4.7.2014

Valkoinen takki




Ja vielä päivän viimeinen tuotos näytille: tämä kauan vihjailemani takki on nyt viimein valmis.

Tämä on myös semmoinen ajatus, jota olen pitkään pyöritellyt. Alunperin olisin halunnut puuvillalangasta virkatun valkoisen takin, mutta tuntui ajatuskin niin hitaalta, etten saanut suunnitelmaa etenemään. Tämän tekniikan oivallettuani suunnitelma syntyikin äkkiä, ja tekeminenkin oli suhteellisen joutuisaa.

Ilman ohjetta tehdessä mutkia tuli vastaan muutama. Mutta toisaalta tykkään virkkaamisesta juuri siksi, että tekeminen on yksinkertaista ja tehdessä on aikaa miettiä, miten ratkaisen tulevat haasteet. Tehdessä voi myös katsella telkkaria tai osallistua lasta tyydyttävällä tasolla leikkeihin mukaan (työnjohtajana uimahallin rakennusurakassa tai kirahvina eläintarhan aitauksessa.)



Aloitin helmasta ja jatkoin kainaloiden kohdalta kolmessa osassa hartioille asti. Kuten muistanette, leikkasin melkein koko (jo kahteen kertaan virkatun) helman pois ja jatkoin virkkaamista vyötäröltä tällä kertaa alaspäin. Hihat leikkasin ensimmäisestä väärin virkatusta helmapalasta (ompelukoneella tikkasin ensin ja sitten leikkasin sopivaan muotoon) ja jatkoin niihin pituutta virkkaamalla hihaa putkena. Taskuja puntaroin kauan, mutta käyttömukavuuden takia halusin ne lisätä.


Napeiksi olisin halunnut sellaiset pötkylät, mutten löytänyt. Viitaten aiempaan tekstiini, mulla on nyt tämmöinen blinbling-vaihe meneillään (tai en mä nyt tiedä, onko se mikään vaihe, vai ihan osa mun persoonallisuuttani), joten valitsin tuollaiset hauskat överit napit. Vähän ikävästi tuo kirkas muovi taittuu siniseksi, mutta olkoon.

Se vielä arveluttaa, että miten tuo kudos (vai millä nimellä sitä nyt kutsuis?) kestää käyttöä. Jää nähtäväksi.




12 kommenttia:

  1. Onpas se kyllä hyvännäköinen. Ihmeellinen ihminen oot, kun tuollaisia kehittelet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauska kehu, kiitos. ;) Mutta kehittely on kyllä ihan seurausta pihiydestä (=en malta OSTAA niitä, mihin ihastun) ja ohjeista lukemisen hankaluudesta (=pitää kehitellä itse, jos haluaa jotain tehdä. Ja epäonnistua monesti.) ;)

      Poista
  2. Vautsi, tulipas tyylikäs. Hieno. Ja sopii hyvin edellisten bling-korujen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sellaisten pötkylänappien kanssa ei ois ollut näin bling. Eikä niiden puisten, mitkä ostin sieltä käsityöfestareilta, jotka teknisesti ottaen olisivat sopineet tuohon myös. Mutta ei olisi kyllä yhtään ollut bling, joten hyvä, etten niitä laittanut. :)

      Poista
  3. Ota ihmees paljo kuvia ja kattele joku käsityökisa mihin osallistut ja voitat. Tosi upea,toivotaan että kestää käytös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en kai sentään. ;D Ei kai sellaisia kisoja ookaan? :D

      Poista
  4. Onpa tääkin upea! Multitalentti :)
    V

    VastaaPoista
  5. Wow, I love it!! Ja taskut vetää sen kaikki yhteen, mun mielestä. Ne sopii osi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo ois se vähän liian yksinkertainen ilman niitä. Pelkäsin, että siitä ois tullut liian tönkön tai paksun näkönen, mut tuli ihan hyvä. :)

      Poista
  6. Mun kärsivällisyys ei kyllä ikään riittäis tuommoseen, saati luovuus ja taito! Ihailtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saisin valita, niin ois monta asiaa, joihin toivoisin kärsivällisyyteni riittävän mieluummin kuin tällaiseen, tsih! ;D Kai virkkaus on mulle vähän samanlaista nollausta, kuin toisille lenkki tai zumba. :) (Tosin vähän vähemmän kiinteyttävää..)

      Poista