtivat jo aikoja sitten. (Juuri nyt, kun valvovan vauvan seurasta olisi ollut erityistä hyötyä ja iloa ajatusten siirtämis -mielessä.)

Pesin hampaita ja säikähdin jotain omituista peilikuvassa. Se olikin oma käsi.

Yritin sulkea sälekaihtimia katselematta ulos, etten säikähtäisi mitään sieltä näkyvää. RRRRRÄMPS!!! Säikähdin tietysti. Sälekaihtimien ääntä.

Sydän pomppasi kurkkuun silloinkin, kun olin kuulevinani raskaan hengityksen lähelläni. Ja oikeassa olin. Ääni tuli kylläkin vauvasta sylissäni.

Säpsähtelen myös tästä tietokoneesta lähteville äänille. Eli parempi pujahtaa peiton alle turvaan. (Lähes) täydellinen mr Piini, voisitko tulla jo kotiin? Äläkä ihmettele, kun tullessasi on kaikki valot päällä. Tässä muuten yksi syy, miksi kesällä kaikki on ihanampaa.




4 kommenttia:

  1. Haha! Meillä on aika saman moisia fiiliksiä pimeästä. Toivottavasti Mr. Pii tuli pian kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli se onneksi pian! :D Talvea odotellessa, kun pimeää on iltapäivän neljästä aamuyhdeksään.. ;D

      Poista
  2. Eikä! Mä oon just samanlainen :D
    Säpsyn kaikkea naurettavaa, lennokas mielikuvitukseni näyttää joka paikassa jotain kummallisia muotoja ja ääniä (pimeässä siis), toisinaan pitää ihan ottaa itseä niskasta kiinni, että nyt lopeta :D
    Mutta joo, mun mies on myös mun arjen sankari, ei niitä kummajaisia silloin täällä pyöri kun hän on paikalla ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sitä kuulee ihan olemattomia! Ja sitten, kun toinen on paikalla, niillä samoilla äänillä ei oo mitään väliä. :D Huvittavinta on, että samalla, kun kaipaa omaa supersankaria sanomaan, että kaikki on hyvin, saattaa itse lohduttaa pelokkaita ipanoitaan. Että ei mitään hätää, ei täällä oo mörköjä ja kummituksia, äiti kyllä suojelee. ;D

      Poista