9.9.2015

Oman onnen nikkarointia





On jotenkin olo, että olen onnistunut olemaan oman onneni seppä. Että olen uskaltanut asetella tietyt asiat elämässäni parhaaksi katsomallani tavalla. Olen tietenkin hirveän kiitollinen niistä itsestäni riippumattomista asioista, jotka elämässäni sattuvat olemaan tosi hyvin. Mutta tällä hetkellä olen niiden lisäksi kiitollinen itselleni siitä, että olen järjestänyt ne asiat, joihin voin vaikuttaa, tällaisiksi, kuin ne nyt ovat. Kiva tunne. Olla kiitollinen itselleen.

Ja koska tämä nyt kuulostaa tulkitsijasta riippuen joko negatiivisesti tai positiivisisesti itsekkäältä asialta (itse kallistun siis jälkimmäisen kannalle), niin huomautan vielä, että en olisi näin onnellinen tilanteesta, ellen olisi huomannut sen olevan hyvä kaikkien osapuolten kannalta.


Tänään on pitkästä aikaa lasten päiväkotipäivä. Aion ottaa ainakin Vauvan päiväunien ajan pelkästään rennosti. Rahilla röhnöttely venyttää kivasti kiljuvaa alaselkää. Sohvalla röhnöttely muissa asennoissa puolestaan venyttää ja palauttaa hermoja, joiden joustavuutta sitten taas aktiivisempina päivinä tarvitaan.



Eikä tämä sitä paitsi ihan röhnöttämiseksi mennyt, vaan vähän tuli jumppa-aspektiakin kun koikkelehdin sohvalta painamaan kameran laukaisijaa ja sukelsin äkkiä kuvaruutuun näyttämään rahivenytykseni. Monta kertaa peräkanaa. Olisin nolostellut, jos joku olisi bongannut mut juoksentelemassa kameran ja sohvan väliä. Ja silti julkaisen sellaisen toiminnan lopputuloksen täällä. Tosin ilman äskeistä tilannekuvausta olisitte saattaneet kuvitella, että mulla olisi kaukolaukaisija tai kenties hovikuvaaja, joka nappaisee musta rentoja loikoilukuvia ihan pyytämättäni ja huomaamattani. Että meninpä nyt sitten paljastamaan...




5 kommenttia: